SATU

Olipa hommaa saada tänään pyörätuoli kulkemaan.Auraajat jättävät lumikasat aina vääriin paikkoihin,on sohjoista ja kokkareista.Jonkunlainen tekniikka minulla jo on,mutta silti pahimmissa paikoissa tulee joskus "tenkkapoo".No,me pääsimme päivähoitopaikasta kutakuinkin kunniallisesti kotiin ja nyt vain katselen ikkunasta,kun taas sataa lunta.

Miehelläni on Sylvesterin päivänä syntymäpäivä ja tilasin Kakkukeisarin kakun hoitopaikkaan.Siellä nimi-sekä syntymäpäiväsankareille lauletaan ja juhlakalu saa onnittelukortin.Muuta juhlintaa meillä ei olekaan.Nyt kuitataan päivän huomioiminen suukkosella poskelle aamulla.Nekin ajat ovat takanapäin kun emännöin niin vanhempieni kuin mieheni juhlapäiviä.Kaikesta on aikaa.Mökkiaikana naapurin pikkupojat ravustivat meille.Möivät pyytämänsä ravut.Niitä oli joskus toista sataa.Pantiin pakkaseen.Uudenvuodenaattona,Sylvesterin päivänä,oli vieraita rapujuhlissa kotona Helsingissä.Ne olivat hauskoja juhlia.

Palaan mökkiaikaan.Meillä oli yli 20 vuotta mökki Tampereen ja Jyväskylän puolessa välissä.Se oli ympärivuotisessa käytössä,mutta tietysti eniten kesällä.Siellä naapurukset olivat tekemisissä keskenään.Jo senkin takia,että eräässä naapurissa oli lehmiä ja me haimme sieltä maidon.Semmoista melkein suoraan lehmästä,mikä ei maistunut yhtä hyvältä kuin kaupan maito.Tilalla oli myös hevosia.

Minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta hevosista,muuta kuin aidan takaa,televisiossa,elokuvissa ja valokuvissa.Lähestyin kuitenkin.Tunsin jonkunlaista ystävyyttä ja ihastuin hevosen uskomattoman pehmeään turpaan.Katselin varsinkin erästä suomenhevosta,josta olin kuullut,että se oli nuorempana ollut aivan oikea ravuri.Olihan sillä joskus ratsastettukin,niin että miksen sitten minäkin.Hommasin satulan ja kiipesin selkään.Aloittelijan onnea,sanoi tilan emäntä,kun en muksahtanut maahan.Menin ostamaan ratsastussaappaat,kypärän ja raipan.Jälkimmäistä en ajatellut käyttää,mutta se näytti komealta kädessäni.

Hevonen oli ymmärtäväinen minua kohtaan ja joskus olin näkevinäni,miten se säälivästi hymyili opetellessani pääsemään sulavasti satulaan.Luin opaskirjoja ratsastamisen jalosta taidosta ja kun kesä oli lopussa,olin aika hyvä.Sitä ennen kuitenkin se oli kovaa työtä,mutta hiton hauskaa.

Etenin hevosasiassa jopa niin,että isäni huusi huutokaupasta minulle kärryt.Erittäin kauniit,mutta entisöinnin tarpeessa.Tähän työhän ryhtyi äidin nuori eno,isäni ja mieheni.Kieseistä tuli hienot.Oppitunti valjastamisessa ja olin valmis raitille.Hevonen tosin otti kiesien edessä seisomisen kuin ammattinsa aikoinaan.Korskui ja kuopi jalalla maata valmiina ampaisemaan liikkeelle voimansa tunnossa.En ollut huolissani vaan istuin kuin kartanon rouva kieseissäni,herätin kylillä huomiota.Jotkut vanhemmat kylän naiset niiasivat minulle ja jotkut loikkasivat ojaan minut nähdessään hevosineni ja rattaineni.Nautin suunnattomasti elämästäni raittiissa ilmassa maantiellä,enkä pannut pahakseni,vaikka hevonen piereskeli,kuten hevosilla tapana on.Kakkaaminen ei onnistunut kävellessä.Sen piti pysähtyä toimitukselle.Ja minä odotin ohjakset käsissä valmiina maiskuttamaan suutani,kun hevonen oli valmis.

Elettiin juhannuksen aikaa ja oli pyhä ja kirkossa menot.Meille oli tullut kyläilemään ystäväni Sirkka ja me tytöt lähdimme hevoskyydillä kirkkoon.Mieheni ja muut vieraamme vilkuttivat pihalla kaartaessamme järven pohjukan ohi maantielle.Oli lämmin kesäilma,väkeä paljon liikkeellä.Kirkon pihan parkkipaikka täynnä autoja.Parkkeerasin sekaan.Sidoin hevosen puuhun,annoin heiniä ja sipsuttelimme kirkkoon.Kuuntelimme palveluksen ja sen loputtua lähdimme.Minä kiipesin ensin rattaille,mutta Sirkka ei ehtinytkään.Hevonen päästeli kuin ravikisassa ikään,santa pöllysi sen kavioissa ja Sirkka juoksi kuin henkensä hädässä perässä.Sen verran sain hiljennettyä,että ystäväni pääsi nipin napin kyytiin.Sitten alkoi taas tapahtua.

Kirkonmenojen jälkeen piti olla hautajaiset.Väkeä oli jo kerääntynyt kirkkotielle,arkkukin oli paikalla,kun me tulimme tuhatta ja sataa kiihtyneen hevosen kyydissä hautajaisväkeä kohti.Nousin seisomaan rattaissa ja huusin niin paljon kuin kurkusta lähti "pois alta".Hautajaisväki lakoontui kahta puolta tietä,mutta arkku jäi.Luulin kuolevani minäkin.Sitten saivat arkunkin pois ja me suhahdimme ohi täyttä ravia kuin muinoin Härmän häjyt Pohjanmaalla.Pöllähtänyt ja osin säikähtynyt hautajaisväki katseli peräämme meidän hävitessämme kirkkotieltä maantielle.Siellä hevonen vasta rauhoittui ja jolkuttelimme sävyisästi kotiin.

Kirkossa oli ollut Keskisuomalaisen toimittaja.Hän otti minuun myöhemmin yhteyttä ihmetelläkseen tapahtunutta.Siitä tuli juttu Keskisuomalaiseen ja minusta julkkis.Sen jälkeen minua katseltiin ollessani hevosen kanssa liikkeellä entistäkin enemmän ja isäntämiehet naljailivat vastaan tullessaan.Hevostilan emäntä joutui Tampereelle sairaalaan.Hän kertoi olevansa kesämökkipitäjästämme.Naapurivuoteesta esitettiin kysymys: "Oletteko sieltä,missä se helsinkiläisrouva ajelee kieseillä?" Joskus maailma on niin kovin pieni.

Tästä kesästä on jo pitkä aika.Se on ollut hauskimpia kesiä elämässäni.Hevosesta tehtiin syksyllä makkaraa,mutta muisto jäi.Sen nimi oli Satu.