Presidenttiehdokkaani ei muutakaan Mäntyniemeen presidentiksi tultuaan, vaan valtion vierastaloon Munkkiniemeen Mäntyniemen remontin takia. Vasta parin vuoden kuluttua hän on Mäntyniemessä. Äänestän silti häntä.
Olen katsellut taas ruokareseptejä, kirjoittanut tarvikkeista, joita ruokiin tarvitsen, listan ja menen kauppaan ensi viikolla. Menen muuallekin, koska olen meneväistä sorttia. Pakkanen onkin ainakin tällä hetkellä kohtuullista, niin ehkä voi jättää yhden kerroksen pukeutumisessa pois. Kyllä se tästä.
Ainoa kontaktini ulkomaailmaan on viikonlopun aikana ollut puhelin ja tv. Jälkimmäisen välityksellä ei voi itse puhua. Tai voi tietysti, mutta se on jokseenkin turhaa. Katselin muuten ohjelmaa, jossa pohdittin, olivatko 1960-luvun Kuussa käymiset tarua vai totta. Tekniikka ei ollut vielä kuulemma sillä mallilla, että olisi pystytty rakentamaan pätevä kulkuväline meno-paluuksi. Piti ehtiä ennen venäläisiä ja siksi ehkä maailmaa hiukan narutettiin. Näin ollen se ensiaskel Kuussa ei ollutkaan ihmiskunnalle mikään kovin iso askel, vaikka askeleen muka ottanut niin väitti. Mene ja tiedä, miten oli. Spekulointia riittää vielä näin vuosikymmentenkin jälkeen. Leikitään kuitenkin, että ihminen kävi 1960-luvulla Kuussa oikeasti. Uskoni siihen ei ole horjuvaa.
Kyllä on niin pimeää, vaikka valon olemassa olo on lisääntynyt. Hidasta. No, en kaipaa hillittömästi valoa ja auringon paistetta. Huomaa huushollin pidossa puutteita. Tulee huono omatunto, enkä osaa eläytyä, kun ystävät kehuvat pesseensä ikkunoitaan. Tai eläydyn kyllä, mutta väärään suuntaan.
Luen edelleen kirjaa Italiasta ja nyt tiedän tarkalleen, mikä ero on pohjoisen ja eteläisen Italian välillä. Eteläisessä en ole itse koskaan ollut sitä huomaamassa. Matkani aina tyssänneet Toscanan seuduille. Ehkä menenkin nyt lukemaan ja oppimaan lisää italialaisesta kulttuurista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti