ENSIKÄYNTI PRISMASSA

 Koskaan en ole ollut ostoksilla, enkä muutenkaan, Prismassa. Nyt olin ja ällistyin. Kooltaan iso kuin mikä, tavaravalikoimaltaan vallan mahtava. Tein ostokset, mutta aikaa meni, kun en tuntenut paikkoja ja tiennyt mitä missäkin on. Onneksi näin yhden myyjän, jolta kysyä. Ei lähtenyt saattamaan kuten minua lähempänä olevassa Citymarketissa tapana on. No, olen fiksu ja löysin sen mitä etsin ja sieltä, minne myyjä sormellaan osoitti. Ikävä jälkikaiku jäi siitä kauppareissusta. Hukkasin uudehkon sateenvarjoni, joka oli sellainen auki ponnahtava pienikokoinen. Harmittaa. Ostin uuden ja senkin kaupasta, jossa ylen harvoin asioin. Tokmannilta. En tykkää nimestä. Ilmeisesti aivan tarkoituksellisesti valittu muistuttamaan Stockmannia. Aikoinaan käytiin "Tokmannista" oikeutta, mutta Stockmann hävisi taiston.

Viime yönä en nukkunut pätkääkään, eikä Tokiosta näytetty mitään urheiluakaan. Luin Kati ja Jari Tervon kirjaa Ukosta. Ukko on koira ja ohittanut jo pentuaikansa. Siitäkin ajasta olen lukenut Tervojen kirjan. Koirat ovat minulle läheistä väkeä. Omiakin ollut joitakin. Puoliso tahtoi vielä yhden ollessaan jo pyörätuolissa, mutta kieltäydyin hankkimasta. Mahdoton ajatus hänen sairautensa takia.

Juttelin puhelimessa N:n kanssa. Emme ole vähään aikaan tavanneet ja nytkin se jää, koska hän menee Viroon saamaan hellittelyhoitoja. Minäkin joskus täällä Suomessa, mutta aikaa siitäkin vierähtänyt. Äitini oli ahkera kylpylöissä kävijä ja olin tietysti mukana. Muistan olleeni vähemmän innostunut makaamaan isossa savikääreessä. Hieronta sen sijaan tuntui mukavalta. Voisin helposti ajatella meneväni vieläkin. Kaikenlaista pyörii mielessä, mutta toteuttamisen kanssa on sitten jo niin ja näin.

Tänään taas jännän äärellä Tokiossa. Jo ihmisten aikaan keskellä päivää. Aika Tokion stadionilla kuusi tuntia edellä, jotta ehtoota kohti siellä. Lounas pakastimesta, koska en ehdi itse laittaa. No, tämäkin itse tehty joskus, marokkolaista broileria kuskusin kanssa.

Vaikka Espanjassa olen käynyt muutaman kerran, en kertaakaan härkätaistelussa. Rondassa kyllä tyhjällä areenalla ja sekin hiukan kammotti ajatellessani niiden satojen eläinten hurjaa tappamista. En tiedä, tapetaanko härkä vielä, onko sallittua. Hemingway kirjoitti kirjan tästä lajista "Kuolema iltapäivällä". Olen senkin joskus lukenut. Tuskin menisinkään katsomaan  härkätaistelua, tapetaan sitten härkä tai ei. Mutta ymmärtäisin tämän ikivanhana traditiona ja kansallisjuhlana, matadorin urhokkaana esiintyjänä, espanjalaisten rakastamana taistelijana, joka vie aina plazalla voiton. Muleta ja miekka ovat ne viimeiset välineet, jotka härkä näkee. Sitten pisto lapojen väliin.

URHEILUA, URHEILUA, ENEMMÄN URHEILUA

 Tässä minä taas kirjoittelemassa yleisurheilua silmät ja korvat täynnä. Katselen tv:stä jopa öisin, kun ei nukuta. Kuuden tunnin ero Tokion hyväksi panee livekatseluajat hiukan omituisiksi suomalaisen kannalta. Riemua mikä näkyy urheilijalla ollessaan paras on hauska seurata, Niin vilpitöntä ja aitoa iloa. Joskus se laantuu jonkun toisen viedessä parhaana olemisen. Urheilumaailma on kovaa.

Pikkuhiljaa tässä muuten mennään suurempia kokemuksia vailla. Kauppareissut, lukemista ja nyt yleisurheilua. Siinä se. Pakastimeen on saatava tilaa että voi panna uutta. Syömällä saa. Tänään omena-kaali-lihalaatikkoa. Seuraavaksi siirryn taas wokkailun pariin. Gong bau-kanaa tai puuhun kiipeävät muurahaiset tai jotain muuta eksoottista.

Tuulee niin turkasesti. Puut notkuilevat pihalla, koivuista satelee keltaisia lehtiä. Edelleen on roskismatka hankaloituneenaa. Taloyhtiö siirtyy maalämpöön ja osa pihasta kahden talon yhtiössö on suljettu. Minäkin vien roskani yleistä jalkakäytävää pitkin, josta käännyn nurmikolle kohti roskiskatosta. No, ei tämmöinen kurvittelu enää kauaa kestä. Saavat energiakaivot kaivettua.

Helsingin uuden taidemuseon nimi sai kuopiolaiset takajaloilleen. Heillä kun on jo Kumma-niminen museo. Helsingissä lohdutettiin, että Kumma-nimi on arkkitehtien antama työnimi. Lopullisesta ei ole vielä edes päätetty, eikä se tule olemaan Kumma. Museota ei ole vielä aloitettu rakentaa. Vasta piirustuspöydällä valmiina.

Odotan kärsimättömästi Ateneumin uutta näyttelya Gallen-Kallela- Klimt & Wien, joka avautuu 26.9. Gustav Klimt on yksi mielitaiteilijoistani. Minulla on Suudelma Prahasta ostetun maljakon kyljessä ja kahvimukeissa kuvia hänen julisteistaan. Kirjakin taiteilijasta hyllyssä. Olen näyttelyissä Euroopassa katsellut hänen töitään suuren ihastuksen vallassa. Nyt näen niitä Ateneumissa.

Pitää pukeutua. Kohta alkaa Tokion jo kilpailluista lajeista kooste ja vähän  myöhemmin saamme nauttia illan livenä. Kello juuri nyt Tokiossa  neljän kieppeillä iltapäivällä.

SUU MAKEAKSI

Olin koko eilisen päivän  suorastaan hämmästyttävän uuttera. Ahersin kaikenlaista ja loput lauantaista nautin tekemättä yhtään mitään.. Tennistäkin tv:n myöhäisillassa. Olin viikolla ostanut  Hakaniemen hallin karkkikaupasta polka-karkkeja, joissa valkoisia ja punaisia viiruja, maku piparminttuinen. Sorruin saman tien hallissa myös taas kerran herkkuun, joka on bretagnelainen aamiaiskakku. En  voi sitä vastustaa. Viipaloin ja työnsin pakkaseen. Tällä menolla en ikinä pääse niistä kahdesta kilosta eroon, jota asiaa olen koko kesän työstänyt.  Vaikeata on, on se.

H:n kanssa juttelin puhelimessa. Ei mitään Turkin matkaa vähään  aikaan. Joskus talvella kuulemma. Turkissa en ole koskaan ollut. No, olihan sekin suunnitelmissa, mutta jää seuraavaan elämään. Istanbul olisi kiinnostanut. Kävihän Mika Waltarikin siellä vuonna 1948 ja kirjoitti kirjan. Oli ollut jo vuonna 1929 ja teki siitäkin matkasta kirjan. Matkakirjat ovat minua aina kiinnostaneet, kuten itse matkustaminenkin. Isälläni oli tapana lukea äidilleni  ääneen kirjoja ja niihin aikoinin maailmassa "löydettiin" kaikenlaista, paikkoja ja kansoja. Ne olivat tutkimusmatkoja, joita lapsena jännittyneenä minäkin kuuntelin. Kartoissa Afrikan kohdalla oli valkoisia länttejä, joissa ei kuulemma ollut kukaan ollut, eikä niistä tiedetty mitään. Sitten alkoivat kulkea maailmalla kaikenlaiset matkaajat levittämässä jumalansanaa pitkin tutkimattomia viitoja ihmisille, jotka eivät olleet valkoista ihmistä koskaan edes tavanneet, eivätkä kuulleet mistään valkoisten jumalasta. Joidenkin lähetyssaarnaajien kävi kalpaten, enkä uskonut silloin, enkä usko nyt, että käännytyksiä tuli. Herra Peppone ei nyt riemastu ja pane kommenttia tulemaan kidutusten eri tavoista, joita harrastettiin lähetyssaarnaajien kanssa. Uskottiin lujasti, että viidakon pikkukylässä porisi aina pata nuotiossa ja sanantuojia maustettiin syötävään kuntoon.

Illalla pitää ankarasti miettiä, kumpaa katseltavaa pidän tärkeämpänä, USAn avointen miesten tenniksen finaalia vai Tanssii tähtien kanssa ohjelmaa. Aluksi voin huoleti kallistua tanssimisen puolelle. Ohjelma uusitaan, mutta en tykkää uusinnoista. Ovat jo vanhaa kamaa.

Niin että tällaista taas tässä. Mukavaa sunnuntaita.

BAMBU

 Bambusta tehdään monenlaista hyödykettä. Minulla esimerkiksi on bambusta yöpaita ja leikkuulauta. Mietin vaan, että onko luonnon kannalta oikein käyttää bambua ihmisen tarpeisiin ja onhan joku bambu pois pandan ruokapöydästäkin. Kysyin kassalta maksaessani leikkuulautaa, onko se puuta? Kassa sanoi olevan ja oli kovasti väärässä. Bambu luetaan heinäkasveihin. Tietysti olisi kuulostanut hiukan omituiselta, jos hän olisi minulle kertonut leikkuulaudan olevan heinää. Kotona tutkin pientä lappua teksteineen, joka oli laudassa kiinni ja lappu kertoi laudan olevan tehty Kiinassa. Missäpä muualla? Kyllä bambua maailmassa riittää, sillä tämänkin leikkuulaudan materiaali alunperin on voinut lykkiä metrin pituutta päivässä.

Kynttiläaika. Koti kylmä ja minä palelen. Siis kynttilöitä palamassa. En vielä  viitsi ottaa käyttöön ostamaani lämpöpuhallinta. Kun olohuoneessa palaa seitsemän kynttilää, niin kyllä niistä lämpöä tulee tunnelman lisäksi. Mutta kevyt vaatetus on historiaa. Herttinen, kun kesä meni nopeaa vauhtia ohi ja loppuun.

Kotimaisia omenia täkäläisellä torilla niukasti. Vain melbaa. Ostin kolme. Suomalaiset omput ovat myöhässä ja vähänlaisesti tänä vuonna."Omenan kuoressa on reikä. Jos siihen painaa korvansa kiinni ja kuuntelee tarkasti, voi veden ja tuulen ääniltä erottaa astioiden helinää Toukka tiskaa." (Risto Rasa) Minä kuuntelen tänään melbaa.

Syksy on tullut. Ei voi muuta sanoa kuin laimeasti tervetuloa.

A VAI Ä?

 Nyt luettavana on Jari Tervon Pääskyt talvehtivat järven pohjassa. Kertoo Mikael Agricolasta aivan lapsuudesta alkaen. Eletään 1500-lukua. Outoja sanoja "nokkaloukkaus", "haistin", "paperisormi" jne. Oikeitako vai kirjailijan luomia? 

Enää ei sisällä tepsutella paljain jaloin. Ihan on pukeuduttava syksyyn. Mekkosillaan ei ulkona tarkene ja kesähatut pannaan pian talviteloilleen. Muutama päivä ja ollaan syyskuussa.  Semmoista tämä on täällä pohjolassa. Pihlajanmarjat jo punaisina pihalla. Kuitenkin vielä vahva kesäinen vihreä väri vallalla puissa ja maassa. Parvekkeella begonia yhä kukoistaa ja minttu keittiössä. Kanervia en hanki. Siis callunoita. K aina minua korjaa puhuessani kanervista, vaikka callunatkin kuuluvat kanerviin. Taloyhtiö päätti panna talon maalämmön piiriin. Aletaan porata energiakaivoja ja kulku pihalla supistuu. Melua myös on luvattu pikaratikan raidetukitöistä kaupunginosassamme. Ratikan raiteet suhteellisen uusia ja nyt jo tuetaan. Ennen kaikki tehtiin kestämään.

Tänään  käyn kaupassa. Joitakin ruokatarikkeita tarvitsen ja onhan mukavaa myös katsella elämää oman kodin ulkopuolella. Jonkunlainen ranskalaispuoti ilmestynyt ostoskeskukseen. Tosin erään pullavadin vieressä luki "leivottu Sörnäisissa". Pitääkö olla a:lla tai ä:llä sana "Sörnäinen". Tästä on vuosikaudet väännetty kättä stadilaisten keskuudessa. Kielikorva kallistuu ä:n puolelle. Minä käytän useammin kuitenkin a:ta. Entäs kotoisampi "Sörkka", a vai ä?

HS kertoo tänään Ranskassa käytetyn huomattavasti vähemmän kännyköitä kuin meillä täällä. Alle 12-vuotiaille eivät vanhemmat hanki moista vempelettä ja isompienkin kesken sitä ei kaikilla ole aikuiset mukaan lukien. Lapsilla on muuta tekemistä kuin tuijottaa puhelinta ja siinä muun tekemisessä ovat aikuiset mukana. Ruokapöydässä  ei tule kuuloonkaan, että joku, lapsi tai aikuinen, räpläisi puhelintaan. Se olisi ennen kuulumattoman epäkohteliasta. Tästä voisimme täällä ottaa oppia. Olen ollut kutsuttuna lounaspöydässä ystäväni kotona, jolloin molemmat vierustoverini näpläsivät puhelinta, joka toimenpide ei katkennut edes pannessa ruokaa suuhun. Mihin ovat kadonneet hyvät tavat?

KESÄ TULI JA SE MENI

 Tulla tupsahti lauantai. Viikko mennä hurahti melkein huomaamatta ilman mitään suurempia tapahtumia täällä kotikulmilla. Espan lavan musiikkia en sitten koko kesänä ollut kertaakaan kuuntelemassa. Ihmettelen vain että miksi noin kävi. Nyt on kesä aivan lopuillaan ja ilmatkin ikävästi viilenneet. Öiksi piti jo kaivaa esiin paksumpi peitto. Torin mansikkarouva ihmetteli, missä olen piileskellyt koko kesän ajan, kun niin harvoin enää käyn. Vähemmän olen syönyt mansikoita kuin ennen. Mistä lie tuokin johtunut? Nyt on kotona sentään jonkun verran kuten myös kotimaisia luumuja.

Potter-kirjan luin loppuun. Harry oppi hienosti lentämään luudalla Tylypahkan opettajien ohjaamana.  Tämän jälkeen siirryin sulavasti takaisin naurun ja komiikan pariin. Vieläköhän  suomalaiset nauravat humalaisen toilailuille? Entäs uimalaitoksen pellehypyille? Onko piereminen ratkiriemukasta? Minua nämä eivät ole koskaan huvittaneet. Henri Bergsonin Nauru-kirjan komiikan tutkimukset ovat ilmestyneet ensimmäisen kerran vuonna 1899. Sen jälkeen tutkimukset ovat muuttuneet ja huumorin analysointi saanut modernimman otteen.

Tänään aion imuroida. Kerään voimia. Pakastimesta lounas ja jälkiruoaksi  joku hedelmäsmoothie. Ehkä vielä pieni kupponen kahvia ja Madeleine-leivonnainen. Näiden rehkimisten jälkeen voinkin ottaa rennosti. Ehkä soitan ystävälleni Ouluun, jota en ole henkilökohtaisesti vuosiin tavannut. Ennen muinoin kävimme visiitissä vuoroin melkein jokaisena kesänä. Nautin suunnattomasti pitkästä ajomatkasta Ouluun. Yleensä sen pistelin yhtäkyytiä välillä vain kerran tankaten. Kuutisen tuntia siihen suunnilleen meni. Pitkät ajot ovat aina olleet mieleeni. Kun puolison kanssa lähdettiin Travemünden satamasta etelää kohti, minä ajoin. Kun ei oltu omalla ajoneuvolla, vuokrasin auton ja taas olin ratissa milloin missäkin maassa. Ihania aikoja!

Ei, nyt on alettava tähän taas uuteen päivään ja lupaamaani  työn touhuun. Että tämmöistä.

MAANANTAIN JUTUSTELUA

 Vein eilen taas kirjoja kirpputorille ystävälleni. Joukossa oli yksi kirjailijan omistuskirjoituksella oleva kirja, josta mainitsin, että voisi yrittää panna hinnan päälle yhden euron nimikirjoituksen takia. Minähän en näistä myynneistä tienaa senttiäkään, kunhan teen hyllyssä tilaa uusille kirjoille. Vähän aikaa juteltiin niitä ja näitä ja sitten menin ruokakauppaan. Tuntui hassulta, kun oli sunnuntai, enkä yleensä ostoksilla käy viikonloppuisin. Kaupassa oli rauhallinen meininki, aivan erilainen kuin arkena.

Illemmalla jatkoin Potterin lukemista ja ykskaks siirryin neiti Marplen viimeiseen juttuun, jota en muistanut aiemmin lukeneeni, vaikka olen luullut kahlanneeni kaikki Christiet läpi. Pidän enemmän yksityisetsivä Poirotista ja hänen harmaitten aivosolujensa työskentelystä. Paras Poirot mielestäni elokuvissa on David Suchet.

Tänään kotona ja ainoa puuha luultavasti kahvikoneen kalkin poisto. Ilmoitti valolla ja arvasinkin käytön perusteella, että aika on. Muun ajan olen suunnitellut luppoajaksi. Ehkä panen vitamiinimaskin silmien alle. Tuote näkyy tulleen Espanjan Barcelonasta, jossa en ole ollut. Mieli tehnyt ennen kaikkea Antoni Gaudin luomusten takia. Eikös Barcelona ole se kaupunki, jossa alkuasukkaat eivät tykkää joka paikkaan tunkevista turisteista? Ymmärrän tympääntymisen hyvin. Minäkin hermostuisin, jos Helsingissä tramppaisi miljoonittain väkeä kuluttamassa paikkoja. Eivätkä kaikki turistit ole edes siivosti käyttäytyviä. Roskataan ja tehdään ilkivaltaa ottamalla mukaan "matkamuistoja". Venetsiasta kaupungin omat asukkaat ovat alkaneet muuttaa muualle turistitulvan vuoksi. Minun ollessani  siellä, kaikki oli vielä leppeää ja kunnioittavaa. Mutta Pyhän Markuksen torin kahvilan kahvi maksoi hävyttömän paljon ja nykyisin kuulemma vieläkin enemmän. Kannattaa mennä sitä nauttimaan hiukan sivummalla olevaan cafeteriaan.

Tuulettimet pitää panna taas talviteloilleen. Otinkin jo keittiöstä ja ostin Horstin tekemään siniseen maljakkoon valkoisia kukkia, jotka voi hyvin kuivata. Keräävät pölyä, sanovat siivousintoilijat. No, ei niitä ole tarkoituskaan pitää vuosikausia.

Olen vielä yöpaidassa, että alkaa olla suihkun ja pukeutumisen aika. Mukavaa alkanutta uutta viikkoa.