6. toukokuuta 2018

KANELIOMENALASTUJEN VALLASSA

Piti odottaa kirjoittamisen alkamista, koska aurinko oli minulle ikävässä  kulmassa kirjoituspöytääni nähden. Verhot ikkunassa odottavat vielä laittamistaan. Ostettava verhorenkaita. Erilaiset tangot. Mökillä oli näiden kaltaiset, mutta annoin renkaat pois tankojen kanssa. Olisi pitänyt säästää.

Nukuin hyvin viime yön. Katselin illalla omituisen elokuvan, jossa värvättiin uusia agentteja  vaarallisiin tehtäviin. Vempaimet ihmeellisempiä kuin James Bondilla aikoinaan, vaikka yksi ase tässäkin leffassa oli mustetäytekynässä. Vanhassa vara parempi! Aikamoisen päätön tarina, jonka katseli pilke silmäkulmassa, joka lienee ollut mielessä ohjaajallakin.

Rakastan kaneliomenalastuja. Helsingin metroasemalla on kauppa, jossa niitä myydään. Ohikulkiessani ostan ison pussillisen, jonka sitten pistelen päivässä. Kalorimäärää en tiedä näissä herkuissa, mutta sokeria ei ole kuulemma lisätty. Toivon aina järkiintyväni, että jakaisin lastut monen päivän osalle. Eikö mitä. Ne kuuluvat siihen surkeaan kategoriaan, jossa toimitaan niin, että kun syödään yksi, syödään loputkin. Kutsutaan lastuhimoksi.

Alkavalla viikolla mieluisaa ohjelmaa. Ensin tapaan lääkärini. Se ON mieluisaa! Sitten on Helatorstai. Loppuviikolla konserttiin meno. Sunnuntaina Äitienpäivä kuin myös Flooran päivä, jolloin puoliso pani aina päähänsä Kukanpäivän kunniaksi Chevalier-tyyppisen kovan olkihatun, joka minulla yhä tallella. Siinä on komea kruunupäinen vaakuna sisäpuolella ja teksti Peer. Minä en aio hattua päähäni laittaa, eikä se siis kuulu ensi viikon ohjelmaani. Paikkaa ei hatulla vielä ole. On ollut yleensä parvekkeen seinällä. Nyt löydettävä toinen paikka. Haluan hatun esille jonnekin.

Tänään taas loppupäivä silkkaa ja rehellistä laiskottelua. Istuksin partsilla vaikka Marimekon kanssa tai luen yhden Morseni loppuun. Moni kirja on kesken. Hyppelen. Kaivan kaapista jo kepeämpää päälleni ja leikin kesän saapuneen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti