Enää ei kaduilla nähdä ja kuulla kurkkukauppiaita, jotka joskus kurkkuryssiksi kutsuttuina huutelivat "gurka ma surkka fem penni stykke, inte de mykke" kuten joskus 1800-luvulla Helsingissä. Emme liioin voi ostaa ryssänlimppuja limpa naada,limpa naada-myyntihuudon kuullessamme. Olin kerran Neuvostoliiton aikana Tallinnassa ja ostin minäkin limpun. Oli tumma ja täyteläinen, raskaan makuinen. Suomalaiset ostivat niitä "matkamuistoiksi". Kauppaan oli jonoa, mutta meidät suomalaisturistit laskettiin heti tiskille. Mitähän virolaisrouvat/ venäläisrouvat ajattelivat, että eikö Suomessa leipää ole?
Läskisoosia kehuvat herratkin vielä tänä päivänä. On kuulemma vaikea valmistaa, mutta onnistuttuaan hyvää. No, minusta ei, enkä ymmärrä, mikä niissä läskinpaloissa paksussa rasvaisessa kastikkeessa oikein viehättää. Panen tähän ohjeen:
150 g hiukan suolaista tai savustettua sianlihaa
2 rkl vehnä- ja ohrajauhoja tai 3 rkl ruisjauhoja
kiehuvaa vettä
suolaa
Lihanpalat ruskistetaan pannussa ja otetaan sieltä pois. Kuuman rasvan joukkoon lisätään jauhot, jotka saavat ruskistua. Kiehuvaa vettä kaadetaan pannulle, lihapalat lisätään ja kastike maustetaan suolalla. Siinä se herkku sitten on. Sitä tehtiin ja paljon työläiskodeissa kuten tietysti myös silakkalaatikkoa sota-aikana ja sen jälkeen sekä vielä nytkin, eikä välttämättä yksinomaan "työläisperheissä". Silakkalaatikkoa minäkin monesti tehnyt, mutta sianlihakastikkeen jätän taitavimpiin käsiin kuin myös muihin suihin. Äitini teki mahdottoman hyvää lihakeittoa. Hän kuori ja kuori, kuori visusti kaiken harmaan lihanesteen muodostaman harmaan mössön ja keitosta tuli kirkasta ja hyvää. Kalaa ei meillä valmistettu eikä syöty. Äitini ei syönyt kalaa eikä siihen koskenut. Kun menimme ravintolaan, isä ja minä söimme aina kalaruokaa. Nykyisin omassa keittiössäni valmistan usein kalasta herkullisia aterioita.
Joskus kuulee kerrottavan Helsingin perunapulasta 1940-luvulla. Silloin eivät kauppojen perunaosastot notkuneet ulkomailta tuotetuista perunoista kuten nykyään. Kun ei perunaa ollut huonon sadon vuoksi, peruna korvattiin lantulla. Oliko silakkalaatikossa lanttuviipaleita, sitä ei historia kerro? Silloisia emäntiä patojensa ääressä kunnioitan. Piti kirjaimellisesti nyhjästä tyhjästä, antaa mielikuvituksen lentää ja silti valmistaa hyvää ruokaa. Kaikki tehtiin kotona alusta loppuun, eikä nuristu. Nykyinen sukupolvi pääsee suorastaan hävyttömän helpolla. Tuikataan vain mikrouuniin valmis kaupan ateria. Rapeat ranskalaiset perunat valmistuvat puolivalmiina uunissa parissakymmenessä minuutissa, mummon lihapullat ilmestyvät pussista lämpiämään ja salaattipakkauksessa on valmiiksi sekoitetut ja pestyt salaatit, kastike vain päälle ja senkin saa valmiina pullosta.
Elämä jatkui ja yltäkylläisyys alkoi kolkuttaa ovelle seuraavina vuosikymmeninä. Läskisoosista kovin moni ei enää tänä päivänä unelmoi, vaan mennään gourmetin merkeissä ranskalaiseen tyyliin. Tuodaan uusia tuulia kaukomailta. On maisteltu ja haisteltu, hyväksytty makuelämykset, nautittu niistä. Enää ei taida Virossakaan olla ryssänlimppuja, eikä Suomessa kurkkuryssiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti