Äheltäydyin asioille, saappaat kastuivat, autot roiskuttivat, loskaa joka paikassa. En meinannut päästä kotiin sisälle ja tietysti perjantaina! Oven lukko ei suostunut yhteistyöhön. Avain jumittui, sitten pyöri tyhjää ja sen jälkeen jäykästi antoi myöten ja päästi minut sisälle. Soitin huoltoon. "Niin, nyt on niin että pojat lähtevät jo kotiin". En sanonut mitään, odottelin mitä mieltä huolto on, vaikka on viikonloppu. "Tietysti voin antaa tämän päivystykseen". Kiitin.
Mitä varten usein tämmöiset asiat tapahtuvat juuri viikonloppuna? En voinut liioin luvata etten poistu kotoani tai jos poistun, palaisin vasta kun viikonlopun jälkeen lukko on korjattu. Sitä paitsi alkoi pieni paniikin poikanen ilmaantua, kun en pääse liikkumaan tahtoni mukaan. Nyt odottelen lukkoseppää.
Suomen Kuvalehti ja Tsilari tulivat. Myös Lumenen mainos Stockmannilta. Oikein nimellä. "Pohjoista talvikauneutta". Mukana pakolliset näytepussit, nyt rauhoittavaa seerumia ja yhtä rauhoittavaa päivävoidetta. Haluaako ihoni rauhoittua ja mistä pitäisi? Tavaratalossa saa 30% alennuksella heleyttävää pikakaunistajaa. Luvataan tapahtuvaksi välittömästi. Ei uskota.
Edelleen iltapäivälehdet mällästävät Matti Nykäsen kuolemalla. Lööpit repeämispisteessä. Kaivetaan vanhoja asioita esille, hautajaisspekulaatioita, kuvia siitä ja tästä. Antaisivat jo rauhan. Mutta ei. Niin kauan kuin on jotain edes pientä imettävää, se imetään.
Otin illalla unipillerin. En suostunut enää valvomaan. Voi sitä onnen autuutta aamulla herätessäni yhdeksän maissa kokonaisen ihanan nukutun yön jälkeen. Olo pirtsakka, iho normaalin värinen, eikä pussin pussia silmien alla. Tiputtelin kahvin ja luin netistä aamun uutisia. Sitten reippaasti suihkuun, pukeutumaan, julkisivu kuntoon ja menoksi. Kaikki oli vaivatonta ja helppoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti