12. maaliskuuta 2016

HEVOSJUTTUA

"Hevoset jonottivat hampurilaisluukulla", tästäkös taas äläkkä nousi. Eräs "toisen polven helsinkiläinen" kirjoitti, että hevosten ja traktorien kuuluisi pysyä maalla. Minä olen enemmän polven stadilainen ja minusta poliisien hevoset kuuluvat stadiin ja traktoritkin, jos niillä on asiaa. Eilen oli. Kun olin lapsi, Helsingissä oli hevosia silloinkin ratsupoliiseilla. Seurasaaren tien reuna oli oikein hevosia varten ja siinä näkyi aina hevosen kengän jälkiä, meidän viilettäessämme pyörillä kohti Humallahden uimalaa. Myös usein näimme ratsukon, eikä siinä aina ollut poliisi ja hevonen, vaan ihan ratsastuksen harrastajia. Joku kommentoi myös, että oli epähygienistä antaa hevosen jonottaa ihmisen ruokaa. Sama kaista, jossa autot jonottavat! Hevosesta lähtee taatusti vähemmän saastetta kuin auton pakoputkesta. Eikä niitä hampurilaisia siinä luukulla valmisteta. Ja mikä riemu hampurilaismyyjillä heidän huomatessaan, keitä oli jonossa!

Aurinko paistaa niin heleästi että. Viimeiset lumet kaduilta katoaa. Nastarenkaat kilisevät autojen alla. Kevät tulee aikaistumaan. Ennen maaliskuu oli aika talvista aikaa. Mökkikin kaukana Hämeessä lumen umpiuppeluksissa ja järvi paksussa jäässä. Ehkä tulee aika, kun eteläinen Suomi ei enää kunnon talvea pääse edes kokemaan. Minulle se sopisi. Sitten lapsuuden en ole talvesta pitänyt, vaikka olen pakkasta hyväksi käyttänytkin. Jäälyhtyjä ämpärissä jopa täällä Helsingissä ja sitten niillä koristellut kerrostalon pihaa. Mökillä johti komea jäälyhtykuja portilta talon rapuille asti. Kun kerran pakkasta oli, sillä tehtiin jotain.

Löysin puolisosta valokuvan. Hän oli kerran viikossa päivähoidossa, kun oli vielä siinä kunnossa. Kuvassa hän syö syntymäpäiväkakkuaan, jonka vein kaikkien iloksi. Itku tuli kuvaa katsoessani. Minulla on häntä ikävä.







4 kommenttia:

  1. Viimeinen kappale pysähdytti miettimään, mitenköhän se minun ja Ukin elämä tulee menemään... Voimia ikävään Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, Inna Vaara, voimien toivotuksesta.

      Poista
  2. Muistot ja ikävä jäävät osaksi elämää puolison menettämisen jälkeen. Ajan kuluessa ne saattavat painua taaemmaksi, mutta eivät ne koskaan katoa. Muistoista voi myöskin saada voimaa oman elämän jatkamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta. Aina välillä masennuksen poikanen hyökkää kimppuun jopa valokuvan katselusta. Tiedän ajan auttavan. Kiitos Sinulle.

      Poista