Lähdin kaupungille. Ihan stadiin asti. Ilma suosi, kevyet vaatteet ja sandaletit. Tuntui hyvältä ja kesä oli sydämessä saakka. Tein ostoksia, katselin muita kesäihmisiä ja toivoin, ettei kesä loppuisi koskaan. Ostan nykyisin paperikasseja ostosteni yhteydesää. En muovisia, enkä ota mukaani omia. Ehkä johtuu halusta tulla nähdyksi juuri ostosten kanssa. Omaan kassiin voi piilottaa vaikka ei tekisi ostoksiakaan. Nyt minulla oli paperikasseja ja kannoin niitä hyvillä mielin. Sain kulumaan monta tuntia nauttien jokaisesta minuutista. Ehkä taas jonain päivänä.
Luen yhä kirjaa Italiasta. Kirja tutustuttaa italialaiseen keittiöön ja pasta on pyhä asia. Eikä mikä tahansa makarooni. Itse tehtynä parasta ja reseptejä on satoja. Pyhä toimitus on myös pastan syönti. Yleensä ruokailu on aivan toista kuin meidän pikainen ateriontimme. Italiassa syödään joukossa pitkän pöydän ääressä ystävien tai sukulaisten kanssa. Tätä olen aina kaivannut meidänkin ruokakulttuuriimme. Kirjaa lukiessa alkoi tehdä mieli pastaa. Pastakonetta ei minulla enää ole, jotta on tyydyttävä kaupan tuorepastaan. Ostin tortellinoja. Keittoaika pari minuuttia. Menettelee paremman puutteessa. Puoliso meillä teki pastaa. Milloin minkäkin laista. En olekaan sen jälkeen kotitekoista saanut. Mennään näillä.
Piti imuroimani, mutta en imuroinut. Piti kaikenlaista, mutta panin pyykit vain koneeseen ja olin itse tekemättä mitään. Sain sentään aikaan muutaman puhelun ja sulatin palsternakkakeittoa pakastimesta. Kauppahallista ostin appelsiinisorbettia. Olen nyt ihastunut sorbettiin. Omenasorbetti ollut parasta tähän asti, mutta Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan kojusta se oli loppunut. Ostin kokeeksi siis appelsiinia ja hyvää sekin on. Mustaherukkasorbetti seuraavaksi.
Partsin kukat sen kuin rehevöityvät. Ruusupegonian ympärysmitta jo melkein metri. Aikamoinen pensas. Petunia vaatimattomampi, vaikka muhkea sekin. Valkoisen puulyhdyn sisälle panin kuivia kukkia, kunhan ne olin ensin itse kuivannut. Hyvän näköinen sekin asetelma. Kivaa partsilla on istuksia ja katsella sieltäkin kesää. Ensi viikolla jo jussi. Ei juhannustansseja, ei juhannusnoituuksia, ei miestä, eikä juhannusherkkuja. Otan iisisti. Kuten jo monet juhannukset, joulut ja vaput. Mukavaa juhannusta itse kullekin.