28. lokakuuta 2018

KAIKKI TANSSIMAAN

Laiskotellen eilen, paitsi ne tein, mitä piti. Klassista musiikkia kuuntelin radiosta, kun sitä sattui tulemaan. Luin Tarkiaisen kirjaa, tein salaatin ja lakkasin kynnet. Ei kiinnosta, tiedän. Illalla menin katsomaan Alaskan monia kasvoja ja heti perään Midsomerissa murhattiin. Tämän jälkeen steppailin kanavalta toiselle, kunnes siihen puuhaan kyllästyin. Taas Tarkiaista ja minäkin aloin nähdä Aleksis Kiven tapaan maailman synkkänä: "Ja hän näki allansa synkeän maailman käärittynä syksyillan ikävään hämärään." Kun on maailmanlopun uhka, ilmastonmuutos, vedenpaisumus, liikakansoitus... Kyllä siinä masentuu. Käänsin kellojen viisarit talviaikaan ja toivon, että pysyvätkin siinä.

Radiossa puhuttiin ikäihmisten seksistä. Puhetta johti ja isännöi Roman Sachs. Olen lukenut joitakin hänen kirjojaan tai ainakin yhden. Se taisi olla Voi maamme Suomi. Nyt keskustelijat puhuivat siis mammaraisten ja papparaisten seksielämästä ja onko sitä ja pitääkö olla ja onko se edes tarpeellista. Keskustelijat olivat sitä mieltä, että iällä ei ole merkitystä. Toisen ihmisen läheisyys tavalla tai toisella on tärkeää. Kotiin ei pidä linnoittautua, aktiivisuus on valttia. Helsingissä on kuulemma disko 50+ ihmisille. Siis ylös, ulos ja tanssimaan!

Tanssimistahan on taas tänään illalla tähtien kanssa. Parit sekoitettu keskenään, eikä ketään heivata joukosta. Nyt ei ole niin tarkkaa, jos vartalon liike ei aina ole oikea, pysyvätkö päkiät oikeissa kohdin lattiassa, onko painon jakautuminen passelia ja onko hitaan valssin 30 tahtia minuutissa juuri niin?  On vieras pari ja ymmärsin, ettei harjoitellakaan saa. Joku jo purnasi katselijoista, että mitä varten tämmöinen vääntö, miksi ei pysytä vanhassa? Minusta jännittävää. Rakastan vaihtelua. Monissa asioissa. Tähtien asennot olivat siten syntyessäni.
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti