5. marraskuuta 2010

MARTISTA PIKKUJOULUUN

Jos olen kynnelle kykeneväinen viikon 46 loppuna,niin aion Kaapelitehtaalle.Siellä on virolaisen Tuglas-seuran toimesta Martin markkinat.Seura otti nimen kirjailija Friedebert Tuglasin (1886-1971)mukaan.Näytillä ja myynnissä on kaikenlaista naapurimaahamme liittyvää jopa korvin kuultavaa ja silmin nähtävää ohjelmaa.Seura on aktiivisesti toiminut 28 vuoden ajan vahvistaakseen Viron ja Suomen välistä kulttuuriyhteistyötä.Senaatintorille järjestettävillä maakuntapäivillä on myös Viro ollut mukana.Kulttuuriyhteistyötä silläkin saralla.Ja saimmehan me virolaisia kalatuotteita ostaa myös lokakuisilla silakkamarkkinoilla Kauppatorilla.Suomenlahden yli on helppo viilettää pienehkölläkin veneellä.Matkaahan ei ole kuin noin 80km.

Ensi viikolla menen miehen kanssa tutustumaan hänen uuteen intervallihoitopaikkaansa,jossa joutuu kuun loppupuolella olemaan runsaan viikon.Minulle tehdään tutkimuksia,jotka vaativat lyhyen sairaalassa olon.Kutsutaan tätä vaikka nyt jälleen lomaksi.Joskus tuntuu siltä,että hoitohenkilökunta ei ole ammattinsa tasalla näissä paikoissa,kun ei hallitse miehen kiukuttelupuuskia.Minulle saatetaan soittaa jo ensimmäisenä lomapäivänäni ja marista ongelmista.Viisas sosiaalitoimihenkilöni ihmettelee asiaa,että jos minä hoitotyöhön kouluttamattomana pärjään kotona,niin mitenkä ei koulutettu ammattiväki siihen pysty? Aivoinfarktin saaneen mielentilat saattavat muuttua nopeasti sydämellisyydestä kiukkuun.Tämä pitäisi ammattiväellä olla tiedossa,vaikka eivät neurologeja olekaan.Työn on ilmeisesti oltava mahdollisimman helppoa.Jos tulee ylimääräistä,siitä ei pidetä.Mikä on hoitotyössä ylimääräistä? Minusta kaikki ihmiseen liittyvä kuuluu samaan pakettiin.Vaikka poikkeaisi joskus rutiinista.Moitteeni koskevat joitakin helsinkiläisiä intervallipaikkoja kuin myös viimeisintä päivähoitopaikkaa,joissa mieheni on ollut.Mukavia ja viihtyisiäkin on,joissa ammattinsa taitavaa henkilökuntaa,eikä ongelmia synny.

Sairaalat ovat ehdottomasti toista maata.Siellä osataan ja ymmärretään.Nyt viimeksikin ei voi muuta kuin sydämen pohjasta kiittää hoitohenkilökuntaa ja heidän vahvaa ammattitaitoaan.Ei moitteen sijaa,vaikka miehellä oli vaikeat hetkensä.Niistä selvittiin etevällä osaamisella kuin myös vuosien kokemuksella.Mieheni ei ole ensimmäinen eikä suinkaan viimeinen aivoinfarktin saanut.Eikä myöskään missään tapauksessa sieltä vaikeimmasta päästä käyttäytymisissään.

Tänään aikomuksena mennä ulos.Kaupungilla olimme aikaisemmin tällä viikolla,että nyt vain kotinurkissa lykkimään.Pakkasella on uhkailtu.Myös eteläiseen Suomeen talven tuloa.No,marraskuutahan tässä jo mennään.Pikkujouluaika ovella.Ehkä niistä hurjimmista pippaloista firmoissakin on päästy ja juhlitaan säyseämmin.Taloudellinenkin puoli järjestäjillä mielessä.Joissakin työpaikoissa on luovuttu tyystin bileistä.Moni avioliitto säästyy vaikeuksista.Pikkujoulusesonki kun tuppaa olemaan koettelemusten aikaa vaatien ymmärrystä puolisolta,kun kutsu ei olekaan ehkä avec.Minäkin aikoinaan tämän kokenut ja ymmärrystä riitti.Leikkasin kerran valkoisesta paperista suuria nuolia lattioille,jotka viisasivat lyhyimmän tien makuuhuoneeseen ja hyvin ansaituille unille raskaan illanvieton jälkeen.Nuolet kuulemma suuresti auttoivat,vaikka niitä oli "kaksi aina vierekkäin",sanoi mieheni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti