2. joulukuuta 2014

STADISSA

Tuuraajapäivä ja minä pääsin stadiin. Tämmöinen on aina juhlaa. Vaikka ruuhkat kaupungilla lisääntyvätkin päivittäin, josta en tykkää. Kiukkuisia ilmeitä ja repliikkejä: "sillekin pitää ostaa, mitä sitä keksis". Sitten on niitä kasvoja, joista paistaa ilo ja valojen näkemisen nautinto, joille joulu on aina joulu. Lapset kuuluvat ehdottomasti heihin. Muistan itsenikin äidin kanssa kaupungilla käsi äidin kädessä seisomassa Stockmannin jouluikkunan ääressä, joka oli aina, ehkä on yhä, kokonainen satumaailma. Siinä piti katsoa kauan nähdäkseen kaiken.  Seuraavaksi mentiin Wulffin ikkunan eteen. Siellä oli mekaaninen ihmisen kokoinen joulupukki, joka vilkutti kädellään. Se oli myöhemmin Stockmannin ikkunassa, kun Wulff lopetti toimintansa. En muista, oliko viime joulunakin. Tästä joulusta en tiedä. Sillä pukilla on ikää melkein yhtä paljon kuin oikeallakin Joulupukilla. Kukaanhan meistä ei oikeastaan tiedä, kuinka vanha Joulupukki on. Tuo valkoparta,vanha ukki, kuten laulussakin lauletaan. Eikä se ole tärkeääkään tietää.

Kerran meillä pidettiin ennen joulua lastenkutsut, joiden järjestämistä äitini rakasti. Tietysti tuli myös Joulupukki. Siihen asiassa äiti oli oivaltanut, että voi hiukan kujeilla. Pukki oli Kaino-täti. Hänellä oli kyllä parta, lakki ja punainen takki, mutta ääni ei oikein ollut Joulupukin. Minä istuessani hänen sylissään olinkin koskenut pukin ihoon ja kuulemma huudahtanut "joulupukilla on oikea iho." Sitä en muista, tunnistinko pukin Kaino-tädiksi. Äidin järjestämät lastenkutsut olivat aina hauskoja kaikenlaisine leikkeineen. Mukavia muistoja.

Ostin jo 20.11. myyntiin tullutta Beaujolais Nouveau-punaviiniä. Siinä Alkossa oli enää sitä toista. Niitähän pannaan markkinoille aina marraskuussa kahta laatua. Kuulemma himoitsevimmat ihmiset ryntäävät jo heti aamulla tätä nuorta viiniä ostamaan. On kerrottu sen tulevan kaikkialle maailmaan samaan aikaan marraskuun kolmantena torstaina. Liekö jo vimma hiipunut, vai vieläkö veri vetää tapaan mukaan? Minä ainakin heräsin vasta nyt joulukuussa. Mikä blaski!














    

1 kommentti:

  1. Stockan jouluikkunan edessä minäkin olen seisonut ja ihmetellyt.

    VastaaPoista