Yleisillä paikoilla on pissaaminen Helsingissä kielletty. Nyt kuitenkin päästelee Bad Bad Boy komeassa kaaressa suoraan Suomenlahteen. Eilen näin Kauppatorilla tämän kuvataiteilija Tommi Toijan pystin koko 8,5m ( Brysselin Manneken Pis 60cm) komeudessaan viedessäni puolison intervallihoitoon. Ihmisiä rannat täynnä kameroineen kaarta ikuistamassa. Mitä tuumailevat kukkahattutädit moisesta alastomuudesta nyt kun Mantakin on petikaverina Hotel Mantan sänkykamarin suojissa? Parivuode ja siinä tämä aikoinaan suurta paheksuntaa saanut ranskalainen kokotti seisoo vuoteitten välissä. Monet kulmakarvat kohoamaan saanut hotelli on japanilaisen taiteilija Tatzu Nishin luomus. Hartaudella ja pieteetillä sitä rakennettiin pitkät tovit. Varauksia on ja yö Manta-neidon kanssa maksaa paljon. No, ja kun syksyn viimat alkavat kohdata poskipäitämme ja sade kastelee, niin häviää sekä hotelli että pissaava poika katukuvasta, etten sanoisi torikuvasta. Ja sanonkin. Ihan kivaa, kun Helsingissäkin on uskallettu ja vallan huumorimielellä taidetta kansalle näkyvästi näyttää. Ettei aina niin kuolemanvakavana. No ei aina kuitenkaan. Olen muuten melkein varma, että Ville Vallgren hyväksyisi väliaikaisen Hotel Mantan Havis Amandansa ympärille. Nyt ei ole enää mitään, kun pulikoidaan Mantan jalkojen juuressa altaassa. Mutta kuinka moni voi kehua nukkuneensa hotellissa viekoittelevan Merenneidon (alkuperäinen nimi) vieressä?
Puoliso on sitten la-hoidossa. Tuttu paikka. Hoitajat muistivat ja pari miestä huoneessa olivat jo edelliselläkin kerralla. Toisen vaimon kanssa juttelin. Meillä vasta runsas kymmenen vuotta sairastettu, mutta rouvan puoliso jo yli 30 vuotta. En tiedä oikein, millä mielellä minun puolisoni sinne jäi. Antoi suukon ja sanoi "heippa". On muuten viime päivät ollut huomattavasti pirteämpi ja mukana tässä ja nyt. Kotisairaalan tohtori otti psyykelääkkeet pois ja vaikutus näkyy jo. Tätä alleviivasin nytkin sairaalassa ja toivoin, että kestävät puolison lieväksi muuttuneen aggressiivisuuden hoitotoimenpiteiden aikana. Hoitaja ei sanonut mitään. Kerroin puolison siirtyneen Kotisairaalan piiriin, jos siitä olisi jotain hyötyä. Voisin kuvitella olevan.
Kotiin tultuani sairaalasta laitoin itselleni täytetyn omeletin ja se maistui. Sitten retkahdin sohvalle ja annoin ajan kulua. Sitä kului neljä tuntia ihan vaan ollen ja nivelrikkoa ärsyttämättä. Tuntuipas hyvältä. Televisiosta tuli tuutin täydeltä ruokaohjelmia ja pätkän katselin yhtä. Kilpaileva pari onnistui vain alkuruuassa, kaikki muu meni poskelleen. Tuomaristo ja syöjät odottivat tätä epäonnistumista liki kolme tuntia ja minäkin jo hermostuin. Eikö niitä lihapullia nyt olisi saanut hiukan lyhyemmässä ajassa? Eivät olleet kumminkaan ihan tavallisia ja lisukkeetkin gourmetia. Jälkiruuassa oli juustoa ja lavendelia ja kaikki sanoivat maistuvan saippualle. Niin ne etevätkin panevat hyvät annokset pipariksi penkin alle.
Tänään ei ole mitään ohjelmaa, paitsi olemista. Juon maitokahvia mukista, jonka kyljessä on makkarakauppiaan tiski ja itse makkarakauppias. Joskus tuommoinenkin ostettu. Olin aikoinaan mukifriikki ja nyt on mistä valita. Ruokana lounaaksi jämiä jääkaapista. Olen sentään keittänyt ja paistanut ihan säällisesti. Istun rollaatorin päällä ja onnistuu se niinkin. Pihalla eräänä päivänä tuli tuntematon naapuri vastaan ja alkoi ihastella "tuommoista telinettä, johon voi roskapussit pakata" minun äheltäessäni rollaattorin kahvoissa kohti jätehuonetta. "On se kätevä teline", sanoin minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti