En katsellut Eurovisiokilpailuja, mutta luin, kuka voitti. Ensin luulin todellakin kysymyksessä olevan naisen, jolla on komea parta. Ennen muinoin tämmöiset ihmiset olivat sirkuksessa kansan ihmeteltävänä. Sitten luin, että voittaja olikin naiseksi pukeutunut mies ja hän lähetti terveisiä herra Putinille, että "ei meistä päästä eroon" tai jotain sinne päin. En tykkää tämmöisestä sekasotkusta, että ei enää tiedetä, onko nainen vai mies. Eikös jossakin Ruotsin päiväkodissakin lopetettu hon- ja han-käsitteet? Ollaan vaan somasti ihmisiä. Sitten on she ja he vielä. Koska niistä luovutaan? Suomessa on vain "hän" tarkoittaen jompaakumpaa.
Sanoinko jo,etten tykkää tämmöisestä, että nainen ei näytä naiselta ja mies mieheltä? Olkoon sitten seksuaalinen suuntaus minne päin tahansa kallellaan. Vaikuttaa ikävältä, kun vastaantulijan sukupuolta ei enää tunnista ulkonäöstä. Minusta homma ei ole ihan tervettä. Onko tällä jotakin tekemistä nyt taas sen hiivatin tasa-arvon kanssa? Jos aikoinaan Marlene Dietrich pukeutui miehen pukuun esiintyessään, sitä pidettiin ihastuttavan sensuellina. Mutta hupsheijaa, vaatetus korostikin taiteilijan naisellisuutta! Ei hän koettanutkaan näyttää mieheltä. Mutta tämä itävaltalainen lauluvoittaja yritti näyttää naiselta, vaikka parta vähän hämäsi.Lanteetkin niin kaposet, että ei niistä lasta voi pullahduttaa. En tykännyt, vaikka opettelenkin vauhdissa pysyäkseni laajempaa avarakatseisuutta.
Tunsin kerran erään pikkupojan, josta aikuisena tuli "kummallinen". Siihen aikaan miehiä, jotka olivat mieltyneet käyttämään naisten vaatteita, pidettiin omituisina ja suhtautuminen ei aina ollut korrektia.Hän pelasi shakkia ja isäni toi hänet kerran klubilta vieraaksemme mökille. Vaatimuksena oli ollut, että miehen kamppeet päälle. Tähän suostuttiin ja niin ilmestyi hämäläiseen maisemaan erittäin tyylikäs valkoiseen kesäpukuun verhoutunut herraihminen.En ollut tavannut häntä vuosiin ja yllätys oli melkoinen hänen itsensä kertoessaan elämästään. Myös niistä haitoista, joita transvestiitti saa kokea. Huutelua ja pilkkaa, asiattomuutta ja tyhmyyttä. Vierailu oli sekä miellyttävä että murheellinen. Enkä häntä enää tavannut kuin kerran vuosia myöhemmin ratikassa. Jotain oli tapahtunut. Nuhraantunut naiseksi pukeutunut likainen mies, punaiset kuluneet lakat kynsissä, väsynyt ja alistunut katse. Missä oli se tyylikäs "nainen", jota helsinkiläiset olivat tottuneet kaduillaan näkemään? Missä oli se herrasmies, joka pukeutui aamuisin miehen pukuun töihin mennäkseen? Oliko hänet nyt mieltymyksensä takia täysin nujerrettu? Käänsin pääni pois, mutta häpesin käytöstäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti