LUKEMISESTA

 Kirjakauppa on sellainen laitos, jonka harvoin pystyn kylmästi ohittamaan. En nytkään.  Menin sisälle. Olen lukenut useita Miika Nousiaisen kirjoja ja nyt ostin jälleen yhden Ratakierros. Mutta Anna-Leena Härkösen teoksia en ole lukenut koskaan.  Ostin hänen Huomenna hän ei tule. Tiedän Beckettin näytelmän, jossa Huomenna hän tulee. Ehkä sen takia Härkösen kirja alkoi kiinnostaa. Oikeastaan ihastuin heti muutaman sivun jälkeen. Kirja kertoo kaltaisestani leskirouvasta Elsasta huumorilla höystettynä. Meitä yhdistää leskeyden lisäksi italian kielen opinnot sekä pessimistinen ystävä. Riitta kertoo sairauksista, omistaan ja muiden. Hän herää eloon heti, jos Elsa kertoo omista huolistaan. "Riitta suhtautuu kuulemaansa kuin saisi lahjan". Minun ystäväni suhtautuisi aivan samoin, jos huolistani kertoisin. Pidän suuni supussa.

Uunijuurekseni, joita kerroin tekeväni, onnistui hienosti. Tosin siinä oli paljon muutakin kuin juureksia. Lehtikaalia, varsiselleriä, paprikaa, chiliä ynnä muita maan päällä kasvaneita. Pahuksen hyvää, vaikka itse sanonkin. Tuli niin suuri pellillinen, että riitti moneksi päiväksi. Pakastimeen en pannut. Sinälläänkin syötynä mainio kasvisateria.

Sitten tämän syksyn puheenaiheeseen TTK:hon. Minusta tanssiparin pudotuksen äänestäminen katsojien kesken on päin honkia. Kuinka moni arvostelee itse tanssia? Ääni annetaan sukulaiselle, läheiselle, työtoverille, naapurille, muuten vaan mukavalle ihmiselle, parin pukeutumiselle, sympatian tunteelle jne. Tanssin ammattilaisen ääni olisi tärkein, koska tanssistahan tässä on kysymys. Vai mitä? No, näillä mennään ja yleisön sana määrää. Sitten rähistään, että väärä tanssipari putosi.

Takaisin kirjailija Anna-Leena Härköseen. Olen nyt lukenut montakin lukua, enkä enää hehkuta alun tapaan. Alkoi tulla naisjuttuja, kuka hoitelee kenetkin jne. Naisjuttuja saa toki olla, mutta huumorin pohjalta mieluummin. Makuukammarijutut, riidat ja avioerot eivät ole minun heiniäni. Romantiikka on sitten  erikseen, vaikka tyttöromaanien vaaleanpunainen maailma on kaukana takanapäin minulla. En enää lue Pikku naisien elämää kyyneleet silmissä, enkä hehkuta maailmaa, jota ei enää ole. Siitäkään huolimatta, että olisin tahtonut elää 1800-luvulla Helsingissä. Nälänhätää ottamatta huomioon, se oli minusta hieno vuosisata Venäjän alaisuudesta huolimatta. Oli mahdollisuuksien vuosisata, kehityksen aikaa, uudistusten aikaa. Esimerkiksi pääsi junalla Helsingistä Hämeenlinnaan! Öljylamput alkoivat olla historiaa. Napattiin valo nappulasta. Voitiin käydä Ekbergin kahvilassa. Voidaan yhä.

LÖRPÖTTELYÄ

 S kävi ja laittoi läppärin sekä tv:n kuntoon niiltä osin, jotka kaipasivat apua. Ilman S:ää en tulisi näissä tekniikan asioissa toimeen. Sitten juteltiin ja juotiin mukilliset kahvia. Päivä oli oikein rattoisa,  josta herui hymyä vielä seuraavanakin päivänä.

Lähdin kauppaan. Ajattelin tehdä uunijuureksia. Hallissa kuulin ikävän asian. Eräs kauppias lopettaa. Mistä hiivatista ostan sitten omenani? S-marketissa on vain Coopia ja se tietää ulkomailta tuontia. Vaikka ovathan Jonagolditkin hyviä. Omena on sellainen, jonka lääkärinikin hyväksyy. Banaanit ja viinirypäleet ovat pannassa aivan varmasti. Sokeria on kaikkialla, huomaamattomissakin paikoissa. Kauppareissulla piti katsomani uutta puhallinlämmityslaitetta. En katsonut. Vielä. Ennen pakkasia on katsottava, koska muutkin heräävät sen tarpeellisuuteen. Moni on kaltaiseni vilukissa. Taloyhtiöt ovat suurelta osin säästölinjoilla. Ennen asunnossani oli ihanan lämmintä. Oli yöpaitailmaa koko päivän vaikka. Nyt on öisinkin villaa yllä. Onneksi olin tallettanut vuosia sitten vakuumpakettiin paksun untuvapeiton, joka heti säästön ilmaannuttua oli avattava tiiviistä olinpaikastaan esille. Muistin heti erään itävaltalaisen hotellin, jossa kerrottiin heidän untuvapeittojensa olevan Grossglocknerin korkuisia. Melkein olivatkin. Ja niin on omanikin.

Tässä kuussa päättyy kesäaika. Viisareitten siirtely on ihan hullun hommaa. Mukana on kuitenkin oltava. Onneksi ei ole sentään  kymmenittäin kelloja kotona. Yhden kohdalla on kiivettävä tikkaille. Kello on keittiön seinällä oven yläpuolella. Tulee pyyhkäistyä pölyt samalla.

Enemmän ja enemmän keltaista väriä luonnossa. Parempi sekin kuin tuleva kaljuus. Takin olen vaihtanut jo paksumpaan. Jotkut ihmiset edelleen sinnittelevät kesävermeissään. Minulla on jo käsineetkin. Tänään pitääkin kurkistaa partsille, katsastaa ruusubegonian vointi. Öisin hiipii viileys jo lasienkin taakse. Kanervia en hanki vaivoikseni. Lyhdyt kelpaavat. Tulkoon talvi. Nyt alan pilputa juureksia.

HEVOSIA EI OLLUT MARKKINOILLA NAURAMASSA

 Terveisiä kansainvälisiltä markkinoilta. Saksalainen brezel, oliiveja kreikkalaisen myyjän maun mukaan, tamperelaisia vatruskoita ja sultsinoita, italialaisia juustoja ja salamia ynnä muita herkkuja. Aurinko paistoi ja Hakaniemen tori koki uuden  syntymisen näiden  muutaman päivän kestävien markkinoiden mukana. Muutenhan siellä on torikojukato. Suomen kielellä ei oikein pärjännyt ja niin piti kaivaa kauan hiljaa olleen se osa aivoista, jossa englannin kieli on muhinut.

Kielistä puheenolleen, luen taas Janne Saarikiven kirjaa sanoista, joita kirjoja minulla on kolme ja yhdessä Saarikiven omistuskirjoitus. Eläinten sielunelämä on kesken ja lukemisesta pienellä tauolla. Stockmannin ja muutaman muun liikkeen Hulluille päiville en aio. Vuosiin en ole enää vaivautunut. Muut tungeksikoon. Mutta, kuten olen jo kehuskellut, Ateneumiin aion. Ehkä jo ensi viikolla.

S tulee keskiviikkona läppärini kimppuun. Windows 10 kaipaa selvittelyä. Muuta tekemistä en olekaan kalenteriini merkinnyt. Lääkäriä olin tapaamassa. Uusi pari reseptiä, joihin ei kunnallinen puoli tahdo puuttua. Jäähyväiset käyn sanomassa joskus helmikuussa, jolloin tohtori nyt ehkä aivan lopullisesti siirtyy eläkkeelle. Olemme näitä hyvästejä jo sanoneen ainakin vuoden verran. Ei tahdo työpaikka luopua tästä lääkäristä helposti. Pidetty kaveri.

Nyt koivuissa enemmän keltaista. Ja vaikka aurinko  paistaa ja asteita mukavasti, tuntuu ja tuoksuu syksylle. Aamuisin todella viileää. Palelin roskiskeikalla. Edelleen pitää kulkea pitkän kautta, kun osa pihaa aidattu maalämmön asentamisen takia. Vielä ei haittaa yleinen kävelytie ja loppumatka nurmikolla, mutta jos tulee lunta, vaikeutuu. Olisi pitänyt jättää asukkaille pieni kulkutie työmaan halki. Ovat muuten tulleet töihin taloyhtiöömme Oulusta asti.

Nyt menen herkuttelemaan markkinoiden brezelillä. Ihania ja epäterveellisiä suolarakeita päällä runsaasti. Kahvin juonti aiheuttaa ihmiselle kolesterolia, kertoo HS. Tokihan tuo on elimistölle välttämätön  rasva-aine ja kroppa tuottaa sitä ihan itsekin, mutta, kuten niin monessa, liika on aina liikaa. Kahvin lipittäjät ovat vaaravyöhykkeellä. Juon aamulla ja joskus iltapäivällä.

 

KIPU JA TUNTEET

 Tuntevatko kalat kipua jouduttuaan ihmisen ongen koukkuun? Entäs ravut, kun ihminen on pannut ne kiehuvaan veteen? Kun meillä pidettiin rapukestejä aina Sylvesterin iltana, en koskaan ollut keittiössä puolison valmistellessa ateriaa. Mutta söin rapuja suurella halulla. Luen kirjaa eläinten tuntemuksista eri tilanteissa. Peter Wohlleben Eläinten salattu elämä (Gummerus 2018). Tutkimukset osoittavat kalojenkin tuntevan kipua siinä samassa kuin ravut. Mitenkäs on matoraukan laita kun sitä työnnetään koukkuun?

Ei ihminen tokikaan ole ainoa ,joka keskushermoston kaltaisten rakenteiden avulla voi kokea  intensiivisiä ja tietoisia tunteita, sanovat tutkijat. Alkaa hirvittää kaikenlainen ruoka lautasella. Joku on joskus ollut sitä mieltä, että kasvitkin tuntevat kipua, kun niistä tehdään aterioita. Katkaistaan kylmästi ryytimaalla. Kukat maljaksossa ovat saaneet kokea kovia, kun ne on otettu maasta ihmisen iloksi. Miten tässä nyt voi elää ollenkaan eteen päin?

Windows 10 tuottaa huolta, kun sen tuki päättyy ensi kuussa. Otin jo yhteyttä tutulle tietokone-ekspertille.Tulee katsomaan, voiko koneeseeni vaihtaa uudemman vai joudunko ostamaan taas läppärin. Kehitys kehittyy ja tuo tullessaan kaikenlaista ylimääräistä harmia. Ennen kun oli kynä ja paperia, ostettiin vain uusi kynä ja paperia.

Syyskuukin vaihtuu lokakuuksi tuota pikaa. Irvistelevät kurpitsat ilmestyvät halloweenin aikaan ja sitten onkin joulun vuoro. Ja justiinsa pasteerailtiin hellesäässä ihan mekkosillaan. Vuosi kuluu pian ja kaikki alkaa alusta. Olen optimisti.

Jatkan lukemista eläinten tunteista, syön kasviksia ja kalaa, lihaakin, hedelmiä, vaikka jälkimmäisetkin kärsivät, kun ne irrotetaan kasvualustastaan ja puraistaan. Ostin kotimaisia luumuja. Ovat kipossa, mutta kyllä minä kaiken kärsimyksen uhallakin aion pistellä ne poskeeni.

ENSIKÄYNTI PRISMASSA

 Koskaan en ole ollut ostoksilla, enkä muutenkaan, Prismassa. Nyt olin ja ällistyin. Kooltaan iso kuin mikä, tavaravalikoimaltaan vallan mahtava. Tein ostokset, mutta aikaa meni, kun en tuntenut paikkoja ja tiennyt mitä missäkin on. Onneksi näin yhden myyjän, jolta kysyä. Ei lähtenyt saattamaan kuten minua lähempänä olevassa Citymarketissa tapana on. No, olen fiksu ja löysin sen mitä etsin ja sieltä, minne myyjä sormellaan osoitti. Ikävä jälkikaiku jäi siitä kauppareissusta. Hukkasin uudehkon sateenvarjoni, joka oli sellainen auki ponnahtava pienikokoinen. Harmittaa. Ostin uuden ja senkin kaupasta, jossa ylen harvoin asioin. Tokmannilta. En tykkää nimestä. Ilmeisesti aivan tarkoituksellisesti valittu muistuttamaan Stockmannia. Aikoinaan käytiin "Tokmannista" oikeutta, mutta Stockmann hävisi taiston.

