No niin, tässäpä tätä skrivaa itäkeskuslainen. Jo kaksi koko päivää ei-skattalainen. Muutto meni osin poskelleen. Kun muuttofirma irrotti unkarilaista korkeaa käsinmaalattua lasista kattokruunua, se putosi. Olisi ollut mikä muu tahansa valaisin, mutta juuri se kaikkein kaunein, rakkain ja rahallisesti kalleinkin. Firmalla ei ollut kattokruunuja varten oikeita kuljetuslaatikoita, vaikka olin pyytänyt. Siis niitä isoja, joissa on orsi. Oli pieniä vaateripustimia varten. Kahdesta ehjänä säilyneestä kristallikruunusta vääntyivät kynttilät niin pahasti, että yksi meni rikki. Sitten heiltä katosi tv-tason lasihylly ja laatikko, joka piti tuoda lauantaina. Ei tuotu. Tätä muuttofirmaa en tule enää milloinkaan käyttämään, eikä se ollut Niemi. Stenvall on meitä muuttanut, eikä koskaan ole mitään tapahtunut. Tämä liki sata-vuotias firma pahoitti mieleni tyystin. Huomenna reklamaatiota.
Vähitellen alamme saada asunnon näyttämään muulta kuin varastolta, joka on täynnä laatikoita. On jo mattoja lattioilla, valaisimet ja tv toimivat ja voin kirjoittaa blogia. Kiitoksia ystävilleni M:lle ja N:lle mukaan lukien T ja S. Aamuisin on ollut outoa herätä aivan erilaiseen näkymään ikkunoista kuin Katajanokalla. Reipasta elämää kadun puolella ja pihan ikkunoista näkyy puita ja istutuksia. Parveke suurempi kuin aiemmin.
Saimme naapurin kimppuumme. "Hirveää meteliä, lopettakaa". No, muutossa kuuluu ääniä, mutta olemme työt päättäneet jo seitsemän korvilla illalla. Emmekä ole erityisesti metelöineet, mutta emme liioin voi lentää , emmekä olla huonekaluja siirtelemättä, laatikoita purkamatta ja hissillä ajamatta. Rouva oli suivaantunut. Mutta se ei näemmä häntä häiritse, vaikka jossain asunnossa soitetaan pianoa vielä yhdentoista aikaan illalla.
No ja sitten seuraavaan epäkohtaan. Hain Pasilasta avaimen. Sain yhden! Osoitteen mukaan ajoin taksilla talon eteen. Ei tarvitsemaani rapun kirjainta missään. Päättyi äffään ja ällä piti olla. Ei kun soittamaan. Sen virkailijatytteli tiesi, että ihan eri talo, jossa raput alkavat G:stä ja vielä neuvoksi "autoja talon edessä". Autoja oli sen äffä-talonkin edessä. Jaahas, ajattelin minä, että tämmöistä. Lopulta löytyi erään työmiehen avittamana etsimäni rappu, jonne oli käveltävä aika pitkästi. Olin puhelimessa maininnut liikuntarajoitteisuuteni. Kauhistuin ällä-rapun edessä. Olisi ollut kiivettävä rollaattorin kanssa kymmenet askelmat ja vielä sisäpuolella toiset mokomat. Katselin portaikkoa "vuoren" laelle ja olin lannistumaisillani, kun eräs mies kysyi lempeällä äänellä "tarvitsetteko apua". Totta maar, tarvitsin. Tämä kysymys olisi kuulunut sen virkailijan tehdä. Mies auttoi ja sain ähellettyä itseni kaidetta pitkin ylös. Kiitoksia.
Avasin oven ja olin kiukkuinen kuin ampiainen kaikesta kokemastani ja kahden virkailijan, jotka istuivat ynseän näköisenä tiskin takana kuin takapuolestaan liimattuna tuoliin, huonosta ja välinpitämättömästä palvelusta. Kerroin asiani lyhyesti ja hymyttä. Kolmas tytteli toi avaimen, mutta ei tiennyt uuden asuintaloni ovikoodia. Minusta olisi pitänyt tietää, kun kerran antoivat avaimenkin. Lähti tarkistamaan, jos ovikoodi loytyisi. Ei löytynyt, Sain puhelinnumeron sijaan. "Minne tällä numerolla pääsee?", kysyin. Vastasi että isännöitsijälle. Ei nimeä, vain numero. Soitin. Isännöitsijäkään ei tiennyt koodia, mutta aloitti etsinnän ja löysi. Sitten sanoin turhankin käskevällä äänellä niille kahdelle virkailijatyttelille, että soittavat taksin ja auttavat minut alas. Minut autettiin.
Lähetin sähköpostia vuokrafirmaan ja kerroin koko asian.Vastauksessa pahoiteltiin ja puolustettiin, että virkailija ei ollut ymmärtänyt mainitsemaani liikuntarajoitteisuutta ja kuulemma silloin tuodaan avain alas ja ulos eli homma hoidetaan siellä.
Nyt asetuttuani taloksi, on minulla taas vakavaa asiaa vuokrafirmaan ja siihen ryhdyn huomenna. Nyt juon lasillisen viiniä ja menen kohta nukkumaan. Ihan poikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti