Eilen pesupäivä ja pitkästä aikaa ammattitaitoiset hoitajat. Nyt sanon hoitajat ja tarkoitan sitä. Kiittelin ja kehuin. Tänään kävi Kotisairaalan lääkäri. Ei mikään ikivanha heppu, vaan lääkäri parhaassa iässä. Juteltiin lääkkeistä ja olimme samaa mieltä, että kaksi lääkettä, toinen aggressiivisuuteen ja toinen masennukseen, jätetään pois. Olen vuosikaudet ollut sitä mieltä, että puoliso ei ole masentunut. Muut lääkärit eivät ole uskoneet. Eikä hän enää ole edes aggressiivinenkaan.Tämmöiset lääkkeet turhaan väsyttävät ja nukuttavat.
Kotisairaala on vuorokaudet ympäri auki ja saa soittaa, jos tilanne siltä tuntuu. Ei hetikään ambulanssilla Haartmaniin ja Kotisairaalan kautta sekin hoituu kuulemma paremmin. Olin ihan täpinöissäni. Puolisostahan huolehditaan. Lääkäri viipyi hämmästyttävän kauan, kuunteli sydäntä ja keuhkoja, paineli vatsaa, mittasi verenpaineen (oma mittarini oli käytön puutteessa pannut viralta paristot) ja kehui miehen ihon kuntoa jaloissa. Otti kanyylin pois kädestä ja verta roiskahti reilusti. Hän tulee jälleen kuukauden kuluttua ja saan silloin selostaa, onko myönteistä muutosta masennuslääkkeitten jäätyä pois. Otin lääkärin aikana hänen pyynnöstään puolisolta verensokerin. Aivan hyvä lukema, sanoi tohtori. Sitten pyöräili pois ja jätti jälkeensä hyvän mielen. Rupesin laittamaan ruokaa ja näkyi puolisolle maistuvan, vaikka oli väsynyt tohtorin aikana. Sitten vielä leikkasin puolison kynnet. Siinäpä ne tämän päivän tärkeimmät.
Huomenna lisää hoitohenkilökuntaa. Nyt puututaan puolison vatsan toimintaan. Sitten onkin seuraavana tuuraajapäivä ja minä lähden stadiin. Hiukan päivitän ruokavarastoa, vaikka lauantaina puoliso meneekin intervallihoitoon. Sama osasto kuin ennen. Aion levätä, nukkua aamuisin niin pitkään kuin nukuttaa, enkä välttämättä edes pukeudu. Pari kertaa käyn tervehtimässä. Varsinaisia suunnitelmia ei ole. Nivelrikkokin rajaa.
Niin että aika hyvää meille kuuluu.
12. elokuuta 2014
9. elokuuta 2014
NOSTURI HYVÄKSI HAVAITTU
Kotisairaala oli minulle avan uusi asia. Laaksossa alkoivat puhua. Sitten Kotisairaalasta soitettiin ja kerrottiin puolison olevan vastedes tämmöisessä hoidossa. Tullaan jo ensi viikolla tutustumaan kohteeseen. En tiedä, mitä mieltä olen. Katsotaan. Mutta jos on sitä, mitä luulen, niin tervetuloa.
Puoliso killui eilen nosturin varassa, että sain vuoteen sijatuksi. Ihan hyvä homma. Pyörätuoliin en vielä laittanut. Maanantaina on pesupäivä ja saas nähdä, miten tyttelit suhtautuvat laitteeseen eli osaavatko käyttää,vai meneekö siirtyminen suihkutuoliin fyysiseksi nostamiseksi. Fysioterapeutille vakuutettiin puhelimessa, että kaikille pesijöille nostolaite on tuttu. Uskon, kun näen.
Kanyyli unohtui puolison käteen Laaksossa. Soitin. Ensin vastannut oli sitä mieltä, että minun on puoliso vietävä terveysasemalle (???). Pyysin toisen hoitajan puhelimeen. Tämä oli pahoillaan kanyylin unohtumisesta ja vakuutti sen voivan olla paikoillaan kunnes Kotisairaala tulee.
Tuuraajapäivä oli torstai. Mielituuraajani M soitti ja kysyi, jos voi tulla piipahtamaan, vaikka en kaupungille lähtisikään. Tietysti sai tulla. Meillä olikin rattoisaa. Minä kerroin kaikki kotiavun kommervenkit ja hän kokemansa kylpyläkuulumiset. Söimme jäätelöä "etelän hetelmien" kanssa ja sainkin annoksista herkullisia. Ihan mukava juttutuokio. Ensi viikolla lähdenkin sitten asioille tuuraajapäivänä. Ensi viikolla puoliso menee intervallihoitoonkin ja minä jään rauhallisin mielin potemaan nivelrikkoani ja aion levätä. En edes käy tervehtimässä kuin pari kertaa korkeintaan. On itsestäni huolehtimisen aika. Tätähän Laaksonkin hoitajat painottivat. Ja lepo tekee nivelrikolle niin hyvää.
Urkeni uusi aamu. Luvattu helpotusta helteeseen. Jo on aikakin. Ruotsissa palaa maita ja mantuja, eikä ihmisvoimat riitä sammuttamiseen. Sade olisi nyt poikaa niin sinne kuin meillekin, vaikka meillä ei palakaan. No, ukkostihan täällä pari kertaa ja satoikin niin, että roskat tulivat kouruista alas. Sitten lopahti. Pihan asfaltti kuivui tuossa tuokiossa ja kellastunut nurmikko huusi lisää vettä. Toivottavasti se lännestä päin luvattu matalapaine pitää kutinsa ja saisimme kauan kaivattua sadetta ja helteen pois. Nyt menen herättelemään puolisoa ja ryhdyn suorittamaan aamuaskareita.
Puoliso killui eilen nosturin varassa, että sain vuoteen sijatuksi. Ihan hyvä homma. Pyörätuoliin en vielä laittanut. Maanantaina on pesupäivä ja saas nähdä, miten tyttelit suhtautuvat laitteeseen eli osaavatko käyttää,vai meneekö siirtyminen suihkutuoliin fyysiseksi nostamiseksi. Fysioterapeutille vakuutettiin puhelimessa, että kaikille pesijöille nostolaite on tuttu. Uskon, kun näen.
Kanyyli unohtui puolison käteen Laaksossa. Soitin. Ensin vastannut oli sitä mieltä, että minun on puoliso vietävä terveysasemalle (???). Pyysin toisen hoitajan puhelimeen. Tämä oli pahoillaan kanyylin unohtumisesta ja vakuutti sen voivan olla paikoillaan kunnes Kotisairaala tulee.
Tuuraajapäivä oli torstai. Mielituuraajani M soitti ja kysyi, jos voi tulla piipahtamaan, vaikka en kaupungille lähtisikään. Tietysti sai tulla. Meillä olikin rattoisaa. Minä kerroin kaikki kotiavun kommervenkit ja hän kokemansa kylpyläkuulumiset. Söimme jäätelöä "etelän hetelmien" kanssa ja sainkin annoksista herkullisia. Ihan mukava juttutuokio. Ensi viikolla lähdenkin sitten asioille tuuraajapäivänä. Ensi viikolla puoliso menee intervallihoitoonkin ja minä jään rauhallisin mielin potemaan nivelrikkoani ja aion levätä. En edes käy tervehtimässä kuin pari kertaa korkeintaan. On itsestäni huolehtimisen aika. Tätähän Laaksonkin hoitajat painottivat. Ja lepo tekee nivelrikolle niin hyvää.
Urkeni uusi aamu. Luvattu helpotusta helteeseen. Jo on aikakin. Ruotsissa palaa maita ja mantuja, eikä ihmisvoimat riitä sammuttamiseen. Sade olisi nyt poikaa niin sinne kuin meillekin, vaikka meillä ei palakaan. No, ukkostihan täällä pari kertaa ja satoikin niin, että roskat tulivat kouruista alas. Sitten lopahti. Pihan asfaltti kuivui tuossa tuokiossa ja kellastunut nurmikko huusi lisää vettä. Toivottavasti se lännestä päin luvattu matalapaine pitää kutinsa ja saisimme kauan kaivattua sadetta ja helteen pois. Nyt menen herättelemään puolisoa ja ryhdyn suorittamaan aamuaskareita.
7. elokuuta 2014
NENÄLIINA
Puoliso kotona, samoin nostolaite, fysioterapeuttikin oli, mutta sitten meni. Kotiavusta piti olla kaksi henkilöä. Ei ollut. Informaatio ei kuulemma yltänyt terapeutille asti, että eivät tule. Olin jo tämän povannut, mutta terapeutti on vielä nuori ja uskoo ihmiseen ja lupauksiin.
Eilisen päivän loppupuoli meni puolisosta huolehtimiseen, mutta rohkeasti otin niverikolle lepoaikaa ja kellahdin pitkäkseni. Illalla olimme jo yhdeksän maissa unten mailla. Tuulettimet surisevat ja lämmintä piisaa. Hiki valuu ja kun näin eilen talvimaisemasta kuvan, täytti kaipaus mieleni. Pankista soitettiin. Olisivat tahtoneet puhua osakkeista. Minä en tahtonut. Stockmannilla on hätähuuto teipattuna ulko-oveensa: auta meitä olemaan parempi tavaratalo. Tai jotain sinne päin oli teksti. Jos tavaratalo lakkaa olemasta, niin mitä tapahtuu rakennukselle? Mitä siihen tulee? Putiikkeja? Hotelli? Asuntoja? Aavetalo, jolla on tarina?
Kun näppäimillä varustetut matkapuhelimet olivat suuressa tavaratalossa vähissä, niin olivat eilen aamulla paperinenäliinatkin. Ei yhtään pakettia siellä missä yleensä. Vääntäydyin kosmetiikkaosasolle, josta ostin seitsemän pakettia. Niitä pienempiä 45 kappaleen, kun suurempia ei ollut. Pitäisikö suosiolla vaihtaa lähikauppaa? Olen optimistinen luonne sisimmässäni, joten toivon ja odottelen tavarataloon parempia aikoja ja paperinenäliinoja.
Papalla oli semmoinen ruudullinen iso kankainen nenäliina ja sylkykuppi kotinsa lattialla Töölössä silloisella Meilahdenkadulla. Mamma pyykkäsi nenäliinat, mankeloi tai silitti. Pappa niisti. Ääni, mikä toimenpiteestä lähti, oli komea ja miehekäs. Papalla oli usein nuha. Hän oli ratikankuljettaja ja siihen aikaan ei kuljettajaa suojannut lasikoppi, vaan seistiin avoimessa tilassa ja läpivetoa oli. Sitten aikuisena tapasin vanhan koulutoverini, jolloin jo Mäntän paperinenälinat olivat arkea, ja koulutoverini vetäisi taskustaan kankaisen suuren ja ruudullisen kangasnenäliinan ja niisti. En ollut vuosiin semmoista nähnyt. Tuli pappa ja hänen nenäliinansa mieleen. Koulutoverikaan ei äänettömästi niistänyt, vaan ääni oli hirmuinen ja täytti tienoot. Menin kahville kuitenkin koulutoverini kanssa ja toivoin, ettei häntä yhtään niistätyttäisi. Toive ei toteunut, vaan hän pärski kahvilassakin suureen ruudulliseen nenäliinaan, jonka sitten tunki taskuunsa odottamaan seuraavaa kertaa.
Eilisen päivän loppupuoli meni puolisosta huolehtimiseen, mutta rohkeasti otin niverikolle lepoaikaa ja kellahdin pitkäkseni. Illalla olimme jo yhdeksän maissa unten mailla. Tuulettimet surisevat ja lämmintä piisaa. Hiki valuu ja kun näin eilen talvimaisemasta kuvan, täytti kaipaus mieleni. Pankista soitettiin. Olisivat tahtoneet puhua osakkeista. Minä en tahtonut. Stockmannilla on hätähuuto teipattuna ulko-oveensa: auta meitä olemaan parempi tavaratalo. Tai jotain sinne päin oli teksti. Jos tavaratalo lakkaa olemasta, niin mitä tapahtuu rakennukselle? Mitä siihen tulee? Putiikkeja? Hotelli? Asuntoja? Aavetalo, jolla on tarina?
Kun näppäimillä varustetut matkapuhelimet olivat suuressa tavaratalossa vähissä, niin olivat eilen aamulla paperinenäliinatkin. Ei yhtään pakettia siellä missä yleensä. Vääntäydyin kosmetiikkaosasolle, josta ostin seitsemän pakettia. Niitä pienempiä 45 kappaleen, kun suurempia ei ollut. Pitäisikö suosiolla vaihtaa lähikauppaa? Olen optimistinen luonne sisimmässäni, joten toivon ja odottelen tavarataloon parempia aikoja ja paperinenäliinoja.
Papalla oli semmoinen ruudullinen iso kankainen nenäliina ja sylkykuppi kotinsa lattialla Töölössä silloisella Meilahdenkadulla. Mamma pyykkäsi nenäliinat, mankeloi tai silitti. Pappa niisti. Ääni, mikä toimenpiteestä lähti, oli komea ja miehekäs. Papalla oli usein nuha. Hän oli ratikankuljettaja ja siihen aikaan ei kuljettajaa suojannut lasikoppi, vaan seistiin avoimessa tilassa ja läpivetoa oli. Sitten aikuisena tapasin vanhan koulutoverini, jolloin jo Mäntän paperinenälinat olivat arkea, ja koulutoverini vetäisi taskustaan kankaisen suuren ja ruudullisen kangasnenäliinan ja niisti. En ollut vuosiin semmoista nähnyt. Tuli pappa ja hänen nenäliinansa mieleen. Koulutoverikaan ei äänettömästi niistänyt, vaan ääni oli hirmuinen ja täytti tienoot. Menin kahville kuitenkin koulutoverini kanssa ja toivoin, ettei häntä yhtään niistätyttäisi. Toive ei toteunut, vaan hän pärski kahvilassakin suureen ruudulliseen nenäliinaan, jonka sitten tunki taskuunsa odottamaan seuraavaa kertaa.
5. elokuuta 2014
VIIMEINEN NÄPPÄINMATKAPUHELIN
Minulla on uusi matkapuhelin. Edellinen otti ja simahti. Se vaati usein kesken kaiken pin-koodia ja kyllästyin aina kaiken alusta alkamiseen. Niinpä marssin suuren tavaratalon matkapuhelinosastolle ja kuvittelin olevani vallan pökerryksissä valinnan runsauden edessä. Tahdoin näppäinpuhelimen, joita suuressa tavaratalossa oli tasan yksi kappale valittavana. Hipaisupuhelimia oli joitakin. No, olihan sinne tulossa näppäimilläkin varustettuja, mutta koska...
Ostin sen viimeisen ja olin jälleen kerran suuren tavaratalon palveluun tyytymätön. Mihin se on menossa? Muistojen joukkoon? Olen edelleen sitä mieltä, että asiakas on bisnesmaailmassa tärkein ja palveluun satsattava kaiken muun edellä., tingittävä jostain muusta, mutta ei tokikaan meidän asiakkaiden kustannuksella. Suuresta tavaratalosta ja sen nykyisestä ahdingosta on puhuttu ja kirjoitettu pilvin pimein. Tavaratalo kyselee asiakkaiden mielipiteitä ja meistä jokikinen on moittinut myyjien, kassojen ja palvelun vähenemistä. Minäkin vastasin kyselyyn ja annoin tulla. Suuren tavaratalon kuolinkamppailu on alkanut.
Puolison mukana huomenna tulee nostolaite, fysioterapeutti ja kotiavusta kaksi henkilöä opiskelemaan nosturin käyttöä. Tämä viimeksi mainittu minua huvitti. Mitä sitten, jos huomiset kotiavustajat oppivat, kun pesupäivinä tulee aina eri ihmiset? Luotetaan kuulemma informaatioon. Huvituin lisää. Kun ei kerran informaatio mene perille, että puoliso on sairaalassa, vaan tänne tullaan aina kunnallisesta ruuanlämmittäjästä lähtien (se ei tosin edes meille kuulu), niin mitenkä ihmeessä tieto kulkeutuisi yhden nostolaitteen käytöstä aina seuraaville pesijätytteleille? Komedian ainekset ovat koossa!
Sitten vielä meille tuputettiin sairaalan puolelta kodinhoitokäyntejä kolmet päivittäin. Mitä tulevat tekemään, kysyin sairaalan edustajalta? Vaihtavat vaipan, kuului vastaus. Onneksi sain tämän kumotuksi ja jatkamme vanhaan malliin yhden kerran viikossa-tavalla. Sairaalassa menin myös lääkärin puheille varmemmaksi vakuudeksi peruuttamaan moiset aikeet, vakuuttamaan taitoni vaipan vaihdossa ja että olen tehnyt sitä jo vuodesta 2003 alkaen. Myös vuoteessa. Sain vakuutettua ja kiitin tohtoria hyvästä hoidosta. Kerroin olevani hyvin tyytyväinen ja kiitollinen kaikinpuoliseen hoitoon osastolla ja tämä tuli suoraan sydämestä.
Ostin sen viimeisen ja olin jälleen kerran suuren tavaratalon palveluun tyytymätön. Mihin se on menossa? Muistojen joukkoon? Olen edelleen sitä mieltä, että asiakas on bisnesmaailmassa tärkein ja palveluun satsattava kaiken muun edellä., tingittävä jostain muusta, mutta ei tokikaan meidän asiakkaiden kustannuksella. Suuresta tavaratalosta ja sen nykyisestä ahdingosta on puhuttu ja kirjoitettu pilvin pimein. Tavaratalo kyselee asiakkaiden mielipiteitä ja meistä jokikinen on moittinut myyjien, kassojen ja palvelun vähenemistä. Minäkin vastasin kyselyyn ja annoin tulla. Suuren tavaratalon kuolinkamppailu on alkanut.
