29. toukokuuta 2017

JACKPOTIIN TUTUSTUMISTA

Liikkeelle lähdössä tästä taas, kunhan aamua urkenee enemmän. Runojen katselmusta olen yllä pitänyt ja mieluusti sittenkin. Illalla piti katselemani George Clooney-elokuva, mutta liekö mies karistanut karismaansa, kun jo ensi metreillä aloin haukotella. En liioin jaksanut lukea Christietäkään, vaan panin silmät kiinni ja aloin miettiä, mistä unen rakentelisin.

Satanut. Asfaltti märkää. Koleaa tälläkin viikolla, tietävät sään ennustelijat. Ihan ammatti-ihmiset, ei sammakko, ei etana, ei joku huru-ukkokaan korvessa. Nykyajan vempaimet tietävät ja meteorologit kertovat.

Tänään raahaudun jälleen kauppakeskuksen Stockmannille asti. Miten sinne sitten mennään, kun Citymarket purkaa nykyiset tilansa, jonka melkein läpi nyt kuljetaan koneportaita ylös ja sitten kävellään käytäviä pitkin kauan ja hartaasti ennen kuin ollaan itse kauppakeskuksessa? Ja mitä tulee Citymarketin tilalle. Tuskin tyhjäksi jätetään. Parkkipaikka? Tornitalo?  Ensi syksynä tämä uusi ja uljas Cittari pitäisi olla valmis. Ei edes silloinkaan minulle plussakorttia!

E ehdotti, että jättäisin lottoamisen ja siirtyisin suurten summien pariin ottamalla osaa Jackpot-nimiseen peliin, jossa ei napeilla pelata, vaan voittojen summat hipovat pilviä ja pääsisin täältä muuttamaan pois. Heti tänään tutustumaan tähän rahasampoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti