YHDET PYHÄT TAAS TAKANAPÄIN

 Pääsiäinen oli ja se meni. Ihan hissukseen kotona ilman pääsiäiskoristeluja. Suru-uutinen Vatikaanista. Koskettaa luterilaistakin. Valkoista savua tulemme aikanaan näkemään Vatikaanin piipusta, kun uusi paavi on valittu.

Muutama pääsiäispuhelu tuli. Kortteja ei enää lähetetä. Mutta hassua kyllä, pitkäperjantaina jaettiin posti. Minunkin luukkuni kilahti. Ei kortteja kuitenkaan. Tänään aion kauppaan. Taas yhtä ja toista tarvitaan. Jos vaikka tekisin purjo-pekonipastaa, kun kaapissa näin makaroneja ja pekonia on pakastimessa. Pidän edelleen ruoan laittamisesta, enkä ajattele, että mitä sitä nyt yksin tarvitsee. Ei ruoan laittoon koko päivää mene. Toki joskus ostan ihan valmistakin, jos kovin laiskottaa. Enkä kaihda lounasta ravintolassakaan. Nyt suunnittelemme N ja minä menoa ulos syömään. Saa samalla jutella hyvän ystävän kanssa. A lähetti pitkästä aikaa sähköpostia. Voi hyvin ja Espanjassa on jo kesä. Onnelliset! No, kyllä se suvi meillekin ehtii. Voikukat ja valkovuokot ovat ymmärtäneet väärin ja työntävät kukaa tämänkin talon pihalla. Onhan vielä sentään huhtikuu.Omituinen kevät on ollut. Kissojakin jo pajuissa.

Heräsin tänään todella varhain ja olen jo juonut kahvinkin. Taidan tiputella kupillisen lisää ja mennä sitten vaikka toviksi vielä vuoteeseen ennen kuin alan pynttäytyä kauppaan menoa varten.

Mukavaa viikkoa!

PITKÄ PÄIVÄ

 Onko pitkäperjantai pitkä? Lapsuudessani se oli. Ei saanut melskata, eikä saanut suklaamunia, ei pääsiäispupukaan ollut hollilla. Lankalauantaina ei värjätty lankoja, mutta melua sai jo pitää. Lapset ovat harvoin arvokkaan hiljaisia. Itse pääsiäisenä meno alkoi olla normaalia. Ruokapöydässä oli viulu lampaasta ja jälkiruoaksi arvelluttavan väristä mämmiä. En pidä erityisesti vieläkään, mutta toki syön, jos tarjotaan. Ei ole tarjoajia. Kun puoliso oli vielä vierelläni, vietimme yleensä pääsiäisen mökillä. Se oli kuin kesän alkua. Maalasimme munia ja minä tein pashaa. Nyt kun olen yksin, olen kotona ja olen vaihtanut pashan erilaisiin jäädykkeisiin.

Luen kirjaa Mozartista. Säveltäjästä, jonka kunnianhimoinen isä Leopold pani jo muutaman vuoden iässä olevan poikansa kanssaan kiertueille soittamaan cembaloa. Yleisö ja koko Eurooppa oli haltioissaan. Ihmelapsena ei Wolfgang voinut ikuisesti olla, kun alkoi kasvaa ja jalatkin ulottuivat jo lattialle asti. Parta aloitti olemassa olonsa kuulemma vasta, kun säveltäjä oli 24v. Vietti kuitenkin joten kuten lapsuutensa leikkien ja nauraen kiertueiden välissä. Eivätkä matkojen esiintymis- ja yöpymispaikat kovin kaksisia olleet 1700-luvulla. Alussa oli omat hankaluutensa ja piti jopa todistaa, että lapsi on itse säveltänyt, eikä siinä hommassa taitava isänsä. Poika todisti. 

Innostuin taas klassisesta musiikista ja YouTubesta kuuntelen Mozartia ja on jokunen cd-levykin. On myös levy, jonka sain saksalaiselta poikaystävältäni, Eine kleine Nachtmusik. Don Giovannin olen nähnyt Prahassa nukketeatterissa. Hieno esitys. Kissakin lauloi. Mozart-kirjan kirjoittaja Antti Vihinen vannoo visusti Mozartin nimeen ja väheksyy jopa suomalaisten ylpeyttä Jean Sibeliusta. Matti Klinge aikoinaan on  ehdottanut Suomeen liputuspäiväksi Mozartin syntymäpäivää. Ehdotus jäi ehdotukseksi.

Tänään taas tietysti kotona.mutta onneksi jo aikoja sitten yleinen harras tila ja ylenpalttinen vakavuus on jäänyt historiaan. Tänään saisin varmasti suklaamunan ja leikkiäkin vaikka raisusti saisi. Kaupat ovat auki ja tv:ssä normaalit ohjelmat. Eikä tämä perjantaikaan ole muita perjantaita pitempi.  Kukin saa itse tykönään olla harras päivän teeman mukaisesti, jos niin haluaa. Minä luen Mozartista kirjaa.

Mukavaa pääsiäistä meille kaikille.

EDELLEEN RUOAN KIMPUSSA

 Olen kerta kaikkiaan hurahtanut jäädykkeiden valmistamiseen. Muinoin, kun niitä tein, olivat parfaiteja. Onneksi netti kertoo, mitä jäädykkeitä on laitettavaksi.Usein kananmunista jää valkuaiset yli. Ei kuin marenkeja. Valkoisia kuin tänä aamuna pihamaa. Luvattiin lunta ja sitä tuli, vaikka ei ihan polven korkeudelle asti. Ei hyvä näinkään.

Pääsiäinen on kuulemma ensi viikolla. Seuraavalle jää vielä  2. pääsiäsispäivä. Kaupat luottavat keltaiseen väriin, pulleita tipuja, ovikransseja, joissa munia, suklaamunia, mämmiä ja pashaa. Tämän hässäkän jälkeen voikin alkaa uotella vappua ja jussia. Joku kertoi minulle, että aika kuluu nopeasti.

Tänään otan ja alan tarkastaa, minkä lajin pastaa ja nuudeleita minulla on kaapin kätköissä. Taitaa olla yli oman tarpeen sitäkin tavaraa. On aika funtsia, mitä niistä saa laitettua. Tulee aina ostettua, kun ei viitsi kaappiin katsoa. 

N:n kanssa juttelin ja päätimme mennä syömään sinne, jossa "saa Oivan portsari lantin". En ole käynyt, mutta N on. Oikein odotan uutta kokemusta. Vallan kihelmöin. Siihen asti otan omasta pakastimesta syötävät, kun on saatava sinne tilaa jäädykkeille. Vadelmajäädyke seuraavaksi.

Aloin lukea Suvi Aholan kirjaa Mitä Minna Canth todella sanoi? vuodelta 2019. Takakannessa rouva Canth jo sanoa räiskäyttää "Koko yhteiskunta-rakennus aatteineen,laitoksineen on vallan päin mäntyyn. Mutta se onkin miesten laittama". Feministin vankka ääni.

Nyt amutoimiin ja sitten kyökkiin.

TAATELEITA

 Oletteko maistaneet tuoreita taateleita? En minäkään koskaan, mutta nyt olen niitä ostanut. Kävin Alanyassa, siis sen nimisessä etnisessä kaupassa, ja siellä oli koko korillinen näitä ihmeitä. Mättäsin muovipussiin, punnitsin ja aloin sitten tutkailla mitä muuta ihmeellistä voisin ostaa. Menen uudestaan ja vallan ajan kanssa. Pitäisi olla joku myyjäasiantuntija mukana, joka selittäisi mitä ja miten mitäkin tuotetta käytetään. Kotona katselin taateleista tietoa netistä, eikä niitä noin vain syödä tuoreena. Kuivattuinahan ovat meille kaikille tuttuja ja silloin mahdottoman makeita. Nyt odottelen tuoreitten tulevan hiukan enemmän edes haukattavaan kuntoon.

Tänään on oikein iso ja pitkä ruokapäivä. Kunhan tästä pääsen liikkeelle alan valmistaa jälleen parsakeittoa ja nyt oikein kunnon parsakeittoa. Sen jälkeen siirryn Gertrudin jäädykkkeeseen. johon tarvitsen Digestive-keksejäkin. Tarvikkeet hankittu. Muutakin laitan, mutta toisena päivänä.

Ei muuten eilen liikuttukaan kovin kevyissä vermeissä ulkona. Eikä tänäänkään. Meteorologit povanneet kylmyyttä Suomeen. Mutta ei varmaankaan palele se amerikkalaisperhe, joka muuttanut presidentti Trumpia pakoon ihan Suomeen asti, kun Michiganissakin on joskus kylmää. On perin tyytyväinen muuttoonsa, eikä enää mene Yhdysvaltoihin kuulemma takaisin, kertoo HS. Minä haluaisin tietää, miksi juuri Suomeen? No, ehkä työn takia, jota mies on jo saanut. Tervetuloa vaan. Kannatan maahamuuttajia, kunhan ovat oikealla asialla.

Kaivoin hyllystä vanhan Erkki Toivasen kirjan Matkalla ranskalaisuuteen (2008). Monet ehkä muistavat Toivasen tv:stä, jolloin hän oli toimittajana ja ulkomaankirjeenvaihtajana Pariisissa ja Lontoossa. Selvästi puhuva kaveri, asiallinen, kiinnostava. Suruksemme kuoli vuonna 2011. Hyllystä ottamani kirja jäänyt sekin joskus kokonaan lukematta, mutta ei jää enää. Mielenkiintoista tarinointia, miten Toivanen kiinnostui Ranskasta kielineen päivineen. Olisinpa minäkin, kun nuorena Ranskassa kävin, osannut ottaa maan toisella lailla kuin otin. Nyt olisi kiinnostus aivan erilaista. Kiitos Toivasen, pääsen mukaan.

Nyt puri aktiivisuuden hammas. Ei kuin suihkuun, vaatteet päälle ja puolen kilon parsakimpun kimppuun.

ANANAS

Juttua ananaksen tupsusta oli Helsingin Sanomissa.  Siksi sanon sanasen siitä minäkin, että saako ananaksesta poistaa tupsun ennen sen myymistä kaupassa.? Ei saa. Kun hedelmän laittaa muitten hedelmien joukkoon kotona esille, täytyy olla tupsu. En liioin hyväksy, että asiakkaat itse ennen punnitusta ottavat "kaiken ylimääräisen" pois kukkakaaleista sun muista. Itse en milloinkaan moista hulluutta harrasta. Ei banaaniakaan kuorita ennen punnitusta, vaikka kuorta ei syödä.

Olen ollut vierailulla. Vein kahvileivät  mennessäni, koska kutsujan on vaikea päästä kauppaan. Vein ranskalaisia maitoleipiä, Madeleineja ja Bob Bonin leivoksia. Lähdettyäni kestitykseen jälkeen, kävin kaupassa ja ostin parsaa. Tietää parsakeiton laittoa. Rakastan parsaa kaikella tavalla valmistettuna.  Ja nyt on parsa-aika parhaimmillaan tai alkaa justiinsa olla.

Museokortti on päässyt vanhenemaan. Nyt on ostettava uusi, koska olen aikonut alkaa käydä  museoissa ja taidenäyttelyissä. Muutenkin alkaa olla aktiivisempi olotila, kun on kevät ja kaikki. Ensi viikolla tapaan erään herraihmisen. No eivät ole treffit.

Vaurioitunut etusormi hyvää vauhtia paranemassa. Ompeleet poistettu ja sormi toimii. Mutta kyllä yhdeksälläkin sormella tulin toimeen. Kaikkeen tottuu. Vaikka kymmenen on kuitenkin mukavampi noin lukunakin.

Taisi mennä pois muutaman päivän pikkukenkäsää. Koleaa on. Eilen vielä sipsuttelin keväisimmät vermeet päälläni. No, kyllä se vielä iloksi muuttuu. Sekin.

HYVÄÄ PÄIVÄÄ

 Onpa ollut pitkä aika viime käynnistäni täällä. Ei mitään sen kummempia selityksiä. Täällä nyt taas. Ehkä kevät pani tulemaan, aurinko ja talvisaappaamaton sää.

HS pohtii tänään suomalaisten tapakulttuuria mitä tulee tervehtimiseen. Sanotaanko kaikille päivää hissiin tullessa? Moikataanko toisia lääkärin odotushuoneessa? Entäs bussinkuljettajan kanssa? Kaupan kassan? Naapurin, jota ei henkilökohtaisesti tunneta? Vaikuttaako hölmöltä, jos tervehdin tuikituntematonta? Onneksi on puhelin, jota voi intensiivisesti tuijottaa. Antaa ikään kuin luvan olla huomaamatta muuta maailmaa. Ystäväni L:n puoliso A on usein keskustellut suomalaisten tavoista asuttuaan L:n kanssa Etelä-Afrikassa vuosikaudet. Siellä tervehdittiin/tervehditään kaikkia lenkkipoluillakin. Niin tehdään muuallakin vaan ei meillä. Mitäs sitä tuppautuu puheväleihin vieraan kanssa, pitää ehkä pitemmästikin alkaa jutella. Jokainen pitäköön oman reviirinsä rauhassa tungettelijoilta. Pitäisi mukamas vielä katsoa vierasta suoraan silmiin. Herttinen, sehän on jo päälle käymistä ellei suorastaan silmille hyppimistä. Silmät ovat sentään sielun peilejä, ettei sinne noin vaan rynnistetä. Ja mitä lie toinen ajattelee, jos huikkaan tervehdyksen. Luulee vielä, että odotan ehdotusta intiimimpään kanssakäymiseen. Herranen aika, minähän olen sisäänpäin kääntynyt suomalainen, joka kunnioittaa yksinoloa. Johan Juhani Ahokin lastussaan ihmetteli, mistä tuo tuohenkappale virrassa oikein tuli. Jossain yläjuoksulla on yksityisyyttäni häiritsevä vieras.

Olin roskishuoneessa viemässä roskia. Ovesta tuli joku tuntematon naapuri, joka huikkasi iloisen "hein". En nyt suorastaan pyörtynyt tästä lähentymisyrityksestä ja sain kun sainkin työnnettyä suustani oman varovaisen  "hein".  Eikä pitänyt jäädä vaihtamaan enempiä sanoja. Kumpikin meni matkoihinsa roskat jätettyään. Kyllä tähän suomalainenkin tottuu ja sulaudutaan muun maailman tapakulttuuriin ihan huomaamatta. Minä aloitan ihan jo tänään. Mutta en minä kaikkia vastaan tulijoita kadulla ala tervehtiä. Se vaikuttaisi taatusti hölmöltä. Mutta jos joku muu tekee aloitteen, niin kyllä vastaan. Ei siitä suu halki mene.

Tämä olikin tässä. Eikä edes aprillipilaa.