Puolison mukana huomenna tulee nostolaite, fysioterapeutti ja kotiavusta kaksi henkilöä opiskelemaan nosturin käyttöä. Tämä viimeksi mainittu minua huvitti. Mitä sitten, jos huomiset kotiavustajat oppivat, kun pesupäivinä tulee aina eri ihmiset? Luotetaan kuulemma informaatioon. Huvituin lisää. Kun ei kerran informaatio mene perille, että puoliso on sairaalassa, vaan tänne tullaan aina kunnallisesta ruuanlämmittäjästä lähtien (se ei tosin edes meille kuulu), niin mitenkä ihmeessä tieto kulkeutuisi yhden nostolaitteen käytöstä aina seuraaville pesijätytteleille? Komedian ainekset ovat koossa!
Sitten vielä meille tuputettiin sairaalan puolelta kodinhoitokäyntejä kolmet päivittäin. Mitä tulevat tekemään, kysyin sairaalan edustajalta? Vaihtavat vaipan, kuului vastaus. Onneksi sain tämän kumotuksi ja jatkamme vanhaan malliin yhden kerran viikossa-tavalla. Sairaalassa menin myös lääkärin puheille varmemmaksi vakuudeksi peruuttamaan moiset aikeet, vakuuttamaan taitoni vaipan vaihdossa ja että olen tehnyt sitä jo vuodesta 2003 alkaen. Myös vuoteessa. Sain vakuutettua ja kiitin tohtoria hyvästä hoidosta. Kerroin olevani hyvin tyytyväinen ja kiitollinen kaikinpuoliseen hoitoon osastolla ja tämä tuli suoraan sydämestä.
3. elokuuta 2014
JOVIAALISTI SUNNUNTAINA
Jee,jee, sunnuntaipäivää tässä mennään.Aurinkoa ja pilvetöntä taivasta, ällöä lämpöä maailma täynnä, tukahduttavaa. Mutta vanhan kaavan mukaan ei auta itkut markkinoilla. Nukuin hyvin koko yön ja nyt olen taas pirtsakkaa naista. Herkkuun tein tilauksen, että tiistaina tuovat. Joudun sinne ihan omakohtaisestikin, mutta eipäs ole ihan niin montaa nyssykkää rollaattorin päällä.
Tavanomaiset puuhat eilen sairaalassa ja vielä lisäksi avitin hoitajaa siirtämään puolisoa ylemmäksi vuoteessa. Valuu alaspäin ja kun nostan vuoteen pääpuolta syöttämistä ja juottamista varten, on asento epämukava. Hoitaja ei aikonut ensin ottaa omaisen apua vastaan, mutta pidin pääni ja sanoin ensi viikolla olevani kuitenkin remmissä, niin voin jo aloittaa. Yksi, kaksi, kolme ja kolmannella vedettiin. Puoliso söi ahnaasti viemäni hedelmäkimaran, joi päiväkahvin kakkupalan kanssa ja alistui mukisematta parranajoon. Luin Steinbeckia ja pääsen kohta kirjan loppuun. Charleyllä on ollut vatsatautia, mutta eläinlääkäri paransi ja nyt on koira taas tuttu oma itsensä. Ei sitä jokainen koira tämmöistä USAn halki matkaa teekään. Uusia mielenkiintoisia hajuja 18 000 km taipaleella saanut haistella ja tavannut koirakavereita yöpymispaikoilla. Minäkin joskus ihan tosissani halunnut tehdä tämmöisen automatkan poikki suuren USAn. Mutta mistä sitä olisikaan tempaissut monen kuukauden ajan moiseen seikkailuun? Siispä tyydyin Eurooppaan ja lyhyempiin matkoihin. Hyvä niinkin.
C potee flunssaa. En huomannut "ressutella". Yskin vähän näytiksi täällä päässä, mutta ystävä ei kysynyt minun vointiani. No, minun vaivani alkaa olla ohi, joskus yskänpuuskia ja joskus kaipaan nenäliinaa. Olen vahvasti voiton puolella. Ihan kivaa, kun saa vedetyksi henkeä molemmilla sieraimilla suun ollessa kiinni. Käytän kotona taas tuulettimiakin, mutta ilmavirran ohjaan ohi.
En sitten ole mihinkään uuteen kahvilaan päässyt koko kesänä. Nyt on taas hurjia suunnitelmia puolison mentyä intervallihoitoon, että menen sinne ja sinne, teen sitä ja tätä. Saas nähdä. H:n voisi kutsua seuraksi, ennenkuin lentää taas Alanyaan moneksi kuukaudeksi. Kuka sitäkään olisi joitakin vuosia sitten uskonut, että Turkista tulee hänelle toinen koti.
Tavanomaiset puuhat eilen sairaalassa ja vielä lisäksi avitin hoitajaa siirtämään puolisoa ylemmäksi vuoteessa. Valuu alaspäin ja kun nostan vuoteen pääpuolta syöttämistä ja juottamista varten, on asento epämukava. Hoitaja ei aikonut ensin ottaa omaisen apua vastaan, mutta pidin pääni ja sanoin ensi viikolla olevani kuitenkin remmissä, niin voin jo aloittaa. Yksi, kaksi, kolme ja kolmannella vedettiin. Puoliso söi ahnaasti viemäni hedelmäkimaran, joi päiväkahvin kakkupalan kanssa ja alistui mukisematta parranajoon. Luin Steinbeckia ja pääsen kohta kirjan loppuun. Charleyllä on ollut vatsatautia, mutta eläinlääkäri paransi ja nyt on koira taas tuttu oma itsensä. Ei sitä jokainen koira tämmöistä USAn halki matkaa teekään. Uusia mielenkiintoisia hajuja 18 000 km taipaleella saanut haistella ja tavannut koirakavereita yöpymispaikoilla. Minäkin joskus ihan tosissani halunnut tehdä tämmöisen automatkan poikki suuren USAn. Mutta mistä sitä olisikaan tempaissut monen kuukauden ajan moiseen seikkailuun? Siispä tyydyin Eurooppaan ja lyhyempiin matkoihin. Hyvä niinkin.
C potee flunssaa. En huomannut "ressutella". Yskin vähän näytiksi täällä päässä, mutta ystävä ei kysynyt minun vointiani. No, minun vaivani alkaa olla ohi, joskus yskänpuuskia ja joskus kaipaan nenäliinaa. Olen vahvasti voiton puolella. Ihan kivaa, kun saa vedetyksi henkeä molemmilla sieraimilla suun ollessa kiinni. Käytän kotona taas tuulettimiakin, mutta ilmavirran ohjaan ohi.
En sitten ole mihinkään uuteen kahvilaan päässyt koko kesänä. Nyt on taas hurjia suunnitelmia puolison mentyä intervallihoitoon, että menen sinne ja sinne, teen sitä ja tätä. Saas nähdä. H:n voisi kutsua seuraksi, ennenkuin lentää taas Alanyaan moneksi kuukaudeksi. Kuka sitäkään olisi joitakin vuosia sitten uskonut, että Turkista tulee hänelle toinen koti.
2. elokuuta 2014
SE ON SITTEN ERILAISTA
Elämä tulee muuttumaan, tämä on selvää kuin pläkki, uudessa paikassa olevan nivelrikon takia. Aloitamme jo heti muuttumisen. Puoliso alkaa olla lyhytaikaisessa hoidossa usein. Enää en voi pitää parin, kolmen vuoden taukoja. Tarkoittaa, että kun hän ensi viikolla sairaalasta kotiutuu, menee jo runsaan viikon kuluttua lyhytaikaiseen hoitoon yhdeksäksi päiväksi. Enkä aio käydä tervehtimässä päivittäin. Aion levätä oikealla tavalla ja olla rasittamatta nivusiani. Sitten on alettava miettiä, miten helpottaa kodinhoitoa siivouksen puolesta. Muusta meinaan selviytyä kuten ennenkin. Ja selviydynkin. Liikkuminen tulee olemaan hidasta, hyvin hidasta rollaattoriin nojaten.
Vielä en ole paniikissa. Vielä en noidu ja mieti, miksi juuri minä ja minulle? Miksi ei? Vielä en vaivu epätoivoon tai itsesääliin. Ja yhä vihastun, kun ystävät voivottelevat entistäkin enmmän "voi sua raukkaa" ja kuinka sä selviät-kysymyksin. Inhoan ihan oikeasti tämmöistä suhtautumista kohdalleni osuneisiin rajoitteisiin. Kukaan ei sano reippaalla äänellä: hei, kyllä sä olet niin sitkeä sissi, että pärjäät.
Seuraavaksi taas taksiasiaa. Ajelin eilen kotiin. Kuljettaja ei muistanut panna taksamittaria päälle. Huomautin. Hän kääntyi takapenkille päin oikein nauramaan huolimattomuuttaan. Minusta se ei ollut naurun väärti. Pysähtyi liikennevaloissa jostain syystä vihreisiin valoihin. Seisoskeltiin, kunnes sanoin. Punaisissa ei lähtenytkään liikkeelle vihreällä. Kerroin valon jo vaihtuneen. Emme ehtineet. Odotimme uutta vaihtumista. Ajoi punaisia päin Katajanokalla. Ulvahdin takapenkiltä ja olin onnellinen, ettei tullut kolaria. Läheltä piti. Tööttäyksiä. Neuvoin, miten ajetaan kujalle, josta pääsen helpommin rämpimään kotiin. Posotti ohitse. Ups. Näinä viikkoina olen tavannut kaikenlaisia kuskeja, mutta tämä oli pahimmasta päästä, ellei aivan pahin. Ja olikin.
