28. toukokuuta 2018

NELJÄNNES VUOSISADASTA

Kun tässä päivänä muuanna jokin aika takaperin täytin jälleen kerran 25v, piti olemani huomaamattomasti ja vaiteliaasti se päivä. Suljin puhelimen, vaihdoin lakanat, kiipesin tikkaille, luin, söin bataattikeittoa, lakkasin kynnet, kaikki 20 ja olin ihan hissun kissun. Läppäri ilmoitti sähköpostin saapuneen. Luin. Se oli ystävältäni L:ltä, joka  sanoi tulevansa luokseni. Vastustelin ja sitten soitin hänelle ja vastustelin lisää. Olivat jo tulossa A mukana. Otin vastaan halauksen kera. A oli jäänyt autoon odottamaan. Sain ison kimpun ihania punaisia ruusuja, Veuve Clicquotia pullollisen ja kaksi pussillista Lindtin suklaakarkkeja sekä kortin värssyineen. Olin yöpaidassa ja aamutakissa, hiukset sekaisin ja kaikkea muuta kuin fiinisti vastaanottokunnossa. L katseli kämpän, juteltiin hetki ja sitten hän lähti. Minä panin samppanjan jääkaappiin, ruusut maljakkoon, kortin pöydälle ja avasin karkkipussit.

Unohdin sulkea puhelimen ja se soi, ja se soi ja se soi. En vastannut. Suljin sen, eikä se enää soinut. Alkoi tulla viestejä. Niitä tuli ja tuli ja tuli. Yhtäjaksoinen piippaaminen kun iltamyöhällä puhelimen taas avasin. Alan kiitellä. Onhan se totisesti hieno asia, että eletään mukana, kun mittarissa on juhlallinen 25-lukema.  Ihanaa kun on ystäviä! Vaikka kuka sitä tämmöistä neljännes vuosisataa edes viettäisi?

Vuoteessa illalla luin Hermann Schmitzin "sanakirjaa". Kirjailija kerää suomalaisia sanoja, joita on vaikea kääntää muille kielille ilman pitkiä selityksiä. "Talvitapahtumatuotanto" esimerkiksi. "Oho" ja "santsikuppi", "yleisvitutus", "pläsipää". Mitenkäs käännät?  Herra Schmitz on saksalainen, Reininmaalta tullut, naimisissa suomalaisen naisen kanssa ja heillä on kaksi lasta, suoksalaisia. Kirjan päätarkoitus liittyy sanoihin, mutta kotielämääkin liipataan ja siihen kuuluu myös kissa. Olen jo sivulla 83, että tiedän kirjasta ja sen tarkoituksesta sen verran. Tämäkin kirja antaa ymmärtää, miltä me vaikutamme ulkomaalaisen silmin, hiukan omituisilta. Olen tämmöisiä lukenut ennenkin ja aina me vaikutamme jotenkin kummallisilta tapoinemme (eukon kanto, muurahaispesässä istuminen). Emme muita tyhmempiä ole, mutta outoa väkeä muuten. Meitä ei voi mihinkään rinnastaa, kielessäkään ei ole mitään samankaltaisuutta minkään muun kielen kanssa. Ei edes viron vaikka luulisi. Meidän "maito" on Virossa "piim". Ollaan sitten kuten ollaan, suomalaisia.

6 kommenttia:

  1. Ihana päivitys, ihana syntymäpäivä! Onnea vielä myöhästyneesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, Aulikki. Eikä haittaa vaikka post festum.

      Poista
  2. Myöhästyneet onnittelut minultakin!! Ystävät ovat rikkaus!!

    VastaaPoista
  3. Kesäisen kukkaiset Onnittelut!

    VastaaPoista