Viime yönä en nukkunut pätkääkään, eikä Tokiosta näytetty mitään urheiluakaan. Luin Kati ja Jari Tervon kirjaa Ukosta. Ukko on koira ja ohittanut jo pentuaikansa. Siitäkin ajasta olen lukenut Tervojen kirjan. Koirat ovat minulle läheistä väkeä. Omiakin ollut joitakin. Puoliso tahtoi vielä yhden ollessaan jo pyörätuolissa, mutta kieltäydyin hankkimasta. Mahdoton ajatus hänen sairautensa takia.

Juttelin puhelimessa N:n kanssa. Emme ole vähään aikaan tavanneet ja nytkin se jää, koska hän menee Viroon saamaan hellittelyhoitoja. Minäkin joskus täällä Suomessa, mutta aikaa siitäkin vierähtänyt. Äitini oli ahkera kylpylöissä kävijä ja olin tietysti mukana. Muistan olleeni vähemmän innostunut makaamaan isossa savikääreessä. Hieronta sen sijaan tuntui mukavalta. Voisin helposti ajatella meneväni vieläkin. Kaikenlaista pyörii mielessä, mutta toteuttamisen kanssa on sitten jo niin ja näin.

Tänään taas jännän äärellä Tokiossa. Jo ihmisten aikaan keskellä päivää. Aika Tokion stadionilla kuusi tuntia edellä, jotta ehtoota kohti siellä. Lounas pakastimesta, koska en ehdi itse laittaa. No, tämäkin itse tehty joskus, marokkolaista broileria kuskusin kanssa.

Vaikka Espanjassa olen käynyt muutaman kerran, en kertaakaan härkätaistelussa. Rondassa kyllä tyhjällä areenalla ja sekin hiukan kammotti ajatellessani niiden satojen eläinten hurjaa tappamista. En tiedä, tapetaanko härkä vielä, onko sallittua. Hemingway kirjoitti kirjan tästä lajista "Kuolema iltapäivällä". Olen senkin joskus lukenut. Tuskin menisinkään katsomaan  härkätaistelua, tapetaan sitten härkä tai ei. Mutta ymmärtäisin tämän ikivanhana traditiona ja kansallisjuhlana, matadorin urhokkaana esiintyjänä, espanjalaisten rakastamana taistelijana, joka vie aina plazalla voiton. Muleta ja miekka ovat ne viimeiset välineet, jotka härkä näkee. Sitten pisto lapojen väliin.

URHEILUA, URHEILUA, ENEMMÄN URHEILUA

 Tässä minä taas kirjoittelemassa yleisurheilua silmät ja korvat täynnä. Katselen tv:stä jopa öisin, kun ei nukuta. Kuuden tunnin ero Tokion hyväksi panee livekatseluajat hiukan omituisiksi suomalaisen kannalta. Riemua mikä näkyy urheilijalla ollessaan paras on hauska seurata, Niin vilpitöntä ja aitoa iloa. Joskus se laantuu jonkun toisen viedessä parhaana olemisen. Urheilumaailma on kovaa.

Pikkuhiljaa tässä muuten mennään suurempia kokemuksia vailla. Kauppareissut, lukemista ja nyt yleisurheilua. Siinä se. Pakastimeen on saatava tilaa että voi panna uutta. Syömällä saa. Tänään omena-kaali-lihalaatikkoa. Seuraavaksi siirryn taas wokkailun pariin. Gong bau-kanaa tai puuhun kiipeävät muurahaiset tai jotain muuta eksoottista.

Tuulee niin turkasesti. Puut notkuilevat pihalla, koivuista satelee keltaisia lehtiä. Edelleen on roskismatka hankaloituneenaa. Taloyhtiö siirtyy maalämpöön ja osa pihasta kahden talon yhtiössö on suljettu. Minäkin vien roskani yleistä jalkakäytävää pitkin, josta käännyn nurmikolle kohti roskiskatosta. No, ei tämmöinen kurvittelu enää kauaa kestä. Saavat energiakaivot kaivettua.

Helsingin uuden taidemuseon nimi sai kuopiolaiset takajaloilleen. Heillä kun on jo Kumma-niminen museo. Helsingissä lohdutettiin, että Kumma-nimi on arkkitehtien antama työnimi. Lopullisesta ei ole vielä edes päätetty, eikä se tule olemaan Kumma. Museota ei ole vielä aloitettu rakentaa. Vasta piirustuspöydällä valmiina.

Odotan kärsimättömästi Ateneumin uutta näyttelya Gallen-Kallela- Klimt & Wien, joka avautuu 26.9. Gustav Klimt on yksi mielitaiteilijoistani. Minulla on Suudelma Prahasta ostetun maljakon kyljessä ja kahvimukeissa kuvia hänen julisteistaan. Kirjakin taiteilijasta hyllyssä. Olen näyttelyissä Euroopassa katsellut hänen töitään suuren ihastuksen vallassa. Nyt näen niitä Ateneumissa.

Pitää pukeutua. Kohta alkaa Tokion jo kilpailluista lajeista kooste ja vähän  myöhemmin saamme nauttia illan livenä. Kello juuri nyt Tokiossa  neljän kieppeillä iltapäivällä.

SUU MAKEAKSI

Olin koko eilisen päivän  suorastaan hämmästyttävän uuttera. Ahersin kaikenlaista ja loput lauantaista nautin tekemättä yhtään mitään.. Tennistäkin tv:n myöhäisillassa. Olin viikolla ostanut  Hakaniemen hallin karkkikaupasta polka-karkkeja, joissa valkoisia ja punaisia viiruja, maku piparminttuinen. Sorruin saman tien hallissa myös taas kerran herkkuun, joka on bretagnelainen aamiaiskakku. En  voi sitä vastustaa. Viipaloin ja työnsin pakkaseen. Tällä menolla en ikinä pääse niistä kahdesta kilosta eroon, jota asiaa olen koko kesän työstänyt.  Vaikeata on, on se.

H:n kanssa juttelin puhelimessa. Ei mitään Turkin matkaa vähään  aikaan. Joskus talvella kuulemma. Turkissa en ole koskaan ollut. No, olihan sekin suunnitelmissa, mutta jää seuraavaan elämään. Istanbul olisi kiinnostanut. Kävihän Mika Waltarikin siellä vuonna 1948 ja kirjoitti kirjan. Oli ollut jo vuonna 1929 ja teki siitäkin matkasta kirjan. Matkakirjat ovat minua aina kiinnostaneet, kuten itse matkustaminenkin. Isälläni oli tapana lukea äidilleni  ääneen kirjoja ja niihin aikoinin maailmassa "löydettiin" kaikenlaista, paikkoja ja kansoja. Ne olivat tutkimusmatkoja, joita lapsena jännittyneenä minäkin kuuntelin. Kartoissa Afrikan kohdalla oli valkoisia länttejä, joissa ei kuulemma ollut kukaan ollut, eikä niistä tiedetty mitään. Sitten alkoivat kulkea maailmalla kaikenlaiset matkaajat levittämässä jumalansanaa pitkin tutkimattomia viitoja ihmisille, jotka eivät olleet valkoista ihmistä koskaan edes tavanneet, eivätkä kuulleet mistään valkoisten jumalasta. Joidenkin lähetyssaarnaajien kävi kalpaten, enkä uskonut silloin, enkä usko nyt, että käännytyksiä tuli. Herra Peppone ei nyt riemastu ja pane kommenttia tulemaan kidutusten eri tavoista, joita harrastettiin lähetyssaarnaajien kanssa. Uskottiin lujasti, että viidakon pikkukylässä porisi aina pata nuotiossa ja sanantuojia maustettiin syötävään kuntoon.

Illalla pitää ankarasti miettiä, kumpaa katseltavaa pidän tärkeämpänä, USAn avointen miesten tenniksen finaalia vai Tanssii tähtien kanssa ohjelmaa. Aluksi voin huoleti kallistua tanssimisen puolelle. Ohjelma uusitaan, mutta en tykkää uusinnoista. Ovat jo vanhaa kamaa.

Niin että tällaista taas tässä. Mukavaa sunnuntaita.