A VAI Ä?

 Nyt luettavana on Jari Tervon Pääskyt talvehtivat järven pohjassa. Kertoo Mikael Agricolasta aivan lapsuudesta alkaen. Eletään 1500-lukua. Outoja sanoja "nokkaloukkaus", "haistin", "paperisormi" jne. Oikeitako vai kirjailijan luomia? 

Enää ei sisällä tepsutella paljain jaloin. Ihan on pukeuduttava syksyyn. Mekkosillaan ei ulkona tarkene ja kesähatut pannaan pian talviteloilleen. Muutama päivä ja ollaan syyskuussa.  Semmoista tämä on täällä pohjolassa. Pihlajanmarjat jo punaisina pihalla. Kuitenkin vielä vahva kesäinen vihreä väri vallalla puissa ja maassa. Parvekkeella begonia yhä kukoistaa ja minttu keittiössä. Kanervia en hanki. Siis callunoita. K aina minua korjaa puhuessani kanervista, vaikka callunatkin kuuluvat kanerviin. Taloyhtiö päätti panna talon maalämmön piiriin. Aletaan porata energiakaivoja ja kulku pihalla supistuu. Melua myös on luvattu pikaratikan raidetukitöistä kaupunginosassamme. Ratikan raiteet suhteellisen uusia ja nyt jo tuetaan. Ennen kaikki tehtiin kestämään.

Tänään  käyn kaupassa. Joitakin ruokatarikkeita tarvitsen ja onhan mukavaa myös katsella elämää oman kodin ulkopuolella. Jonkunlainen ranskalaispuoti ilmestynyt ostoskeskukseen. Tosin erään pullavadin vieressä luki "leivottu Sörnäisissa". Pitääkö olla a:lla tai ä:llä sana "Sörnäinen". Tästä on vuosikaudet väännetty kättä stadilaisten keskuudessa. Kielikorva kallistuu ä:n puolelle. Minä käytän useammin kuitenkin a:ta. Entäs kotoisampi "Sörkka", a vai ä?

HS kertoo tänään Ranskassa käytetyn huomattavasti vähemmän kännyköitä kuin meillä täällä. Alle 12-vuotiaille eivät vanhemmat hanki moista vempelettä ja isompienkin kesken sitä ei kaikilla ole aikuiset mukaan lukien. Lapsilla on muuta tekemistä kuin tuijottaa puhelinta ja siinä muun tekemisessä ovat aikuiset mukana. Ruokapöydässä  ei tule kuuloonkaan, että joku, lapsi tai aikuinen, räpläisi puhelintaan. Se olisi ennen kuulumattoman epäkohteliasta. Tästä voisimme täällä ottaa oppia. Olen ollut kutsuttuna lounaspöydässä ystäväni kotona, jolloin molemmat vierustoverini näpläsivät puhelinta, joka toimenpide ei katkennut edes pannessa ruokaa suuhun. Mihin ovat kadonneet hyvät tavat?

KESÄ TULI JA SE MENI

 Tulla tupsahti lauantai. Viikko mennä hurahti melkein huomaamatta ilman mitään suurempia tapahtumia täällä kotikulmilla. Espan lavan musiikkia en sitten koko kesänä ollut kertaakaan kuuntelemassa. Ihmettelen vain että miksi noin kävi. Nyt on kesä aivan lopuillaan ja ilmatkin ikävästi viilenneet. Öiksi piti jo kaivaa esiin paksumpi peitto. Torin mansikkarouva ihmetteli, missä olen piileskellyt koko kesän ajan, kun niin harvoin enää käyn. Vähemmän olen syönyt mansikoita kuin ennen. Mistä lie tuokin johtunut? Nyt on kotona sentään jonkun verran kuten myös kotimaisia luumuja.

Potter-kirjan luin loppuun. Harry oppi hienosti lentämään luudalla Tylypahkan opettajien ohjaamana.  Tämän jälkeen siirryin sulavasti takaisin naurun ja komiikan pariin. Vieläköhän  suomalaiset nauravat humalaisen toilailuille? Entäs uimalaitoksen pellehypyille? Onko piereminen ratkiriemukasta? Minua nämä eivät ole koskaan huvittaneet. Henri Bergsonin Nauru-kirjan komiikan tutkimukset ovat ilmestyneet ensimmäisen kerran vuonna 1899. Sen jälkeen tutkimukset ovat muuttuneet ja huumorin analysointi saanut modernimman otteen.

Tänään aion imuroida. Kerään voimia. Pakastimesta lounas ja jälkiruoaksi  joku hedelmäsmoothie. Ehkä vielä pieni kupponen kahvia ja Madeleine-leivonnainen. Näiden rehkimisten jälkeen voinkin ottaa rennosti. Ehkä soitan ystävälleni Ouluun, jota en ole henkilökohtaisesti vuosiin tavannut. Ennen muinoin kävimme visiitissä vuoroin melkein jokaisena kesänä. Nautin suunnattomasti pitkästä ajomatkasta Ouluun. Yleensä sen pistelin yhtäkyytiä välillä vain kerran tankaten. Kuutisen tuntia siihen suunnilleen meni. Pitkät ajot ovat aina olleet mieleeni. Kun puolison kanssa lähdettiin Travemünden satamasta etelää kohti, minä ajoin. Kun ei oltu omalla ajoneuvolla, vuokrasin auton ja taas olin ratissa milloin missäkin maassa. Ihania aikoja!

Ei, nyt on alettava tähän taas uuteen päivään ja lupaamaani  työn touhuun. Että tämmöistä.

MAANANTAIN JUTUSTELUA

 Vein eilen taas kirjoja kirpputorille ystävälleni. Joukossa oli yksi kirjailijan omistuskirjoituksella oleva kirja, josta mainitsin, että voisi yrittää panna hinnan päälle yhden euron nimikirjoituksen takia. Minähän en näistä myynneistä tienaa senttiäkään, kunhan teen hyllyssä tilaa uusille kirjoille. Vähän aikaa juteltiin niitä ja näitä ja sitten menin ruokakauppaan. Tuntui hassulta, kun oli sunnuntai, enkä yleensä ostoksilla käy viikonloppuisin. Kaupassa oli rauhallinen meininki, aivan erilainen kuin arkena.

Illemmalla jatkoin Potterin lukemista ja ykskaks siirryin neiti Marplen viimeiseen juttuun, jota en muistanut aiemmin lukeneeni, vaikka olen luullut kahlanneeni kaikki Christiet läpi. Pidän enemmän yksityisetsivä Poirotista ja hänen harmaitten aivosolujensa työskentelystä. Paras Poirot mielestäni elokuvissa on David Suchet.

Tänään kotona ja ainoa puuha luultavasti kahvikoneen kalkin poisto. Ilmoitti valolla ja arvasinkin käytön perusteella, että aika on. Muun ajan olen suunnitellut luppoajaksi. Ehkä panen vitamiinimaskin silmien alle. Tuote näkyy tulleen Espanjan Barcelonasta, jossa en ole ollut. Mieli tehnyt ennen kaikkea Antoni Gaudin luomusten takia. Eikös Barcelona ole se kaupunki, jossa alkuasukkaat eivät tykkää joka paikkaan tunkevista turisteista? Ymmärrän tympääntymisen hyvin. Minäkin hermostuisin, jos Helsingissä tramppaisi miljoonittain väkeä kuluttamassa paikkoja. Eivätkä kaikki turistit ole edes siivosti käyttäytyviä. Roskataan ja tehdään ilkivaltaa ottamalla mukaan "matkamuistoja". Venetsiasta kaupungin omat asukkaat ovat alkaneet muuttaa muualle turistitulvan vuoksi. Minun ollessani  siellä, kaikki oli vielä leppeää ja kunnioittavaa. Mutta Pyhän Markuksen torin kahvilan kahvi maksoi hävyttömän paljon ja nykyisin kuulemma vieläkin enemmän. Kannattaa mennä sitä nauttimaan hiukan sivummalla olevaan cafeteriaan.

Tuulettimet pitää panna taas talviteloilleen. Otinkin jo keittiöstä ja ostin Horstin tekemään siniseen maljakkoon valkoisia kukkia, jotka voi hyvin kuivata. Keräävät pölyä, sanovat siivousintoilijat. No, ei niitä ole tarkoituskaan pitää vuosikausia.

Olen vielä yöpaidassa, että alkaa olla suihkun ja pukeutumisen aika. Mukavaa alkanutta uutta viikkoa.

OIVASSA

 "Mä Kolmatta linjaa takaisin kuljen kerran. Ja rahaa on. Takaan sen..." Näin lauloi Fredi ja minäkin olisin voinut  eräänä päivänä, mutta kun en osaa laulaa. Pääsin vihdoin ja viimein Oivaan lounaalle N:n kanssa. Alusta loppuun itsepalvelua, joka ei saa minulta pisteitä. Ruoka kaikkine lisukkeineen oli aivan maltillisen maittavaa. Asteikolla 1-10 jossain 4 tai 5 paikkeilla. Ravintola on siisti. Minulla ei ole verrattavaa aikaa ennen sen remonttia, koska en ole Oivassa aiemmin ollut. Suosittu se on, ruokailijoita koko ajan. Ikärakenne enemmänkin seniorikansalaisten puolella. Asiakkaiden kannettava itse myös käyttämänsä astiat pois. Eikä vain kannettava. Pitää lajitella. Pöydän päällä nurkassa isoja laatikoita, joiden kyljissä luki mihin lootaan pannaan mahdolliset jätteet ennen kuin pääsee lautasista ja laseista eroon. Hiukan ällöttävää kauhoa ylijäämät oikeaan paikkaan. En tykännyt. No, nyt olen nähnyt tämän laulunkin arvoisen paikan, mutta ei ole houkutusta mennä uudestaan.

Oli vielä oikein kunnon mekkoilma. Eikä isommin tuullut, että hattukin pysyi päässä pitelemättä. Kuten ainakin stadilaiset tietävät on Porthaninkatu mäkeä. Oiva on Kolmannen linjan ja Porthaninkadun kulmassa. Jokainen katu mennessä on ylämäkeä. Jos ei olisi liikennettä, olisi hulppeat kelkkamäet talvella.

Ateroituamme lähti N omille teilleen ja minä omilleni. Minun kohdallani tarkoittaa menemistä Hakaniemen kauppahalliin ostamaan Madeleineja. Nyt onnisti. Lähetys Ranskasta oli juuri tullut. Söin kaksi  ja loput pakastin. Madeleine-leivonnaiset tulevat Ranskan Saint-Philibertista, joka on  Bretagnen alueella ja Bretagnessa oli kirjailija Outi Nyytäjällä vuosikaudet talo, jonka elämästä hän kirjoitti humoristiseen tapaansa kirjoja. Saint-Philibert tarkoittaa myös Pyhää Philibert jumiegeslaista, joka oli apotti 600-luvulla. Terveisiä apotti Saint Pepponelle Järkkyneen mielen luostariin!

Potter-kirjassa olen jo siinä kun Harry on päässyt noitien ja velhojen opinahjoon Tylypahkaan. Juna lähti laiturilta yhdeksän ja kolme neljännestä King´s Crossin asemalta. Harrya jännitti ja muitakin, jotka olivat menossa samalla junalla kouluun. Vielä ei ole taikoja opetettu, mutta pian. Minuakin jännittää.

KAUPUNGILLA

 Yhtäkään kirjaa en ole hänestä lukenut, en liioin nähnyt ensimmäistäkään elokuvaa. Mutta kuullut olen sitäkin enemmän. Hän on Harry Potter. Ostin kirjan Harry Potter ja viisasten kivi. Se onkin Potter-kirjoista aivan ensimmäinen. Olin kirjaostoksilla Rosebudissa tullessani kotiin kaupungilta. Kaksi muuta kirjaa ovat  Agatha Christie Neiti Marplen viimeinen jutttu. Kolmannen kirjan nimi Nauru ja se on filosofi Henri Bergsonin kirjoittama vuodelta 1899, jolloin se julkaistiin kolmena juttuna  Revue de Paris- lehdessä. Vuonna 1927 Bergson sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Vuosia sitten olin kuuntelemassa esitelmää naurusta, yleensä komiikasta. Vanhempieni ystävä teatterimaailmasta sanoi komiikan olevan näyttämölajeista kaikkein vaikein.

Olin siis kaupungilla ja se tarkoittaa että lähinnä Stockmannilla. Espan puistoon asti en päässyt. Herkussakin olin ja se oli todellinen herkku. Muistutti aikaa, kun se oli vielä Stockmannin omistuksessa. Kaikenlaista kotimaista ja ulkomaista mitä  ajatella voi makeasta suolaisempaan. En ostanut paljoa, mitä nyt muutaman heräteostoksen, joka oli suklaata, lusikkaleipiä ja marmeladikarkkeja. 

Stockmannin vaateosaston myyjä muisti vielä minut ja siitä tuli lämmin olo. Käynhän siellä nykyisin hyvin harvoin. Ennen se oli minun lähikauppani. Myös jo silloin kun asuin Töölössä. Metrossa kotimatkalla oli toinenkin lierihattunainen ja hän katsoi asiakseen hymyillä minulle. Olimmehan hattuihmisiä, melkein sielun kumppaneita. Minä hymyilin takaisin. Kotona lämmitin myöhäisen lounaan, joka koostui aasialaisesta kana- nuudelikeitosta, jonka olin kesäkuussa laittanut ja pakastanut.

Kömmittyäni illalla vuoteeseen harkitsin mitä uutta kirjaa aloitan ensimmäiseksi. Päädyin Harry Potteriin. Olin kertakaikkisen iloisesti yllättynyt, enkä ihmettele enää Potterin saamaa ylistystä ja kiinnostusta. "Viisasten kivessä" Harry joutuu pienenä vauvana vanhempiensa kuoleman jälkeen sukulaisperheen huomaan ja kuluu kymmenen vuotta ennen kuin Harrylle selviää, että hän on velho. Tässä kohdin kirjaa rupesi nukuttamaan. Panin kirjanmerkiksi K:n joulukortin ja vedin peiton korviin.

Tänään pysyttelen kotona ja seurana on tietysti Harry Potter.

HEUREKA !

 Nyt olen keksinyt, miten saan tilaa kirjahyllyyni. Eräs ystäväni on sunnuntaisin kirpputorilla pääsemässä omista ylimääräisistä tavaroistaan eroon. Olen vienyt hänelle kirjoja ja myyntitulot niistä menevär suoraan  hänen taskuunsa. Olen oikein tyytyväinen keksintööni. Voin nyt ostaa uusia kirjoja, eikä tarvitse miettiä, mihin saan ne mahtumaan. Valikoin myytäväksi sellaisia, joita en taatusti halua lukea uudestaan.

Olen ollut kovasti hissukseen, mutta nyt pian alkavalla viikolla on tarkoitus matkustaa Stadin oikealle Stockmannille ja jos vaikka samalla piipahtaisin Espan lavan katsomoon. Olisi ukulele-musiikkia tarjolla, mutta kun en siitä järin paljoa välitä, niin ehkä kallistun enemmän Kaartin soittokunnan puolelle. Kesää on vielä jäljellä ja juuri olen aktivoinut itseni menoon ja meininkiin..

Tein intialaista curryä ja siitä tuli mahdottoman hyvää. Maistoin vain ja sitten panin pakastimeen. Tänään paistoin wokissa kaikenlaisia vihreitä ja terveellisiä. Jälkiruoaksi mehujäätä, joka ei ole minun valmistamaani. Ihan lopuksi pieni kupposellinen kahvia ja ranskalainen keksi. Kiinnostiko ketään?

Ruusubegonia parvekkeella paisuu ja paisuu. Täyttää jo koko pöydän ja varistaa kuivat kukat partsin lattialle, kun olen liian laiska niitä nyppimään. Kastelen kyllä melkein päivittäin. En ole mikään viherpeukalo. Mökillä kokkeilin kaikenlaista. Tilasin Hollannista pampasruohoa kun esite lupasi hienon kasvun näilläkin leveysasteilla. Lupasi väärin, Ei kasvanut vaan otti ja kuoli hyvin pian. Muita kokeiluja näin eksoottisten kasvien kanssa en tehnyt, mutta kotoisempien kohdalla onnistuin erinomaisesti. Joskus tulee ikävä mökkiä ja järven rantaa, pihan ruohosipulia ja aitan vierustan ahomansikoita. Kerääköhän niitä enää kukaan ja panee ruohonkorteen?

Tänään liputettiin Tove Janssoni kunniaksi. Minulla on yksi hänen kirjansa Bulevardi ja muita kirjoituksia. Se ei ole Muumeista, enkä edes ole mikään Muumi-fani. Mitä ne japanilaiset oikein näkevät Muumeissa? Ovat kuulemma ihan hulluina näihin olentoihin. Kai sitäkin tykkäämistä on tutkittu.

Nyt hyvää viikonloppua.

SE VIILENTYI

Ihanaa, ilma viilentynyt! Piti ihan panna huutomerkki. Pilviä taivaalla ja aurinko piilossa. Hengitys kulkee, eikä otsa kerää hikipisaroita. Eilinen kauppareissukin tuntui oikein mukavalta. Tarvitsin curryyn aineksia.

Koulut alkavat jo tällä viikolla, mutta onneksi perunannostoloma on pian. Kevyt laskeutuminen koululaisilla ahertamiseen. Muistan omasta koulun aloittamisestani sen, kuinka tuntui mukavalta ihka ensimmäisenä vuotena saada postia, jossa luki "koululainen" ja sitten nimi. Olinhan jo iso tyttö. Koulu oli valmistava koulu Töölössä ja sen käytyäni jatkoin samaisen talon oppikoulussa. Voi hyvänen aika, kuinka tästäkin asiasta on aikaa.

HS kertoo, kuinka eräs venäläissyntyinen rouva ei ole saanut Suomeen oleskelulupaa, kun oli kerran kääntynyt autolla väärään suuntaan Helsingissä. Se oli kieltämisen peruste. Hänellä on puoliso ja tytär täällä. Aikamoisen heppoinen peruste ja minusta täysin idioottimainen. Toivottavasti Helsingin Sanomien kirjoitus auttaa ja rouva saa luvan jäädä Suomeen perheensä luo.

Elokuu tulla tupsahti aivan kuin varkain. Enkä minä ole mitään kunnon kesäistä edes saanut aikaan. Kaikki suunnitelmat ovat jääneet toteutumatta. Viitsimättömyyttä? Kyllä. No, on tässä vielä aikaa ryhdistäytyä. Tuttava, joka ei koskaan käy taidenäyttelyissä, oli ollut Ateneumissa. Kertoi sen ja sai minut ärtyneeksi oman saamattomuuteni takia. Olin tietysti iloinen hänen puolestaan, että taide oli puhutellut. Minä aloitin näyttelyissä käymisen vuoden vanhana äitini kanssa, joka oli opiskellut Ateneumin silloisessa taidekoulussa. Olin kuulemma ihan viisaan näköisenä katsellut taulua, kun äiti oli nostanut minut syliinsä ja esitellyt Akseli Gallen-Kallelan Poika ja varis-maalausta.

Koska ei tästä nyt tämän valmiimpaa tule, lopetan tähän ja toivottelen mukavaa elokuun alkua ja tätä tiistaipäivää.