Tänään olisi isälläni syntymäpäivä, jos eläisi. Lähetin heti aamulla herättyäni tervehdyksen pilven reunalle. Heräsin hyvin varhain jälleen. Nyt jo mukillinen kahvia menossa. Plusasteita ulkona runsas kymmenen. Aion kauppaan. Tosin en ilmoista välitä, jos on mentävä tai ei ole, mutta menen yleensä silti. Nytkään ei ole mikään aivan pakko. Tuntuu mukavalta poistua hetkeksi omalta mukavuusalueelta, vaikka mukavaa on aina muuallakin.
Eilen juttelin L:n kanssa puhelimessa ja kiitin E:n kuolinilmoituksesta. Hetken ajattelin soittaa E:n puolisolle surunvalittelun, mutta kun on aikaa kulunut monia vuosia minkäänlaisesta yhteydenpidosta, niin jätin tekemättä. Juteltiin L:n kanssa niitä näitä. Lähtee tänään miehensä kanssa Tukholmaan. Hyvää ja turvallista matkaa.
Partsilla kukkii nyt. Ostin isot istutukset ruusubegoniaa ja petuniaa. Värinä punainen. Ei hullumman näköistä. Join siellä jo eräänä päivänä kahvia ja oikein kupista aluslautasineen. Siis ylen fiinisti. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat.
Helatorstai tällä viikolla. Helluntaihin ensi sunnuntaista viikko. Sitten aletaan odotella jussia. Ja sitten kesä kääntyy lopuilleen vähitellen kohti syksyä. Niin se meni se tämäkin kesä.
Luen Petri Tammisen kirjaa Suomen historia. Se on hyvin kaukana tavanomaisesta historian kirjoittelusta. Ei mitään vuosilukuja, mutta pätkiä tämän maan tapahtumista, joista osa jäänyt ihmisten mieliin. Ulkomaan apu jäänyt monen muistiin. Tuli Amerikoista paketteja, joita Punainen Risti ja Martat sitten jakoivat. Tuli kokonainen iso laatikollinen oikean käden käsineitä. Tuli värikkäitä Havaiji-paitoja ja ne päällä miehet tekivät heinätöitään pelloilla. Armi Kuuselan valinta kauneimmaksi muistetaan myös ,kuten samoin keskioluen vapaan myynnin ruokakauppoihin sen tärkeän muiston ohella, kun Juha Mieto hävisi Lake Pacidissa Thomas Wassbergille sadasosasekunnin, josta kesti suomalaisen kauan toipua. Mieto toipui nopeammin. Olen kirjassa siinä paikassa, kun Suomi siirtyi euroon ja kansa ihmetteli uusia seteleitä ja osa jäi kaipaamaan markkaa.
Taidan käydä tiputtelemassa vielä yhden kapselillisen kahvia ennen kuin alan valmistautua tähän päivään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti