11. toukokuuta 2013

KOLME KIRJAILIJAA JA YKSI MAALARI

Jokunen päivä takaperin luettelin kuusi henkilöä, jotka tahtoisin tavata. Lupasin myös perustella syyt. Aloitan Mark Twainista. Luettuani muinoin Huckleberry Finnin seikkailuista, surin, ettei minusta tullut poikaa. Pojilla tuntui elämä olevan paljon jännempää kuin meillä tytöillä, eivätkä vanhemmat aina ehtineet katsoa niin tarkasti peräänkään. Sinikka-nukkeni ei antanut samanlaista seikkailuhenkeä kuin Huckleberry Finn ja Tom Sawyer.  Mielelläni kuuntelisin Twainin tarinointia enemmänkin Missisippi-joelta.Olihan hän ollut siellä luotsina ja tunsi vedet ja niiden liikkeet. Ehkä Twainin kirjoista sain juuri matkustushimon, joka ei ole vieläkään laantunut.

Vanha kunnon Remppu eli Rembrandt taas saa suuria läikähdyksiä sydänalassani katsellessani hänen töitään. Vanhempani maalasivat, jotta ehkä minuun tarttui geeneissä kiintymys maalaustaiteeseen, vaikka itse nippanappa saan paperille suoran viivan aikaan.Kysyisin Rempulta, millä ihmeen ilveellä hän saa töihinsä maalatuksi niin aidon valon? Olen seissyt Yövartion edessä Rijksmuseumissa ja vaistomaisesti katsoin ylös, mistä valo tauluun lankeaa. Ei mistään. Se oli siihen saatu siveltimellä. Mikä nerous!

Outi Nyytäjän loputon huumori teksteissään viehättää minua. Pidän huumorintajuisista ihmisistä. Puhuisin Nyytäjän kanssa huumorin olemuksesta. Olen kerran ihan oikeasti keskustellut hänen kanssaan, enkä vieläkään tajua itsessäni ollutta spontaanisuutta. Odotin lääkärin vastaanotolle pääsyä. Nyytäjä tuli huoneesta ulos miehensä kanssa.Tunsin hänet ulkonäöltä tietysti. Muitta mutkitta loihen lausumaan " eikös teidän pitäisi olla Bretagnessa?"  Oli se aika vuodesta, kun hän  aina oli Ranskassa. Vähääkään hämmästymättä Nyytäjä vastasi "pitäisi, mutta piti tulla Suomeen käymään". Keskustelu oli avattu. Hetkisen juttelimme Le Conquetin pienestä kaupungista siinä osassa Ranskaa, jota hallitsevat pesunkestävät bretonit, joiden huumorintaju Nyytäjän mukaan on mustaa ja järjetöntä. Siellä on kirjailijan Ranskan koti. Halusin kuulla lisää, mutta Nyytäjä lähti puolisonsa kanssa toivotettuaan minulle, umpivieraalle, hyvää jatkoa. Minä menin ostamaan pari hänen kirjaansa. Jatkaisin juttua mielelläni hänen kanssaan.

Paltamon poika sitten. Eino Leino on aikoinaan patsastellut Espan puistossa ja patsastelee siellä yhä. Eikä tätä Lauri Leppäsen luomaa teosta katsellessa voi erehtyä, etteikö kysymyksessä olisi Runoilija. Minä en oikeastaan kysyisi Leinolta mitään. En liioin ehkä tohtisi lähestyäkään. Ehkä hänellä olisi kiire mennä lähettämään L.Onervalle kortti, jossa lukee " Ei mies kestä, jos jalot naiset häntä ei seuraa,vierellä käy; miehen on mieli kuin tulenpatsas, mi liikkuu, mi lentää, ei jälkeä näy."

Tässä oli neljä kuudesta, jotka tahtoisin tavata. Jussi Pajusen ja Reijo Hukkasen jätän myöhemmäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti