21. lokakuuta 2020

PIENI PIIPAHDUS INDONESIAAN

 Olenhan minä syönyt joskus baklavia, mutta en muistanut sen olevan niin mahdottoman makeaa. Olin eilen Kimene Marketissa, joka yksi tämän kaupungin monista eksoottisista ruokakaupoista. Ostin curry saucea ja sitten baklaveja ja muitakin yhtä makeita leivonnaisia. Minun makuuni kyllä liian siirappisia ja pähkinäisiä. Sitten hain Herkusta kaikkea, mitä tarvitaan ruokiin, joihin olen katsonut reseptit. Erilaisia kurpitsoja, tuoretta minttua, punaista currytahnaa, jeeraa, seesamitahnaa, pak choita jne. Tänään aloitan indonesialaisella broileriruualla. Eikä enää baklaveja, vaan takaisin ruotuun.

Vielä oli Tallinnanaukiolla yksi hedelmäkoju, josta ostin eri lajikkeisia kotimaisia omenia. Stockmannilta kankaisia maskeja, koska niitä tarvitaan erilaisten vaatteiden kanssa. Nyt niitä taitaa minulla olla jo tarpeeksi. Vaikka kuinka yritän lievittää pakon tuntua maskeineni, on sen käyttö yhtä tukalaa. No, en sentään mitään paniikkikohtausta saanut. Pienempi riesa kuin itse korona podettavana. Omalla maskillahan suojellaan vain muita ihmisiä ja siksi KAIKILLA pitäisi olla suoja kasvoilla. Mutta kun ei ole. Mitenkäs sitten suu pannaan, jos/kun ilmoitetaan Helsingissä elettävän keskellä vakavaa leviämisvaihetta?

Helsingin kaupunginorkesterilta tuli tietoa. Marraskuussa Esa-Pekka Salonen tulee kapellimestari Leonard Slatkinin tilalle Musiikkitaloon, jossa kuullaan Maurice Ravelin Hanhiemo-balettimusiikkia muun muassa. Slatkin perui tulonsa ja koko Eurooppa-kiertueensa pandemiatilanteen takia. 400 istumapaikkaa täyttyy ja hyvin väljästi. Konsertti kestää noin tunnin, ja ei ole väliaikaa. Takkihuolia ei ilmeisesti ole, sillä luultavasti saa ottaa päällysvaatteet saliin mukaan. Ainakin näin Oulussa, kertoi minulle E, joka käy usein konserteissa, laulaja itsekin. Minä en aio Musiikkitaloon, mutta on kivaa saada postia ja sitten kertoa se täällä. Vai onko?

Yöllä taas valvoessani seurasin Nasan onnistunutta näytteenottoa Bennu-asteroidin pinnalta. Jännittävä suoritus ja nyt pitää saada näyte Maahan tutkittavaksi. Tiedonhaluinen ihminen saavutti taas jotain. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti