5. tammikuuta 2015

VESKU NUOTIOLLA

Katselin Loirinuotiolla-ohjelman. Tässä ensimmäisessä Veskun vieraina olivat tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja jalkapalloilun kuningas Jari Litmanen. Herrat keskustelivat hilpeinä jos vakavinakin filosofointia hipoen. Presidentti oli yksi pojista ja siitä minä tykkäsin. Vesa-Matti Loiri täyttää/täytti 70v. Ohjelma tehtiin kaukana Lapissa nuotiolla ja sisätiloissa poroa syöden. Maisemissa, jotka ovat Loirille tärkeitä ja rakkaita. Odotan kiinnostuneena seuraavaa osaa.

C soitti ja vastasi kysymykseeni "mitä kuuluu?" peettimäisen tarkasti. Ja minä kun tahdoin kuulla jotain Dubain matkasta, jonka hän teki miehensä kanssa vuosia sitten. Ei ole aikaisemmin kertonut. Ei kertonut nytkään, kun reissusta oli liian pitkästi aikaa kulunut. Yhdistyneiden arabiemiirikuntien emiraattihan on kuuluisa jyrkistä säännöksistään koskien myös turistien käyttäytymistä. Muistelen jonkun länsimaisen siellä asuvan pariskunnan saaneen kovan rangaistuksen julkisella paikalla suutelemisesta. Minä en tietenkään siellä päinkään ole käynyt, mutta mielelläni kuuntelen toisten matkakertomuksia. Parastaikaa blogimaailmassa on menossa Heidin tarinat Thaimaasta. Melkein kaikki siellä käyneet ovat olleet tyytyväisiä maahan, ilmastoon, ihmisiin, kaikkeen. Hymyä, hedelmiä ja kukkia. Muuta ei tarvitakaan.

Eilen siirtelin joulukukkia ja muuta joulurekvisiittaa framilta kauemmaksi. Minun jouluni on aina yleensä nyt aikuisena päättynyt tapaninpäivään. Nyt olin myöhässä. Joku oli muuten tunkenut joulukuusensa roskiksessa biojätteisiin. Onhan se biota, mutta loota ei todellakaan ole tarkoitettu puille. Jos minun saamani pieni kuusi pysyttelee hengissä, siirrän sen keväällä parvekkeelle. Vielä ei ainakaan yhtäkään neulasta ole varistanut. Olemme siis toistaiseksi kavereita.

Aamu on yhä pimeää. Puolison olen jo ruokkinut ja nyt on itselläni makoisa maitokahvi mukissa ja rouskuttelen paahtoleipää. Tänään on pesupäivä puolisolla. Hän ei suhtaudu siihen nykyisin suotuisasti, vaan huitelemiseksi menee. En edes minä saa rauhoitettua. Mutta pestävä on. Sillä aikaa yritän kiirehtiä ja panna vuoteen kuntoon. Vie aikaa kunnes olen saanut kaikki vuoteen suojat yms laitettua. Hiki tulee. Nämä maanantaipäivät eivät ole suosikkejani.

2 kommenttia:

  1. Jäi eilen katsomatta Loirinuotiolla, mutta täytyy se netistä katsoa. Josku aikoinaan olemme Armastuksen kanssa olleet viikon Abu Dhabissa ja siellä oli ramada menossa ja loppui, joten oli mielenkiintoinen kokemus. Suomalaiset kiltisti kulkivat pitkä housut tai hameet päällä ja kädetin peitossa, mutta itäisen naapurin työillä oli todella, siis todella, pienet shortsit ja topit ja se kyllä aiheutti selvästi närkästytstä paikallisissa.

    VastaaPoista
  2. Loirinuotiolla oli hyvä , katsoin sitä hieman .Henkilöt ei olleet kiinostavia minulle. Seuraavassa jaksossa on Ville Haapasalo ja Teemu Selänne. Villen takia katsottava.
    Tänään Yle Teema tarjoaakin klo 10:nestä eteenpäin Villeä 30pv jäämerellä ,ehkä joutuu kurkkimaan :) Hyvää Loppiaista :)

    VastaaPoista