Lähetin postia Lidlin Suomen pään johdolle koskien tätä minua ärsyttävää jakoa ihmisten kesken, että pitäisi jokaisen taskussa tai laukussa olla älypuhelin päästäkseen Lidlin kanta-asiakkaaksi. Sain vastauksen kaupalliselta johtajalta, jolle oli kehitysjohtajalle (löysin hänen osoitteensa) lähettämäni meili suunnattu. Hän antoi selvennyksen kysymykseeni, miksi henkilöitä, joilla ei ole älypuhelinta, ei oteta yhtä avosylin vastaan kanta-asiakkaaksi kuin heitä, joilla älypuhelin on. Sain tietää, että 83% suomalaisista käyttää älypuhelinta. Ihmiset ovat johtajan mukaan väsyneitä kanniskelemaan lompakoissaan kaikenlaisia kortteja. Asiakkaiden edun mukaista on ollut siirtyä helppoon digitaaliseen käytäntöön. Mobiilisovellukset ovat tätä päivää ollen peräti "selkeästi näkyvä kehityssuunta". Kaupallinen johtaja toivoo lopuksi minun olevan edelleen Lidlin asiakas ja että "hyödyntäisin niitä etuja ja tarjouksia, joita tarjotaan myymälöissä ja suoramainoslehdissä".
Olen yhä kuitenkin sitä mieltä, että meitä 17% kohdellaan epäoikeudenmukaisesti Lidlissä, koska meillä ei ole älypuhelinta.
Vastaus postiini tuli muuten ennätysajassa, puolessa tunnissa. Tästäkin huomaa, että puolisoni opetus osui oikeaan, kun hän aikoinaan kehotti minua ottamaan aina yhteyttä ylempään tahoon tullakseni varmasti kuulluksi.
Eilen en käynyt Lidlissä, vaan marssin määrätietoisesti Herkkuun. Siksikin yleensä sinne, koska sieltä saan melkein aina kaiken tarvitsemani. Lidlin kanssa on toinen juttu. Enkä viitsi juoksennella monessa kaupassa.
Tänään taas soppapäivä. Vuorossa aasialaista laksaa. Piti ostaa riisinuudeleita, kun olivat minulta loppuneet. Laksa ei ole laksaa ilman riisinuudeleita. Erään ystäväni mukaan on hienostelua käyttää nimityksiä nuudeli ja pasta. "Ovat kaikki samaa makaroonia". Eivät sitten ole! Sitä paitsi sana "makaroni" saattaa sekottua "macaroniin". Nämä leivonnaiset ovat ystäväni mielestä myös "yliarvostettuja". Hän on nisuihmisiä.
Piti katsomani Teemalta elokuva Kärpästen herra, mutta jäi katsomatta. Haukottelin niin voimallisesti ja moneen kertaan, että se alkoi keskittymistäni häiritä. Suljin tv:n. Menin vuoteeseen ja jatkoin lukemista, joka kohdistui tällä kertaa Kiven Seitsemään veljekseen, jota en ole aiemmin lukiessani jättänyt kesken. Joskus tietokilpailussa kysytään, ketkä pojista ovat kaksosia. Minä tiedän. Eikä jäänyt myöskään kesken William Goldingin Kärpästen herra-kirjakaan, jonka olen lukenut. Jotain sentään luen loppuun asti.
Voisin tänään jossain välissä katsella Areenasta Kärpästen herran. Näin siitä vain aivan alkumetrit. Pojille oli juuri selvinnyt olevansa saaressa ja alkoivat valita joukolleen johtajaa. Mutta minähän tiedän juonta eteenpäin. Ostin mansikoita. Ovat mukavaa leffaseuraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti