Näin ihstuttavan unen.Matkailua,mutta missä,sitä ei kerrottu.Olin ruskeavetisellä joella laivassa,eikä muita kapteenin lisäksi.Etenimme myötävirtaan.Joen kummallakin puolella kerrostaloja parvekkeineen.Parvekkeet olivat laivan etuosan näköisiä.Kattoterassit samoin pienen laivan muotoisia ja niissä oli iloisia ihmisiä,jotka vilkuttivat.Minne olin matkalla ja koska,ei selvinnyt.Minua ei näytetty.Eikä kapteenia.Tiesimme toistemme läsnäolon.Tähän asti muistan.Saattoi olla,että uni jatkuikin.
Mistä unet tulevat? Toiveista? Koetuista hetkistä? Kuullusta,luetusta? Nähdystä? Muistoista? Kertovatko tulevista? Eivät minun mielestäni kerro. Minun uneni koskevat hyvin usein matkailua.En näe katastrofiunia,joissa kuolisin.Takaa-ajounia sensijaan olen nähnyt aikaisemmin.Minua ei saatu milloinkaan kiinni,kun yleensä juuri kun aiottiin minuun tarttua,nousin tyylikkäästi ilmaan ja lensin tieheni.Pakoa todellisuudesta,sanoisi ehkä Freud.Jokainen näkee unia,joko muistaa tai ei.Ne kestävät yleensä silmänräpäyksen,vaikka sisältäisivät kokonaisen romaanin tai ihmiselämän.Nukkuessa mielikuvitus kuljettaa kauaksi todellisuudesta ja arjesta.Jos myös painajaisten myötä kauhuun ja pelkoon.Lapsena olin kapeassa käytävässä ja suuri pallo ajoi minua takaa.Yleensä se uni ei päättynyt,enkä tiedä pelastuinko.Uni toistui,mutta aikuisena minut jätti.Mitäpä siitä olisi mieltä Freud?
Olen aina pitänyt Marilyn Monroesta.Eilen Teemalta tuli dokumentti pohjautuen hänen terapiaistuntoihinsa.Kukaan ei varmaankaan oikein tuntenut tätä naista.Hän ei ollut luettavissa kuin avoin kirja,vaikka ehkä siltä hetkittäin vaikutti.Hänessä oli avutonta lasta,pelokasta naista,epävarmuutta jos vahvuuttakin tietyllä tavalla.Hän tahtoi sisimmässään olla "tavallinen" Norma Jeane Baker,joksi hänet kastettiin.Hänet oli kuitenkin tehty ja muutettu filmimaailmaan ja siihen hetkeen sopivaksi.Hän alistui ja huumaantui kuuluisuudesta.Miehet parveilivat ympärillä.Hän sai ,kenet halusi ja hänet sai,kuka halusi.Näin kertoi dokumentti.Näytteleminen oli hänessä vahvuutta ja sitä hän tahtoi ja sen teki.Eikä hän ollut mikään tyhmä blondi,vaikka sellainen kuva hänestä filmeissä luotiin.Miksi hän kuoli ja vain 36v? Nyt olisi 84.Vanhenemistako hän pelkäsi? Sitä,että kukaan häntä ei enää haluaisi? Onneton hän oli,lääkkeitten orja,joka tarvitsi koko ajan ihmistä,joka kuunteli,terapeuttiaan.Vaikka hänen elämäänsä ja kuolemaansa kuinka tutkiskellaan ja mietitään,hän jää meille ikuisiksi ajoiksi arvoitukseksi.Elää ja hurmaa nyt jo arvostelijoidenkin kiittämissä elokuvissa ja ihmisten muistoissa.Häntä ei unohdeta.
Syyspäivä urkeni koleana.Lehtipuut harjoittelevat jo lehtiensä varistamista.Aurinko ei lämmitä,mikäli näyttäytyykään.Märkä asfaltti sateen jäljiltä ei kuivu nopeasti.Kesä on mennyt.Luin eräästä blogista hienon syysrunon,josta tahdon sen tekijää lämpimästi kiittää.Jospa hän uskaltautuisi runokirjan kirjoittamiseen! Rahkeet olisivat riittävät ainakin tämän runon perusteella.
Tänään miehen kanssa kaupungille tutkailemaan Stockmannin jälleen laajentunutta Herkkua.Nyt toimeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti