VÄHÄN SITÄ JA VÄHÄN TUOTA

 Huomenta. Hiljaista ja harmaata ulkona. Pihalla pari huoltomiesten talvella auraamaa lumikasaa kaikenlaisen auringon paljastaneen moskan alla. Muuten maata näkyvissä kaikkialla. Kuuluu myös lintujen sirkutusta ja kenkien korkojen kopinaa asfaltilla. Voi pojat, meillä on kevät. Siirryin oitis vaaleampiin väreihin ja panin aurinkolasit käyttöön.

Olin minä lääkärissäkin magneettikuvauksen tulosten kanssa. Nikamat hiukan vinksallaan, kuluneet ja kuivuneet. No, hullumminkin olisi voinut olla. Lääkitystä lisättiin ja pääsin isommista kivuista eroon. Itse vaivaa tuskin mikään operaatiokaan auttaisi. Ihmisen on määrä kutistua ja kuivua iän karttuessa ja kaikenmoiset muuttumiset alkavat ällistyttävän varhain. Näillä mennään.

Mitäkö olen puuhaillut?  Kukaan ei kysy. Kerron silti. Olen käynyt kaupungilla silloin tällöin asioitten niin vaatiessa. Kotipuolessa ihmettelen kauppakeskuksen uudistumista, johon kuuluu myös kauppahalli, johon kaavaillaan ukrainalaista ruokakauppaa. Alanya-kaupassa olen käynyt useastikin, varsinkin silloin, kun kaipaan jotain ulkomaista eli tässä tapauksessa turkkilaista. Karkkimakuni on nykyisin vahvasti kallellaan turkkilaiseen suuntaan. Muutamat ystäväni ovat syntyneet huhtikuussa. Olen soitellut. Tilastokeskus lähetti kyselyn, koska olivat minut satunnaisesti valinneet vastaajaksi. En vastaa, vaikka väittävät minua kovasti tarvittavan muiden 350 000 ihmisen joukossa. En yleensä vastaa edes kauppojen tyytyväisyyskyselyihin. Nykyisin niitä satelee kaikkialta, että menikö ostostapahtuma mukavasti. Yleensä menee. Valitsen tuotteen ja maksan sen. Ruokakaupassa asioin nopeasti ja vieressä on usein naispuolinen asiakas, jolla on aikaa tutkia ja vertailla, valita ja miettiä. Varsinkin perunoiden kanssa ollaan tarkkoja. Innostuin jälleen ruoan laitosta ja tänään suunnitelmissa kukkakaalikeitto. Huomenna ehkä uuniin curryjugurttibroileri. Pakastimessa taas on tilaa uusille. Kun iskee laiskamato, on helppo napata lounas sieltä edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan.

Luin uudestaan Marco Kososen Afrikka-kirjan. Muistui mieleen aika, kun olin innostunut Keniasta. Tein itselleni pienen sanakirjan swahilin kielen sanoista. Työväenopistossa olisi ollut jopa kursseja. Siihen aikaan kuvittelin matkustavani Afrikkaan Karen Blixenin jalanjäljille. Tuskin olisin löytänyt sitä Afrikkaa, mutta Kosonen löysi ja vielä 2000-luvulla. Miehen on niin helppo matkustaa. Reppu selkään ja menoksi. Tuloksena pieniä kyliä syrjässä kaikesta ja monasti Kosonen oli ainoa valkoinen, joka ikinä nähty. Ei  mitään maksullista turistikamaa, jossa näytetään "aitoa" elämää ja masaisoturit hyppivät keihäs kädessä yhdellä jalalla.Turisti taputtaa haltioissaan käsiä ja tutustuminen Afrikkaan on alkanut.

Tämä oli tässä.