E soitti kotoaan Perämeren rannalta. Palautunut taas arkeen pääkaupungissa käynnin jälkeen. Poika oli vienyt vielä Porvooseen äitinsä, jota kaupunkia oli ihastellut vanhan kaupungin silmäkulmasta nähtynä. Ja mikäpäs siinä, pikkukaupungin täydellinen idylli kaikessa kesäloistossaan viilentävän joen rantamilla.
Vielä en ole paniikissa. Vielä en noidu ja mieti, miksi juuri minä ja minulle? Miksi ei? Vielä en vaivu epätoivoon tai itsesääliin. Ja yhä vihastun, kun ystävät voivottelevat entistäkin enmmän "voi sua raukkaa" ja kuinka sä selviät-kysymyksin. Inhoan ihan oikeasti tämmöistä suhtautumista kohdalleni osuneisiin rajoitteisiin. Kukaan ei sano reippaalla äänellä: hei, kyllä sä olet niin sitkeä sissi, että pärjäät.
Seuraavaksi taas taksiasiaa. Ajelin eilen kotiin. Kuljettaja ei muistanut panna taksamittaria päälle. Huomautin. Hän kääntyi takapenkille päin oikein nauramaan huolimattomuuttaan. Minusta se ei ollut naurun väärti. Pysähtyi liikennevaloissa jostain syystä vihreisiin valoihin. Seisoskeltiin, kunnes sanoin. Punaisissa ei lähtenytkään liikkeelle vihreällä. Kerroin valon jo vaihtuneen. Emme ehtineet. Odotimme uutta vaihtumista. Ajoi punaisia päin Katajanokalla. Ulvahdin takapenkiltä ja olin onnellinen, ettei tullut kolaria. Läheltä piti. Tööttäyksiä. Neuvoin, miten ajetaan kujalle, josta pääsen helpommin rämpimään kotiin. Posotti ohitse. Ups. Näinä viikkoina olen tavannut kaikenlaisia kuskeja, mutta tämä oli pahimmasta päästä, ellei aivan pahin. Ja olikin.
E soitti kotoaan Perämeren rannalta. Palautunut taas arkeen pääkaupungissa käynnin jälkeen. Poika oli vienyt vielä Porvooseen äitinsä, jota kaupunkia oli ihastellut vanhan kaupungin silmäkulmasta nähtynä. Ja mikäpäs siinä, pikkukaupungin täydellinen idylli kaikessa kesäloistossaan viilentävän joen rantamilla.
1. elokuuta 2014
KOHTI SYKSYN TUULIA
Jaahas, se on sitten jo elokuu! Illat hämärtyvät aiemmin, päivät lyhenevät. Kohti syksyä ja talvea menemme. Hikisinä ja ainakin minä helteeseen lopen kyllästyneenä. Ottaisin riemumielin vastaan oikein mojovan sateen ja sitä seuraavan viilentymisen. Mutta eikös mitä, säille vihkiytyneet asiantuntijat povaavat/tietävät kuumuuden jatkuvan ja jos ei edes entisellään, vaan vieläkin lämpimämpänä. Vesissä levää ja vatsatautia aiheuttavia pöpöjä pitkin eteläistä Suomea. Mutta rohkeaa on tämä katajainen kansa, sinne vaan viilentymään kaiken uhallakin. Eräskin rouva haastateltavana uutisissa väitti virusten hyökkäävän muuallakin, mitäs niitä pelkäämään, veteen vaan. No, kunkin on vatsa oma.
Paidattomien miesten määrä kaupungilla lisääntynyt. Laskeskelen määriä istuessani taksissa matkalla Munkkiniemeen päin. Pitäisi kaupungin järjestyssääntöihin lisätä pukeutumispykälä. Eteläisimmissä maissa, jopa Afrikka mukaan lukien, ei paidattomuutta esiinny. Kaupunkien kaduilla käytetään t-paitoja housujen kanssa. Sitä paitsi, ohut puuvillainen paita ei lisää tukalaa oloa, päinvastoin. Kun Helsingissä käyvät turistit näkevät näitä puolialastomia kaduillamme, on jälleen yksi kummallisuus kansastamme leviämässä maamme rajojen ulkopuolelle.
Illalla soitti ystäväni N. Enkä kuolemakseni muistanut saamieni kipupillereiden nimeä. Loikoilin niin mukavasti olohuoneen sohvalla, etten edes ajatellut nousta ylös asiaa tarkistamaan. Enkä antanut jutustelun pulpahtaa kokonaan sairauksien ja lääkkeiden puolelle, vaikka nyt voisinkin marista oikein olan takaa. Kerroin vain ylimalkaisesti saamani diagnoosin, josta kyllä ystäväni sanoi sen tienneensä, mutta ei tahtonut kuulemma pelotella. Ja jos olisi sen kertonut, tuskin olisin uskonut siltä istumalta. Luotan enemmän oikeisiin lääkäreihin.
Uusintoina esitetään tv:ssä ohjelmaa, jonka nimeä en muista, enkä ole aiemmin nähnyt, jossa laulajataiteilijat istuvat ruokapöydän ympärillä ja yksi laulaa kulloisenkin illan isännän tai emännän lauluja. Kaikki itkevät, jopa liikuttuneena itse esittäjäkin. Sitten illan emännän tai isännän vuoroa pitävä kertoo itsestään ja elämästään. Usein elämässä on ollut tragiikkaa ja nyt Suomen kansakin saa tietää, minkälaista. Erään Suomen kansan rakastaman naisartistin elämässä muitakin enemmän. Niistä on kyllä aikanaan saanut lukea naistenlehdistäkin, mutta ehkä joku katsojista on jäänyt paitsi, tai ei ollut vielä syntynyt. No, kaikella kunnioituksella kuitenkin ohjelmaa kohtaan, vaihdan kanavaa, sillä en ymmärrä ohjelman jujua. Ruoka jäähtyy lautasella, joku laulaa ja muut itkevät. Ohjelmassa, jota katselin, mentiin lopuksi istuttamaan metsää. Se oli minusta ainoa hyödyllinen asia.
Paidattomien miesten määrä kaupungilla lisääntynyt. Laskeskelen määriä istuessani taksissa matkalla Munkkiniemeen päin. Pitäisi kaupungin järjestyssääntöihin lisätä pukeutumispykälä. Eteläisimmissä maissa, jopa Afrikka mukaan lukien, ei paidattomuutta esiinny. Kaupunkien kaduilla käytetään t-paitoja housujen kanssa. Sitä paitsi, ohut puuvillainen paita ei lisää tukalaa oloa, päinvastoin. Kun Helsingissä käyvät turistit näkevät näitä puolialastomia kaduillamme, on jälleen yksi kummallisuus kansastamme leviämässä maamme rajojen ulkopuolelle.
Illalla soitti ystäväni N. Enkä kuolemakseni muistanut saamieni kipupillereiden nimeä. Loikoilin niin mukavasti olohuoneen sohvalla, etten edes ajatellut nousta ylös asiaa tarkistamaan. Enkä antanut jutustelun pulpahtaa kokonaan sairauksien ja lääkkeiden puolelle, vaikka nyt voisinkin marista oikein olan takaa. Kerroin vain ylimalkaisesti saamani diagnoosin, josta kyllä ystäväni sanoi sen tienneensä, mutta ei tahtonut kuulemma pelotella. Ja jos olisi sen kertonut, tuskin olisin uskonut siltä istumalta. Luotan enemmän oikeisiin lääkäreihin.
Uusintoina esitetään tv:ssä ohjelmaa, jonka nimeä en muista, enkä ole aiemmin nähnyt, jossa laulajataiteilijat istuvat ruokapöydän ympärillä ja yksi laulaa kulloisenkin illan isännän tai emännän lauluja. Kaikki itkevät, jopa liikuttuneena itse esittäjäkin. Sitten illan emännän tai isännän vuoroa pitävä kertoo itsestään ja elämästään. Usein elämässä on ollut tragiikkaa ja nyt Suomen kansakin saa tietää, minkälaista. Erään Suomen kansan rakastaman naisartistin elämässä muitakin enemmän. Niistä on kyllä aikanaan saanut lukea naistenlehdistäkin, mutta ehkä joku katsojista on jäänyt paitsi, tai ei ollut vielä syntynyt. No, kaikella kunnioituksella kuitenkin ohjelmaa kohtaan, vaihdan kanavaa, sillä en ymmärrä ohjelman jujua. Ruoka jäähtyy lautasella, joku laulaa ja muut itkevät. Ohjelmassa, jota katselin, mentiin lopuksi istuttamaan metsää. Se oli minusta ainoa hyödyllinen asia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)