28. lokakuuta 2013

HELSINKI ENNEN MEITÄ

Eräs taksinkuljettaja oli ällistynyt, kun ohittaessamme presidentin linnaa kerroin sen olleen Heidenstrauchin talo ja yksityisomistuksessa ennen kuin myytiin keisarilliseksi palatsiksi ja sittemmin siitä tuli presidentin linna. Tässä talossa pikkupoikana asui Anders Ramsay, jonka muistelmia Muistoja lapsen ja hopeahapsen jälleen aloin lukea. Neliosainen teos on vuodelta 1966, kustantaja WSOY, alkuperäiseltä nimeltään Från barnår till silverhår (1904-1907). Anders Ramsay oli ruotsinkielinen, kuten moni muukin sen aikaisessa Helsingissä. Andersin ollessa jo vanha mies, harmaapäinen, istui hän usein Fabianinkadun varren viinituvassa 1800-1900-luvun  vaihteen aikoihin ja kertoi tarinoita huikean rikkaasta elämästään ja sen seikkailuista. Tässä kirjassa niistä saa lukea ja sukeltaa ajassa taaksepäin esimerkiksi aikaan, kun Helsinkiin tuli ensimmäinen höyrylaiva vuonna 1836. Anders oli nelivuotias nassikka. Pohjoisespa ykkösen talon parvekkeelta oli hienot näkymät satamaan, jonka laituriin tuo ihmeellinen laiva ilman purjeita ja tuulta kiinnittyi.

Heidenstrauchin talossa oli Ramsayn perheellä vieraita ihmettä todistamassa. Siipirattaat kauhoivat vettä kuten nykyisin Vispilällä matkallaan Kauppatorin kaijasta Korkeasaareen. Laivan nimi oli Solide, ruotsalainen komistus, ensimmäinen laatuaan Helsingissä. Ei ihme, että se herätti kiinnostusta ja uteliaisuutta. Sitten tulivat Storfursten ja Furst Menschikoff huolehtimaan Venäjän, Suomen ja Ruotsin välisestä liikenteestä. Me tiedämme, että tänä päivänä emme enää matkaile ulkomaille höyrylaivoilla Helsingistä, mutta minä muistan pikkutyttönä näin matkan Ruotsiin ja Saksaan taittaneeni. Ei ollut tietoakaan näistä nykyajan suurista laivoista kauppakujinen, monine ravintoloineen, tanssisaleineen, elokuvateattereineen, pallomerineen, kauneussalonkeineen. Mutta niissä oli taatusti tunnelmaa, jota ei nykylaivoissa ole. Matkustajaa pidettiin kuin kukkaa kämmenellä, kutsu kapteenin pöytään oli piste iin päällä. Päivisin pasteerailtiin laivassa, jota suinkaan ei nykytapaan oltu ympäröity seinillä ja lasilla, vaan ulkoilmaa sai keuhkojen täydeltä. Herroilla rinnuksilla kiikari, jolla katseltiin ulappaa. Keittiöstä heitettiin yli laidan ruuanjätteet, joiden kimppuun hyökäsi heti lokkiarmeija. Seisoin vanhempieni kanssa usein puisen reelingin vieressä ja katselin kokasta tulevia aaltoja. Ihan totta: laivat olivat puuta ja miehet rautaa.

Turustakin lähdimme joskus. Yleensä silloin, kun olin menossa isän kanssa Tukholmaan. Junalla Turkuun ja satamaan. Bore taisi olla laivan nimi. Helsingistä lähtivät Aallotar II ja Birger Jarl. Autot nostettiin nosturilla ruumaan. Matka piti tilata kuukausia ennen saadakseen auton mukaan.Kaikki oli jännittävää. Laivan salongin kalusteet mahonkia ja ylellistä plyyshiä.Kuulin laivaväen puhuvan paarpuuristaja, tyyrpuurista ja ahterista. Laivan sivulla roikkui usein naru veteen ja joku selitti sen olevan lokin, jolla mitattiin laivan nopeutta. Jos en väärin muista. Savua nousi laivan piipuista kuten höyryveturistakin maissa. Laivoissa ei silloin ollut muita aktiviteetteja kuin flaaneeraamista ja syömistä, istuskelua salongissa ja fiiniä keskustelua. Mutta se oli alusta loppuun yhtä juhlaa, eikä sen kaltaista matkustamista enää näillä meidän vesillämme ole. Joskus 1970-luvulla höyrylaivaliikenne päättyi, matkanteot merellä nopeutuivat uuden tekniikan myötä. Ja me elämme nyt sitä aikaa.

Anders Ramsay varttui, meni Turkuun kymnaasiin, käveli Helsingissä muiden nuorten herrojen kanssa Esplanadilla. Nykyisen Aleksanterinkadun varrella oli ränsistyneitä hökkeleitä ja se olikin aivan eri maailma kuin samansuuntainen Esplanadi puistoineen ja herrasväkineen. "On koira, kissa kävelyllä/ keikaellen tuoll´ Espiksellä,/ jossa pöyhkeet mammat istuu -niinpä niin,/ ja tyttäret ne tirkistelee -ymmärrätte siin´!"  Tämä kuului kuplettiin huvinäytelmässä Per och Pål, jonka kirjoitti R ( Reinhold?) Frenckell Esplanadia kehuen. Oivallinen historioitsija Kaisa Kyläkoski on vuonna 2008 kirjoittanut blogiinsa Helsingin Anders Ramsayn aikaisesta Espiksestä ja häneltä lainasin kupletin sanat.

Jatkan muistelmien lukemista ja jos sallitte, palaan joskus asiaan.
                                                                                                                                           


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti