Olen viisastunut nyt jouluna. Tiedän, mikä meillä on vanhin jouluherkku. Ei, ei se ole kinkku tai puuro tai edes joululaatikot. Se on glögi. Ruokatieto ry. kertoi ja minun piti sitä lukiessani yllättyä. No, ehkä tein sen, mutta vain vähän. Olisin olettanut, että ohrapuuro, kun riisikin rantautui tänne Pohjolaan myöhemmin. Glögiä on kuulemma naukkailtu keskiajalta asti, että ei aivan turhake ole.
Sitten tietoisuuteeni ajautui myös uudissanat suppailla ja höntsätä. Ensin mainittu on seisten melomista ja jälkimmäinen laiskottelemista, jouten olemista, vetelehtimistä. Tätä jälkimmäistä harrastin lujasti eilen ja niin voimakkaasti, etten muistanut edes joulua olevankaan. Ei kun muistin. Kuuntelin 25 perinteistä joululaulua levyltä. Osa niin perinteistä, etten edes tuntenut. "Riemuitse tytär Siionin" ja "Taivas sylissäni". Suurin osa taas niin tuttuja, että vähän itketti siinä yksikseni sohvannurkassa istuessani, eikä puolisoa missään. Kerroin kyllä hänelle, että täällä maan päällä on nyt joulu, jos ei sattunut muistamaan. Ei vastausta. Televisio oli seuranani ja söinhän minä niitä Herkun jouluruokia, laatikoita ja kinkkua jne. Ei oikein maistunut, mutta jotainhan on maaruun pantava. Nyksä-sanan myös opin. Se on "eksän" vastakohta. Eksän tiedämmekin. Niitä on minunkin ystäväpiirissäni kuin myös nyksiä.
Joulupäivän aamun vietin etsimällä vimmatusti jonnekin kadottamaani tanskalaista keramiikkaesinettä. Tonttupariskunta. Ostin sen muinoin vanhempieni pöytää koristamaan. Etsin ja etsin. Sitten olin varma, että olin antanut pois. Luovutin ja olin pahoillani. Jotenkin askeleeni veivät minut olohuoneen kaapin luo, jossa on lasitavaraa. Kaksi Tanskanmaan tonttua killisteli minua kylki kyljessä vastaan oven avattuani ja ihan hihkaisin jälleennäkemisen riemusta. Nyt kaksikko on keittiön pöydällä kynttilänliekkien loisteessa. Panin sähkökynttelikön pois ja elävä tuli tilalle. Kauniimpaa. Kotoisampaa ja jouluisempaa, pehmeämpää. Olen kynttiläihminen. Enkä vain jouluna.
Elokuvia joulupäivänä yltäkylläisesti, niin että eilinen päivä meni höntsäillen. Tästä Tapaninpäivästä tuntuu kehittyvän samanlainen. Ei paha. Tästäpä siirryn pohjoismaiseen mytologiaan sulavasti ja ilman aasinsiltaa. Freyer oli muinaispohjoismainen kasvullisuuden jumala. Sydäntalven juhlassa uhrattiin Freyerille sika, josta meidän joulukinkkumme kerrotaan saaneen alkunsa. Freyerin pyhä eläin oli kuitenkin hevonen ja Tapaninpäivänä järjestettiin hevoskilpailuja. Siitä taas saatu tapaninajelu hevosella. Tuskin edes enää nykyisin valjastetaan hevonen Tapaninpäivänä, pyhän Stefanuksen muistopäivä, tätä varten tai mikä minä olen tietämään. Puoliso ja minä lähdimme autoajelulle tuolloin ja se markkeerasi meillä hevosperinnettä.
Mukavaa Tapaninpäivää kaikille hevosajeluineen tai muine ajeluineen tai vallan höntsäten!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti