18. kesäkuuta 2015

EEVA TULEE

Saamme Eeva-telineen, mutta se pitää itse hakea. Jaahas, ajattelin minä. Apuvälinepalvelu ei toimita kotiin mitään sähkövuodetta ja patjaa pienempää. "Eikö teillä ole autoa, tai autollista omaista, lapsia, naapuria...?" Ei ole. Farmaritaksiin se mahtuu kuulemma. Eroon siitä pääsin, sillä silloinen fysioterapeutti tilasi haun ja vei. Joku sen toikin meille alun perin. No, ajat muuttuvat ja ei kun farmaritaksilla hakemaan. Miten pääsen aivan perille, kun en voi rollaattoria ottaa mukaan? Otan kyynärsauvan tai kahdet siis. Ja sitten haluan, että Eeva tuodaan minulle taksiin, koska muistan siellä olevan viettävän pitkän luiskan, eikä Eevassa ole jarruja. Näin se menee. Odottelen apuvälinepalvelun ilmoitusta hakemisesta ja sitten seuraavana tuuraajapäivänä toimeksi.

Sain jo eilen myöhemmin tekstiviestin Eevasta. Odottaa hakemista. Haen viikon kuluttua. Ellen ole rohkea ja käy kysymässä, jos O:lla olisi aikaa tulla puolisoa vahtimaan pariksi tunniksi sitä ennen. Mietin asiaa.

Soitin C:lle, mutta hän ei voinut puhua, kun huushollissa oli "sekaisin ja joka paikassa" haudalle meneviä kukkia. Kenen? En kysynyt. C on siinä iässä, että ei voi keskeyttää eikä keskittyä kuin yhteen asiaan kerrallaan. Koskaan en ole kysynyt, miten sujuu purkan syönti ja kävely. Soitin E:lle ja puhuimme tovin järkeviä. Se tuntui vilpittömän mukavalta. K soitti ja se oli taas sitä, että ei oikein tolkkua eikä vastauksia kysymyksiin, mutta pitkää tarinointia asian vierestä. Olen ilkeä, mutta näännyin. Kerran kävin juomassa keittiössä, eikä hän huomannut poissa oloani. Tuleekohan minustakin ihmisten näännyttäjä?

Se on kohta juhannus. Valkea koivunrunko järven rannalla, haitari ja hulmuava hameen helma. Niin suomalaista.

On valon juhla,Juhannus,
on lehtimajain aika,
on herkimmillään kauneus,
on kirkkaimmillaan ruskotus,
yön varjoo pyhä taika...

(Einari Vuorela 1. säkeistö runosta Juhannus)









2 kommenttia:

  1. Meikäläisellä on samoja ongelmia AV-palvelun kanssa. Onko oikeasti kaikilla auto tai tuttuja, joita voisi kysyä?! Minusta ei, ei tod. Varsinkin jos asuu Tsadissa...
    Pääasia kuitenkin, että tekin saatte Eevan. :) Tuntuu kyllä, että vain jokunen vuosi sitten asiat toimivat paljon juohevammin ja hoituivat sovitellen. Nyt tuijotetaan paljon tiukemmin papereita (ja niitä tarvitaan paljon).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kanssasi, Polgara, että ennen sujui. Moni asia hankaloitunut. Eeva oli jo meillä kerran, mutta annoin pois "turhana ja tilaa vievänä". Nyt sille on paikka taas hommattava. Antoivat ilman lähetettä, kun kotona monta muutakin apuvälinettä, eikä edell. Eevan palautuksesta ole kovin pitkä aika. Ei kun hakemaan!

      Poista