6. joulukuuta 2012

SUOMEN KANSALLISPÄIVÄNÄ

Nukun puolison vuoteessa,mutta haavapainaumia varten saadun lainapatjan otin pois.Opettelen kaikinpuoliseen uuteen elämään kotona.Tulee palauttaa myös kaikki apuvälineet lainaajalle Helsingin kaupungille.Vähitellen alan toimia.On ilmoitettava tuuraajalle,fysioterapeutille,kotisairaanhoidolle,Kelaan ja sosiaalitoimistoon.Sitten en enää ole omaishoitaja.Jätän ilmoittamiset ensi viikkoon.

Käväisin eilen Naisten joulumessuilla,koska olin luvannut puolisolle muutaman piparkakun.Joulukortteihin en jaksa tänä vuonna paneutua.En ostanut ensimmäistäkään.Vein hänelle kaksi piparia,joista kommentti kuului "kovia".Kahvissa pehmenivät ja sitten "hyviä".Mies oli muutenkin eilen terävänä muistuttaen vahvasti entistä minäänsä.Miksi siis jätän laitokseen? Mietin tätä kysymystä ja tunsin katumusta päätöksestäni.Sitten muistin niitä vaikeuksia,joita kotona oli ilmennyt ja joita on yhä tuon tuosta sairaalassakin.Oli jo edellisessäkin.Puoliso joi kahvinsa ja työnsin hänet takaisin huoneeseensa.

Ajoin parran,vein vessaan,annoin hedelmiä,peittelin vuoteeseen  ja pidin kädestä.Kerroin kuulumisia kuin myös saamani Suomi-Amerikka Yhdistysten Suomi-USA-lehden sisällöstä.Puoliso ei oikein muistanut New Yorkin matkaansa muinoin,mutta hymyili muistuttaessani hänen kirjoittamastaan kolumnista mainitusta matkasta golfseuramme lehdessä.Hän lähti matkaan erään seuramme juuri tohtoriksi väitelleen jäsenen kanssa.Pojat tietysti tutustuivat Empire State Buildingiin Manhattanilla kunnon turistien lailla.Tohtori poti korkeanpaikan kammoa,jotta nautinto näkymistä oli jäänyt vähäiseksi.Puoliso ei tätä fobiaa pode ja oli nauttinut maisemista täysin rinnoin.Nyt hän sai mukanani palata Isoon Omenaan hetkeksi,eikä matkamme hullumpi ollutkaan.

Illalla aion katsella linnan juhlat.Vierasjoukko kuulemma muuttunut enemmän tavissuuntaan.Katsotaan ja paneudutaan asiaan,sen pukuloistoon ja kristallien kimallukseen,kun itsenäisyyttä juhlitaan.Oi maamme, Suomi, synnyinmaa...  HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ MEILLE KAIKILLE.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti