LÄMMINTÄ PIISAA

 Huh hellettä! Ensin paleltiin kymmenessä plus asteessa ja nyt hikoillaan kolmessa kymmenessä. Ei minua suuremmin tällainen kuumuus haittaa, mutta maratonia en lähtisi vetämään. Ja kyllähän lämmin tuli käppäillessäni eilen kauppaan. Ostoskeskuksessa sisällä oli viileää ja sen oli huomannut moni muukin. Istuksin penkeillä ihmisiä katsellen. Nyt en ollutkaan enää ainoa mekkoihminen, vaan useat naiset olivat pukeutuneet kauniin kesäisesti mekkoon. Ostin mansikoita ja herneen palkoja. Perso kummallekin. Tuulettimet hurisevat taas kotona ja partsin ovi auki varjon puolelta. Myöhemmin aurinko pakottaa sen sulkemaan.

Luen kirjaa Italian Toscanasta, jossa minäkin vieraillut. Tietysti kirjailija näkee kaiken toisella lailla kuin minä varsinkin siellä asuessaan. Minä toimin turistina. Olisi ihanaa, kun pihamaata voi istutuksilla muokata ilman ajatusta, että talvi tulee ja pakkanen tappaa. Tykkäisin kovasti minäkin. Katselisin puksipuita, joista jo Plinius kirjoitti aikoinaan. Kaikenväriset ruusut täyttäisivät pihamaatani rehevissä kukkapenkeissä. Se olisi poikaa, se!

No, minä asun täällä pohjoisessa, eikä ole edes omaa pihamaata. Mökkikin myyty jo kauan sitten, jolloin sain mielinmäärin temmeltää istutusten kanssa. Tosin aina sitä talvea ajatellen. Kaupasta ei tarvinnut edes ruohosipulia ostaa. Se kasvoi keittiön ikkunan alla. Semmoista aikaa se oli. Kesäkanat munivat ahkerina. Munat ihan omasta takaa. Yksi kanaressukka oli hierarkian alimmainen ja sitä muut riepottelivat mielin määrin. Orrella se oli yön eri suuntaan kuin toiset ja aina varuillaan. Se oli minun lemmikkini ja  joukosta paras munija. Sillä oli nimikin, Hermes. Miksi Hermes? Sillä oli komeat kannukset kanaudestaan huolimatta ja minusta kannukset vastasivat Hermes-jumalan kultaisia sandaaleita. Niinpä kanasestamme tuli Hermes. Kukko oli arkisesti nimeltään Jallu. Aina se oli Jallu, vaikka jokaisena kesänä eri Jallu.

Juttelin N:n kanssa ja siirsimme Oivaan menoa hiukan viileämpään sääaikaan. Ja se taatusti tulee. Oivan remontti on jo päättynyt ja ravintola auki vastaanottamassa aterioitsijoita. Olen äärettömän utelias näkemään tämän Oivan. On alkanut tuntua, että se kuuluu jopa sivistykseen stadilaisella sinne mennä ja katsoa, saako Oivan portsari sen lantin.

POSTI

 Postin toimintaa joskus moititaan. Nyt moitin minä. Ystäväni lähettänyt paketin kotiovelle, josta tehtävästä maksoi. Minulla soi puhelin, syöksyin vastaamaan, en ehtinyt, puhelin oli jo suljettu. Ystävä katsoi netistä, jossa Posti ilmoitti, että lähetystä ei voitu viedä, kun asiakkaaseen ei saatu yhteyttä. Haiskahtaa kalastukselta. Ensin otetaan kotitoimituksesta maksu, pirautetaan lyhyesti ja sitten pahoitellaan, kun paketin saaja ei vastannut puhelimeen, josta seurasi, ettei pakettia voinut toimittaa. Soitin Postiin. Virkailija hoki, että soitetaan vain yhden kerran paketin saajalle. No, siitähän ei ollut kysymys, kuinka monta eri kertaa soitetaan, vaan siitä, että soittaja sillä ainokaisella kerralla olisi himpun verran kärsivällisempi ja antaisi aikaa vastata puheluun. Haen paketin Postista.

Kotosalla olen viihtynyt. Tein Shepherd`s pien ja se melkein onnistui. Jauhelihaseos ehti hiukan kuivua. Oma virhe. On kuitenkin syömäkelpoista. Tänään toinen laji. Olen ruokatuulella taas. Tästä melkein-sanasta tuli mieleeni muinainen kuningas, joka oli majesteettisuudessaan närkästynyt joutuessaan "melkein odottamaan" vaunujaan. 

Hirmuista myräkkäää povattu. Säätieteilijät hehkuttivat asiaa ja tänään HS kertoo, että Uusimaa säästyy pahimmalta myrskyltä. Katson ikkunasta ja aurinko helottaa täydeltä terältä, linnut laulavat ja pihan valkoapilat kukkivat rauhallisesti. Tuulikin leppoisaa. Tuttava suorastaan sairaalloisen kiinnostunut säästä. Puhelun aikana palaa sääasioihin kuudestikin. Alan kyllästyä. Eilen ääni vapisten kertoi,  että  käy kalpaten Helsingissä, kun kesämyrsky iskee. Ei iskenyt. Mukavan lämmintä ja poutaa pitelee.

Edelleen luen Peter Pania, eikä sekään mikään lasten kirja ole. Intiaaneja, merirosvoja ja muuta villiä sivusta toiseen. Disney vaan siitä väsännyt lapsille sopivan ja mikäs siinä. Somia ovat niin itse aikuisuutta kammoava Peter kuin keiju Helinä. Jälkimmäinen Barrien kirjassa Tinker Bell.

Nyt aamusuihkuun ja vaatetettuani itseni sopan keittoon.