17. helmikuuta 2018

TURHASTA EROON

Heittelen tavaroita roskikseen, astioita, lasitavaraa, kankaisia pöytä- ja lautasliinoja. Jälkimmäisiä ei juurikaan kukaan enää kotioloissa käytä. Ystäväni sai puolestaan tuta raa´alla tavalla, että 2000-lukua eletään. Oli päättänyt järjestellä astiakaapin hyllyjä. Piti saada hyllypaperia. Meni kauppaan. Hyllypaperia????  Mitä se on??? Ystäväni oli ihmeissään, eikö enää tunneta hyllypaperia?  Kuulehan, ystäväiseni, ei tunneta, eikä käytetä. Sinä ja minä muistelemme aikoja kauan sitten, jolloin tunnollinen perheenemäntä käytti hyllypaperia. Tosin minä en ole milloinkaan ollut "tunnollinen perheenemäntä".

Huolto kävi, ovi ja ikkunat pelaavat. Ovi hiukan laahaa lattiaa. Enempää miehet eivät pystyneet tekemään. Näin kertoivat.

Alan olla niin kulahtaneen näköinen, että varasin ensi viikoksi kampaaja-ajan. Matkustan Helsinkiin.

Katselin tovin Suomi-Norja jääkiekko-ottelua Koreasta. En katsellut loppuun, mutta niin vakuuttavasti Suomi johti, että luultavasti voitto tuli. On aina huono omatunto, jos huilaan pitemmän ajan. Pitää koko ajan tehdä duunia, että saan tämän joskus valmiiksi. Tilan puute tekee tenää, mutta toisaalta, on hyvä luopua tavaroista, joita a) ei tarvitse ja b) joita on liikaa. Ja minä en tarvitse ja minulla on liikaa.

H lähtee taas Turkkiin. Tulee takaisin huhtikuun lopussa. Ei pitänyt kutiaan se, että vasta syksyllä. Ainakaan ei pakkanen varpaita kipristele siellä.

Sytytän kaasu-uunini manuaalisesti. Luin ohjekirjaa ja niin tehdään, jos nappulasta ei syty. Ennen muinoin avattiin kaasu ja tuikattiin tulitikulla tuli. Nyt lähestyn uunia sytyttimellä. Ja onnistuu. Lämpenee sähköä huomattavasti nopeammin. On se niin poikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti