20. heinäkuuta 2014

HALLI KAUPPATORIN KUPEESSA


Nykyisin ei vetelisi millään ilveelläkään, että torikauppaa tehtäisiin hautausmaan vieressä, kuten nykyisellä Senaatintorilla vielä Ulrika Eleonoran kirkon aikaan 1700-luvulla. Otin hyllystä sairaalaan lukemisekseni Kirsti Topparin kirjan Vanha kauppahalli , jonka tarina alkaa torikaupasta silloisella Suurtorilla. No, ihmiset alkoivat valittaa kalman hajusta ruokaostoksilla ollessaan. Myöhemmin sekä kirkko, että hautausmaa hävisivät vieden mennessään myös torikauppiaat. Mutta sitä ennen kaupunkilaiset saivat katsella puuhevosta, joka oli häpeänrangaistusvälineenä torilla. Sen selässä sai istua häpeämässä, kuka oli väärin tehnyt ja lakia rikkonut. Hirttämisiltäkään ei tori säästynyt, vaan siinä kanaa tai kalaa ostaessa voi syventyä tuomion täytäntöönpanon todistamiseen. Hirsipuu ei ollut torin vakiovarustusta, vaan se rakennettin aina tarpeen tullen ja taas purettiin tehtävänsä täytettyään.

Monen vaiherikkaan ja paikkakokeilun jälkeen alettiin rakentaa kauppahallia Kauppatorin kulmalle. Hallin piti valmistua vuonna 1888, joka merkitty on hallin seinäänkin, mutta viimeinen naula lyötiinkin vasta seuraavana vuonna.Torikauppa oli jo siirtynyt Kauppatorille pradajerskattarineen, joista "torikorpeista" satusetä Topeliuskin on tarinoinut ja joista minä matami Strömin ja Topeliuksen sanoin olen värssyn kirjoittanut johonkin vanhempaan tekstiini.

Tämän yli 80 m pitkän kauppahallin piirsi mainetta saanut arkkitehti Gustaf Nyström. Halli läpikäynyt meidän aikanamme monet remontit ja nyt kesällä sen ukset avautuivat jälleen suurimittaisen korjauksen jälkeen. En ole vieläkään käynyt katsomassa. Eikä siellä enää ole kojussaan myymässä isäni kuusivarpainen serkku. Minä en häntä milloinkaan tavannut, vaikka jännittyneenä lapsena ihmettelin, että mitenkä jollakulla voi olla yhteensä yksitoista varvasta. Äidin kanssa kun talvisin hallissa kävimme, oli siellä kylmä kuin ulkona. Myyjillä pipot päässä ja paksut takit päällä. Makkarat olivat kohmettuneina tiskillä ja joku kertoi maidonkin jäätyneen. Nyt on lämmintä ja mukavaa niin kauppiailla kuin asiakkailla. Muutenkin halli muuttunut sisältä, myytävä tavara täyttää nykyajan vaatimukset ja kysynnän tarpeet. On kahvilaa ja pientä suolaista, herkkuja monenmoista, turisteja kameroineen, hedelmiä, tuoretta kalaa ja vaikka mitä. Kyllä tätä pitää päästä katsomaan.

Meillä on muutama hieno kauppahalli Helsingissä, Hakaniemi, Hietalahti ja Kauppatori. Niitä on ollut enemmänkin, mutta aika syönyt pois, kannattamattomuus tappanut. Ne, jotka vielä ovat,  kukoistavat, ja meistä asiakkaistahan riippuu, pysyvätkö ostospaikkoinamme. Torikaupalla ja kauppahalleilla on pitkä historia takanaan ulottuen vuosisatojen taakse. Torien kiveyksillä ja hallien seinillä olisi paljon kerrottavaa, jos osaisivat puhua.

2 kommenttia:

  1. Mummoni asui Helsingissä, itse olen maalaistyttöjä. Muistan kuinka jännittävää oli käydä mummon kanssa kauppahallissa. Mummo asui nykyisellä Kinaporinkadulla (joka käsittääkseni oli siihen aikaan Pengerkatu) ja halleja lähettyvillä oli kaksi. Kauppamatka kesti kun piti vaihtaa kuulumisia jokaisen kauppiaan kanssa ja myös vastaantulevien naapureiden. Vieläkin minusta tuntuu erityiseltä kun astun sisään kauppahalliin!

    VastaaPoista
  2. Sari. Ennen olikin ihmisillä aikaa enemmän kuin tänä päivänä verkkaiseen elämään ja kauppiaidenkin kanssa keskusteluun. Ehkä kauppahallissa vielä on sitä tunnelmaa, jos ei muuten, niin muistoissa kuten Sinulla.

    VastaaPoista