Taisinpa illalla nukahtaa Mozartin Kruunajaismessun Glorian säveliin.Radio jäi auki ja levy oli vielä soittanut kuulemattani Dixie & Magnifficatin ja sitten vaiennut. Tapasin roskiskeikalla niinikään eilen uudehkon naapurini ja kun tiedän hänen ja koko perheensä olevan musiikkiväkeä,pääsin kehaisemaan tuoreesta ihastukseni kohteesta klassisesta musiikista.No,keskustelu soljui jouhevasti sitten kolmen suuren B:n, Brahmsin,Beethovenin ja Bachin tiimoilla.Naapuriperheeni voisi pitää kotikonsertin ja kutsua talon asukkaita kuulemaan,ehdotin toiverikkaana.Ajatukseni tuskin jäi kytemään sanoja pitemmälle.Mutta sai keskustelukumppaniltani leveän hymyn.
Hän tuli maininneeksi puolisonsa olevan säveltäjän.No,nimi ei tietenkään ollut sanonut minulle mitään,kun ei ole edes sama kuin miehellään.Ja onhan koko tämä uusi harrastukseni minulle aivan juuri vastikään alkanut juttu ja opiskelenkin vasta edesmenneitten mestareiden nimiä ja sävellyksiä.Kurkistin kotona nettiin.Säveltäjämme on suuresti ansioitunut,Sibelius-Akatemian käynyt,muuallakin opiskellut ja hänen teoksiaan esitetty niin koti-kuin ulkomailla.Loppuilta menikin netin tietojen parissa ja nippanappa ehdin katsella Teemalta Chaplinin pojan. Nautittavaa.Vuosi vuodelta arvostan enemmän ja enemmän Chaplinin taiturimaista työskentelyä.Nuorempana tuhahdin tälle pikkumiehelle hassuine kävelyineen.En myöskään vuosikymmeniä sitten ollut Elvis Presleyn ihailija.Ostin kuitenkin muutaman lp-levyn,joita nyt toisinaan hartaana kuuntelen. Joulun aikaan panen hänen koottuja joululaulujaan cd-levyssä kuulumaan.Ei hullumpaa.
Minulle ei musiikki ole ollut mikään tärkeä tekijä elämässäni.Vanhempani eivät olleet millään lailla musiikki-ihmisiä,vaikka perintönä olikin huoneen nurkassa vanha urkuharmooni,jonka sitten kylmästi aikuisena möin muutamalla sadalla mummun rahalla.No,pantiinhan minut aikoinaan pianotunneillekin.Opettaja teki työtä,mutta lähetti sitten muutamien oppituntien jälkeen kotiin.Soitti ja sanoi,ettei minusta ole tähän asiaan.Tätä koettelemusta ennen olin ollut balettitunneilla.Sitä kesti kauemmin aikaa kuin käyntejä pianotunneilla.Balettitanssijaa ei minusta kuitenkaan tullut..Kummassakin ylitiöpäisessä yrityksessä oli ollut lähtökohtana vanhempieni kunnianhimo.
Mutta missä onnistuin jo hiukan paremmin,oli se pikkunaisten kurssi,missä opetettiin hyviä käytöstapoja.Me kävelimme jonossa kirja pään päällä,että kävelystä tulisi tasaista ja sulavaa.Jalkojen asento istuessa oli tärkeää,ryhti samoin.Tuoliin ei saa lysähtää.Keskustelutaidon osaaminen oli olennainen tulevassa aikuiselämässämme ja siihen satsattiin.Sen kurssin kävin loppuun asti,eikä se huonosti mennytkään.Olin valmis ottamaan aikuisuuden haasteet vastaan seuraelämässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti