4. huhtikuuta 2015

LANKALAUANTAINA VUONNA 2015

Huomenia näin lankalauantaina. Netti kertoi "lankalauantain" tulleen meille muinaisruotsista, kun pitkäperjantai oli "langa fredagher", niin seuraava päivä oli  suomeksi "pitkä lauantai". Ruotsin "langasta" vääntyi meille "lanka". Langan kanssa ei kuulemma mitään tekemistä. Tosin toisaalla netti tietää, että  pitkäperjantaita seuraavana päivänä, lauantaina, hiljaisella viikolla pestiin ja värjättiin talven aikana kehrätyt langat. Tämä haiskahtaa kuitenkin hiukan epäuskottavalta, kun ennen vanhaan elettiin kuitenkin tarkasti kirkon dogmien mukaan.

Aion pestä koneellisen pyykkiä. Meillä kun on pakko, vaikka hiljaista viikkoa vietetäänkin. Yön aikana puolisolla kertyy pestävää, eikä se katso viikonpäivää. Yritän toki välttyä pyykkäämisestä juuri pääsiäispyhien ja muiden suurien pyhien aikana. Meinaan imuroidakin tänään, niin että kovin hiljaiselta ei lankalauantaini kuulosta.

Nukun taas yöni hyvin ja ilman nukahtamispilleriä. Temppu on semmoinen, että heti kun säälliseen aikaan illalla alkaa nukuttaa, lähden kuuliaisesti vuoteeseen. Niin kiireellä eilen, että televisio jäi yöksi auki. Aamupuuhat on jo suoritettu, kahvit juotu. Tässä tietokoneen ääressä tovi ja sitten ahkeroimaan.

Ensi viikolla alan metsästää kevyempää nosturia kotiin. Meidän on sairaalaversio ja aika kolho.  Kunhan tässä äkkään taas oikean instanssin, jonka puoleen kääntyä. Fysioterapeuttikin on löydettävä, joka antaisi lausunnon kevyemmän kotioloihin tarkoitetun nosturin tarpeellisuudesta. Eivät nämä asiat lankea kuin Manulle illallinen.





2 kommenttia:

  1. Meilläkin imuroitiin ja pyykättiin, oli lankalauvantai tahi ei....
    Mukavaa päästäisen jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, Polgara, että huushollihommista suoriuduttava vaikka hiljaisella viikolla. Pysähtyä ei kokonaan voi. Hyvää pääsiäistä Sinullekin.

      Poista