Tämä blogin kirjoittelu tuntuu olevan minulle semmoinen foorumi, jossa voin napista kaupungin/kunnan touhuista ellen sitten tartu härkää sarvista ja käänny jonkun semmoisen päättäjän puoleen, joka kysymyksessä olevia asioita hoitaa. Olen kirjoittanut, soittanut eri henkilöille ja ollut henkilökohtaisesti tapaamassa kansanedustajaa, joka aikoinaan oli vihkiytynyt omaishoitaja-asioihin, kuului kaupunginvaltuustoon jne. Nytkin olisi taas asiaa. Minäpä kerron.
Puoliso saa kunnalta kolmen kuukauden välein vaippoja. Sain luvan kotihoidosta soittaa suoraan kauppaan, josta vaipat lähetetään. Soitin. Ei käy. Ensin pitää kotiapu ilmoittaa mainittuun kauppaan, että olemme luvallisella asialla. Sitten saan minä soittaa ja ilmoittaa olevani halukas vastaanottamaan vaipat. Ja jos mielin saada samaan lähetykseen omakustanteisesti muutakin, se hoituu. Aikaisemmin sai asiakas tehdä suoraan tilauksen mainittuun kauppaan (heillähän on tiedot, mitä määriä vaippoja meille kuuluu, ei voi siis väärin käyttää) ja nyt, kun olemme tässä kotiapupiirissä, asia on melkoisesti mutkistunut. Vaikka eilen rummutin suurta kiitollisuuttani kaupunkia kohtaan, tänään on päivä mustempi. Eikö näitä vaippa-asioita voi todellakaan yksinkertaistaa? Alan miettiä, minkä instanssin/henkilön puoleen on nyt käännyttävä.
Muuten päivä on alkanut mukavasti. Takana hienosti nukuttu yö. Annoin puolisolle nukahtamispillerin illalla. Aamulla kaikki sujui aamiaista myöten mallikkaasti muutamaa ärräpäätä paitsi. Herkku tuo tänään lähetyksen ja sitten on taas jääkaappi täynnä ruokaa. Huomenna tuuraaja ja minä laahustan kampaajalle. Olen päättänyt sievistyä. Ehkä se joulumieli sitäkin kautta minut saavuttaa. Kynttilä paloi eilen olohuoneessa ja olihan tuo tunnelmallista toki. Katselin Teemalta dokumenttia viikingeistä. Hurjia olivat miehet ja tutkimushalu suuri, että tehtiin matkaa vesiä pitkin kauaksi ja vieläkin kauemmaksi. Valloitettiin, asutettiin, tehtiin kauppaa ja vähän sodittiinkin. Hurja mainehan viikingeillä oli, liekö kaikki tottakaan. Mutta se ei ole totta, että miehillä oli sarvet kypärässä. Jälkimaailman keksintö hurjuutta ja eksotiikkaa lisäämään.
Olen vuosikaudet luullut, että ystäväni C on käynyt Perussa ja Machu Picchun inkakaupungissa, joka onnistui olemaan piilossa vuosisatoja, kunnes vuonna 1911 viidakko paljasti kätkönsä ja inkojen mennyt maailma alkoi kertoa tarinaansa. Mikä tässä edesmenneessä 1000-luvun alkuvuosisatojen kansassa häntä kiinnostaa? Ei silti, kiinnostaa minuakin, mutta halua mennä paikan päälle eteläiseen Amerikkaan ei ole suuremmin ollut. Kiehtoo kyllä inkojen suurvalta, kasvustojen alleen peittämät hienot kaupungit, jotka kertovat sivistyksestä. C puhua pajattaa kaiken aikaa niin paljon, että taru ja todellisuus himmenevät. Siksi olen pitänyt selviönä, että hän on astellut Machu Picchussa Andien rinteillä. Andit sinänsä ovat minua kiehtoneet. Asustaahan siellä yksi mielieläimeni guanako. Minulla on tarina, miksi guanako minua viehättää, mutta jätän nyt kertomatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti