Eilinen sukkasunnuntai vaihtunut toiseksi pääsiäispäiväksi. Arki häämöttää. Vielä talo uneliaan hiljainen, aurinko vasta kiertymässä minun ikkunoihini. Unenpäästä en meinannut sitten millään saada kiinni ja kahden kieppeillä yöllä nappasin unipillerin. Nyt hiukan tökköinen olo. Tästä aikanaan kuitenkin terästäydyttävä kohti sairaalaa. Eilen puoliso edellistä päivää pirteämpi. Silmät kokonaan auki ja oli mukana tässä maailmassa. Hedelmien syömistä ja parranajoa. Kaikki oli hoitajienkin kanssa sujunut. Pyörätuoli-istuminen vaan ei onnistu. Ei ole kuulemma aikaa. Kuitenkin käytävällä näin monen papparaisen istuksivan pyörätuolissa. Tuntuu olevan kovasti kiireitä, vaikka ei siltä näyttänyt eikä näytä. Hain kansliasta apua vaipan vaihtoon, johon ei liioin oikein tuntunut olevan sopivaa hetkeä. "Tullaan kun ehditään", sanottiin ja jatkettiin rupattelua. Minä poistuin oviaukosta. Ovessa luki "vain henkilökunnalle". Sitten kaksi hoitajaa ilmestyi ja alkoi vaipan vaihto. Istuin käytävässä odottamassa ja luin vuoden vanhaa Annaa. Joku julkkis oli eronnut ja purkanut toimittajalle tuntojaan. En jaksanut lukea.
Taksinkuljettaja lähti ajamaan pyyntöni mukaan keskustan kautta, mutta sitten Lasipalatsin kohdalla kääntyikin yllättäen pois Manskulta kohti Kruununhakaa. Ihmettelin ääneen ja vastaus oli, että näin ovat kollegat neuvonneet Katajanokalle ajamaan. Tuli katsastettua Kaisaniemenkatu,Krunikan kulmat, Unioninkatu, Tuomiokirkon takapuoli ja Yliopiston etupuoli. Istuin takapenkillä syvä pystyryppy otsassa ja päätin seuraavalla kerralla olla tarkempi, mitä tarkoittaa "keskustan kautta". Näin kun kuljettaja seisautti taksamittarin ja arvasin edessä olevan hankaluuksia. Tultiin kotiovelle ja kuski sanoi, ettei maksa mitään. Olin jo kaivanut passelin mittarin lukeman mukaisen summan ja ojensin sen kuljettajalle saatesanoin "älkää nyt hassutelko". Hän katseli muualle, mutta otti rahat. Toivotti hyvää pääsiäistä. Minä sauvailin kotiin.Kotona hetken harmittelin, etten ollut ottanut muittamutkitta vastaan ilmaiskuljetusta.
Ateriani ovat tulleet päivä päivältä kummallisemmiksi. Pitää tyhjentää jääkaappia. Osan pakastin kiirastorstain ostoksista. Jäljelle jäi yhteenkuulumattomia ateria-aineksia. Eilen oli liha-makaroonilaatikkoa ja perunamuusia, kahta lajia salaatinlehtiä, Hollannista tuotettuja Pomo Dolce-terttutomaatteja, suomalaista kurkkua. Hampaissa ratisi salaatin päälle murskaamaani Himalajan suola. Mietin uskallanko avata taas viinipullon, ettei kroppa totu liikaa iloliemeen. Avasin rohkeasti. Avasin myös television, mutta ei minulle mitään katseltavaa. Suljin.
Aloin panna talvitakkeja ja karvalakkeja pois eteisen naulakosta. Tilalle ähelsin puolison panamat ja kesäpusakat. Poplaria en löytänyt mistään. Meni varmaankin Fidaan, kun kummityttö siivosi. Ehtoolla katselin Nancy Meyersin 2009 ohjaaman leffan Pientä säätöä (It´s complicated) ja senkin Meryl Streepin takia. En jaksanut innostua. Katsellessani tulin jälleen kerran samaan päätelmään kuin ennenkin, että arkkitehti Adamia näyttelevä Steve Martin muistuttaa huolestuttavasti ulkonäöltään ex-hammaslääkäriäni. Streepin, Jane, ex-aviomies Alec Baldwin, Jake, ei muistuta tuttavistani suuremmin ketään. No, ei sen puoleen, näitä iän mukana pyöristyneitä herraihmisiä on kai luultavasti jokaisen tuttavapiirissä noin ylipäätään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti