Madeleineja ja ranskalaista aamiaisleipiä ei enää saa Hakanienen hallista. Leipoja Ranskanmaalla on kuulemma lopettanut. Sitten satuin saamaan Madeleineja Lidlistä, mutta eri valmistajan, tosin aitoja ranskalaisia kuitenkin. Taisi Lidlissä olla joku ranskalainen viikko, kun en ole myöhemmin nähnyt. Nyt hääräilen plantaanien kanssa eli siis keitto-, jauho-, ja ruokabanaanien. Tänään lihamurekkeen (kanasta) seuraksi paistettua plantaania. Olen koettanut saada erään ystäväni innostumaan tästä ruokalajista, mutta ei uskalla edes kokeilla. Ei ollut kuullutkaan,vaikka keittobanaaneja on täkäläisessä hallissakin, jossa hän käy. Peruna on todettu terveelliseksi, niin perunaa siis. Kahvikin päässyt arvoon arvaamattomaan. Kuppikunta kokoontuu ja tuloksena milloin mitäkin. Joskus taas muutetaan ja saattaa sekä peruna että kahvi olla lujasti pannassa.
Enää en ole vihainen parjaamalleni operaattorille, mutta aion silti vaihtaa, kun määräaikainen sopimukseni tämän minua kaltoin kohdelleen firman kanssa päättyy. Kaikki on jo sovittu ja S tulee aikanaan auttamaan asentamisessa. Pitää odottaa kesään asti. Sitten sain kirjeen, jossa luvattiin yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, jos jään. En jää.
Luen Juha Itkosen kirjaa Amerikasta. Itkonen ollut siellä monta kertaa. Tuntee paikat ja kulttuurit. Minä en ole koskaan USAan hinkunut. Eikä puolisokaan ollut järin innostunut siellä käytyään. Ainoa, josta olin aikoinaan kiinnostunut USAn suhteen, oli Road 66, jonka olisin tahtonut ainakin osittain ajaa. Pitkähän se on, vaikka alkujaan oli nykyistä lyhyempi. Tietä muutettu kulkemaan muualtakin ja kilometrejä lisätty. Enää se ei kiinnosta.
Joko tänään tai huomenna taas asioille. Aina niitä kertyy. Kaikki on toimitettava itse, kun ei vieläkään ole sitä pikkupiikasta avittamassa. No, ei minusta olisikaan pelkästään kotona olijaksi. Kyllä pitää haistella muutakin, nähdä ja kokea.
Mukavaa torstaita. Liekö toivoa täynnä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti