Pakastimesta otin bataatti- ym laatikot sulamaan jääkaappiin. Kinkkuakin muutama viipale. Sitten on valmista kalkkunaa, joka paloiteltava ja osa pakastimeen. Vaihdoin valkoiset kynttilät olohuoneessa punaisiin. Vien vielä roskat ennen kuin lähden aaton aaton aterialle ystävän luo iltapäivällä. Onhan se niin somaa kun on joulu. Aina vannon, että en enää valmistaudu mitenkään. Mutta kyllä kuitenkin valmistaudun. Saas nähdä, miten käy ensi vuonna.
Olen soittanut Italiaan, mutta ei vastata. Onko jotain tapahtunut? Vielä tänään soitan ja toivon ystäväni voivan Napolin liepeillä hyvin. Ei poikakaan vastaa, joka asuu äitinsä kanssa. Toinen poika jo omassa huushollissa perheineen. Ystäväni puoliso kuollut. Leskiä olemme. Niin moni on.
Pakkasta. Ja niinhän sitä luvattiin. Lunta ei, josta olen iloinen. Minua ei haittaa, vaikka pihamaata peittää vihreä nurmi. Ymmärrän niitä ulkomaalaisia, jotka haluavat lunta, kun ei omassa maassa ole. Pohjoisessa osassa Suomea heille sitä on ja tuohan se tienistiä yrittäjillekin, jotka saavat matkailijoilta maksun lumen näkemisestä. Joulupukki myös pääsee mukavasti huomenna matkaan Korvatunturilta. Pitkä, pitkä aika siitä, kun minä rusetti päässä tutisten posket jännityksestä punaisina odotin joulupukin tuloa aattoiltana. Ensin syötiin, eikä oikein maistunut. Sitten, sitten koputettiin voimallisesti oveen (joulupukki ei koskaan soita ovikelloa) ja isä meni avaamaan. Pukki kantoi suurta säkkiä ja alkoi armoton pakettien avaaminen joulupukin kerrottua kenelle mikin paketti on. Ne olivat jouluja ne!
Toivotan näiden muisteloiden myötä HYVÄÄ JOULUA ja mahdottomasti kaikkea mukavaa ensi vuodeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti