Päivä pilvinen mutta sunnuntairauhainen.Alakerran mäyräkoira haukahtelee ilmoittaen eloa ainakin siellä päin olevan.Piha eilenkin varsin hiljainen.Istuimme pitkähkön tovin koivupuun varjossa.Joitakin naapureita kulki.Tervehdimme.Majlisin kanssa hetken juttelin,eikä puhumatta Marja-Leenakaan meitä ohittanut.Talo alkaa vähitellen täyttyä elämän äänistä ihmisten palattua lomilta.Koulujen alkuun ei enää pitkääkään aikaa.Sitä suri Majlis,opettaja kun on.
Lueskelin tässä Mymskän Toisaalta ja toisaalta II-blogin viimeisintä kirjoitusta (kannattaa muuten yleensäkin) ja jäin miettimään hänen jääkaapin ovessa olevaa "Omien oikeuksien luetteloa".Miksi ihmisen pitää ikään kuin todistaa voivansa/saavansa olla mm.onnellinen? Ja miksi ihmeessä se joskus toisia kaivelee? No,se on totta että me suomalaiset olemme erittäin kateellista kansaa.Perisynniksihän sitä sanotaan.Jos jollakulla menee hyvin,pitää se todellakin ainakin yrittää painaa maan rakoon.Miksi ei vain voi iloita toisen onnesta? Mehän myös mielellämme luemme lehdistä toisten ihmisten vastoinkäymisistä ja epäonnistumisista.Paljon mieluummin kuin heidän iloistaan ja menestyksistään.
Tässä kohdin tekee mieli kertoa omakohtainen kokemus vuosien takaa.Silloinen hyvä ystäväni joutui kuuntelemaan elämäni sen hetken onnenkantamoisista,joita Kohtalo oli suonut minulle melkein roppakaupalla.Totta kai kerroin hänelle,kellekäs muulle kuin hyvälle ystävälle.Pani välit poikki! Vuosien kuluttua nöyränä tyttönä otti yheyttä ja kertoi syyn: ei kestänyt sitä,että minulla meni hyvin ja hänellä ei.Jäin miettimään hänen ajatusmaailmaansa ja luonnettaan.Hänestä olisin viimeiseksi uskonut,että kateus oli noin voimakasta.Ystävyytemme ei enää ollut niin syvää ja varoin visusti mainitsemasta mitään minua kohdanneista positiivisista asioista.Ja olen yhä varovainen muittenkin suhteen. Vaikka "minulla on oikeus olla onnellinen" ja se saa myös näkyä.No,nyt ovat asiat hiukan tasaantuneet,kun sairaus tuli meillekin kotiin ja asetti rajat elämälle.Nythän minun ei edes kuulu,enkä saa,olla onnellinen.Mutta minäpä tyttö olen.Noin yleisesti katsoen.Totta kai ryven joskus kaulaani myöten masennuksen syvässä suossa surren elämämme saanutta käännettä. Olen kuitenkin oppinut masennuksen hetket ottamaan terapiana,parantavana voimana.Alemmaksi ei voi oikein vajota,jotta matka on vain ylöspäin valoon.
Nämä tulivat mieleen Mymskän taitavasti kirjoitetusta tekstistä.
Tänään on jälleen ulosmenoa.Itse en niin kovin innostunut jokapäiväisestä pasteerailemisesta ole,mutta... Joskus laistan ja jäämme pihalle.Puoliso ei ymmärrä,miksi silloin tällöin ulosmeno kiikastaa.Vaikka siihen on lujat perinteet.Koirien omistajina oli ulos mentävä satoi taikka paistoi. Ne veivät elämästämme sentään liki 30 vuotta. Nyt jos sää ei ole suotuisa voin kyllä päättää,ettemme ulos mene.Sinä päivänä mies on kärttyisämpi ja hermostuneempi.Kotiohjelmaa hänelle ei oikein pysty järjestämään äänikirjojen kuuntelun ja television katselun lisäksi.Aivot kun eivät enää koko kapasiteetillaan toimi.No,tänään kuitenkin ulos,kunhan tästä niin pitkälle tokenen ja aamuaskareet tehty.Sitten on lounaan valmistelu ja minä avaan viinipullon.Onhan sunnuntai ja äitini syntymäpäivä.Olisi täyttänyt sata ja viisi.
31. heinäkuuta 2011
30. heinäkuuta 2011
HEINÄKUU
Hyllyssäni on vanhoja kirjoja,kuten olen monesti kertonut ja niitä siteerannut.Kuten esimerkiksi Söderströmin kustantama "Suomen suvi" vuodelta 1944.Siinä on keväästä syksyyn kuvia ja runoja.Ja kun tässä vielä pari päivää heinäkuuta mennään,sopii seuraava ikään kuin hyvästijätöksi päättyvälle kuukaudelle.
HEINÄKUU
Kuin pilvet monenmuotoiset ja suuret
nyt kesän päivät haihtuu,
kun joskus korkeaksi taivas vaihtuu,
tie poutahattaroiden,
tai aamuharmaasta jo salamoiden
jylinä vyöryy korpimetsäin yllä
ja saapuu vainioille,sateen tuoden.
Niin saamme lahjat vuoden.
Nyt tekee työtään multa:
levollisesti,verkkaan kypsyy viljan
hopeinen vaaleus ja tumma kulta.
(Lauri Viljanen)
Toinenkin lainattu juttu.Luin sen Suomen Kuvalehdestä ja kun minusta sanat "ulkoistaminen,säästäminen ja kilpailuttaminen" ovat ikäväkaikuisia,kerron mitä Suomessa yleisenä suruliputuspäivänä Norjan 24.7.2011 tapausten vuoksi sattui Valtioneuvoston linnan ja Säätytalon lipputangoissa.Ei mitään! Liputhan kuului laskea aamukahdeksalta puolitankoon ja se oli sisäministeriön suositus. Valtioneuvosto on ulkoistanut liputushoidon! Eikä tämä firma ollut moksiskaan,että olisi työnsä suorittanut.Noloa. Ilmeisesti siellä herättiin vasta kello seitsemäntoista paikkeilla iltapäivällä asiaa hoitamaan ja niin helsinkiläiset näkivät suruliputuksen näissäkin rakennuksissa.Asian tutkiminen jätettiin ensi viikon maanantaihin.
Lisää marmatusta.Eilen uudet alakerran nuoret pitivät tupaantuliaiset.Jo aamusta pantiin musiikki soimaan ja kovaa.Suljin pihan puoleiset ikkunat. Sitten sain C-portaan naapurilta tekstiviestin,että nuoret olivat vieneet huusholliinsa taloyhtiön penkin.Lähdin heti viemään roskia.Siellähän se.Kerroin asianomaisille sen olevan varkaudeksi luokiteltava teko tai lievemmässä tapauksessa luvaton haltuunotto.Vaadin,että se palautetaan paikalleen.No,napinaahan siitä syntyi ja kaikenlaisia selityksiä.En suostunut lipsumaan vaatimuksestani.Penkki palautettiin.
Jos talossa jokainen juhliinsa vie penkkejä ja pöytiä pihalta tai muuten täydentämään kotinsa kalustusta,niin mitä siitä tulisi? Nämä ovat ne samat ihmiset,jotka päästivät heti muutettuaan kaksi kissaansa vaeltelemaan irrallaan pitkin pihaa.Kukaan ei pystynyt eliminoimaan sitä,että eivät käyneet lasten hiekkalaatikossa ulostamassa.No,kissat teljettiin sisälle,kun ylemmältä taholta lähetettiin heille järjestyssäännöt ja penkkikin palautettiin.On heillä siis jonkunlaista häpyä.Nämä asiat siis menneen talven lumia ja piste.Sekin on sanottava,että nuorten musiikki hiljeni kutakuinkin säälliseen aikaan iltamyöhällä,jota kuitenkin edelsi monen muun asukkaan vihanpurkaukset seiniin hakkaamisilla.
Tästä pääsenkin hyvin seuraavaan asiaan eli tähän seiniin koputtelemisiin.Miksi ei mennä suoraan ja henkilökohtaisesti sanomaan? Nämä seinä-äänet eivät likikään aina tuota toivottua tulosta.Ja kun meteli on asianomaisessa asunnossa sitä mitä se yleensä on,niin kuinka he edes kuulevat jonkun protestoinnin elämöintiä vastaan seinien takaa? Seuraavaksi yleensä ja muittamutkitta hommataan paikalle poliisi ja jätetään väliin ensimmäinen henkilökohtainen kontakti,jota minä aina ja ehdottomasti ensin suosittelen käytettäväksi.Ystävällinen mutta luja vaatimus soveliaampaan volyymiin musiikissa saattaa tuottaa hyvän tuloksen.Ei tosin aina,siitäkin on meillä kokemusta.Riippuu myös juhlien isännän tai emännän humalatilasta,kuinka syvää se on.
Pitäähän pitää yllä Helsingin mainetta,että olemme kännikaupunki.Tähän kyseenalaiseen kunniaan nyt Helsingin kaupunki aikoo panna topin ja siisteyttää ihmisten käyttäytymistä yleisillä paikoilla eli vähentää tai kokonaan lopettaa viinan kanssa läträämisen.Joku jo on puolustautunut,että se on mannermainen tapa istuksia puistojen nurmikoilla ja penkeillä hauskaa pitämässä.Missä edes varsinaisissa viinimaissa näemme tämmöistä käyttäytymistä? Emme missään.Ei muualla humalluta,olla rääväsuita ja heitellä tyhjiä tölkkejä ja pulloja ympäristöön eikä liioin käydä heittämässä vettä puiston istutusten juurille.Mannermainen tapa on kaikkea muuta kuin kaikenkattava humalahakuisuus,joka meillä on alkoholin nauttimisessa päämääränä.Miksi me olemme junttikansaa?
Känkkäränkkärouva on puhunut.
HEINÄKUU
Kuin pilvet monenmuotoiset ja suuret
nyt kesän päivät haihtuu,
kun joskus korkeaksi taivas vaihtuu,
tie poutahattaroiden,
tai aamuharmaasta jo salamoiden
jylinä vyöryy korpimetsäin yllä
ja saapuu vainioille,sateen tuoden.
Niin saamme lahjat vuoden.
Nyt tekee työtään multa:
levollisesti,verkkaan kypsyy viljan
hopeinen vaaleus ja tumma kulta.
(Lauri Viljanen)
Toinenkin lainattu juttu.Luin sen Suomen Kuvalehdestä ja kun minusta sanat "ulkoistaminen,säästäminen ja kilpailuttaminen" ovat ikäväkaikuisia,kerron mitä Suomessa yleisenä suruliputuspäivänä Norjan 24.7.2011 tapausten vuoksi sattui Valtioneuvoston linnan ja Säätytalon lipputangoissa.Ei mitään! Liputhan kuului laskea aamukahdeksalta puolitankoon ja se oli sisäministeriön suositus. Valtioneuvosto on ulkoistanut liputushoidon! Eikä tämä firma ollut moksiskaan,että olisi työnsä suorittanut.Noloa. Ilmeisesti siellä herättiin vasta kello seitsemäntoista paikkeilla iltapäivällä asiaa hoitamaan ja niin helsinkiläiset näkivät suruliputuksen näissäkin rakennuksissa.Asian tutkiminen jätettiin ensi viikon maanantaihin.
Lisää marmatusta.Eilen uudet alakerran nuoret pitivät tupaantuliaiset.Jo aamusta pantiin musiikki soimaan ja kovaa.Suljin pihan puoleiset ikkunat. Sitten sain C-portaan naapurilta tekstiviestin,että nuoret olivat vieneet huusholliinsa taloyhtiön penkin.Lähdin heti viemään roskia.Siellähän se.Kerroin asianomaisille sen olevan varkaudeksi luokiteltava teko tai lievemmässä tapauksessa luvaton haltuunotto.Vaadin,että se palautetaan paikalleen.No,napinaahan siitä syntyi ja kaikenlaisia selityksiä.En suostunut lipsumaan vaatimuksestani.Penkki palautettiin.
Jos talossa jokainen juhliinsa vie penkkejä ja pöytiä pihalta tai muuten täydentämään kotinsa kalustusta,niin mitä siitä tulisi? Nämä ovat ne samat ihmiset,jotka päästivät heti muutettuaan kaksi kissaansa vaeltelemaan irrallaan pitkin pihaa.Kukaan ei pystynyt eliminoimaan sitä,että eivät käyneet lasten hiekkalaatikossa ulostamassa.No,kissat teljettiin sisälle,kun ylemmältä taholta lähetettiin heille järjestyssäännöt ja penkkikin palautettiin.On heillä siis jonkunlaista häpyä.Nämä asiat siis menneen talven lumia ja piste.Sekin on sanottava,että nuorten musiikki hiljeni kutakuinkin säälliseen aikaan iltamyöhällä,jota kuitenkin edelsi monen muun asukkaan vihanpurkaukset seiniin hakkaamisilla.
Tästä pääsenkin hyvin seuraavaan asiaan eli tähän seiniin koputtelemisiin.Miksi ei mennä suoraan ja henkilökohtaisesti sanomaan? Nämä seinä-äänet eivät likikään aina tuota toivottua tulosta.Ja kun meteli on asianomaisessa asunnossa sitä mitä se yleensä on,niin kuinka he edes kuulevat jonkun protestoinnin elämöintiä vastaan seinien takaa? Seuraavaksi yleensä ja muittamutkitta hommataan paikalle poliisi ja jätetään väliin ensimmäinen henkilökohtainen kontakti,jota minä aina ja ehdottomasti ensin suosittelen käytettäväksi.Ystävällinen mutta luja vaatimus soveliaampaan volyymiin musiikissa saattaa tuottaa hyvän tuloksen.Ei tosin aina,siitäkin on meillä kokemusta.Riippuu myös juhlien isännän tai emännän humalatilasta,kuinka syvää se on.
Pitäähän pitää yllä Helsingin mainetta,että olemme kännikaupunki.Tähän kyseenalaiseen kunniaan nyt Helsingin kaupunki aikoo panna topin ja siisteyttää ihmisten käyttäytymistä yleisillä paikoilla eli vähentää tai kokonaan lopettaa viinan kanssa läträämisen.Joku jo on puolustautunut,että se on mannermainen tapa istuksia puistojen nurmikoilla ja penkeillä hauskaa pitämässä.Missä edes varsinaisissa viinimaissa näemme tämmöistä käyttäytymistä? Emme missään.Ei muualla humalluta,olla rääväsuita ja heitellä tyhjiä tölkkejä ja pulloja ympäristöön eikä liioin käydä heittämässä vettä puiston istutusten juurille.Mannermainen tapa on kaikkea muuta kuin kaikenkattava humalahakuisuus,joka meillä on alkoholin nauttimisessa päämääränä.Miksi me olemme junttikansaa?
Känkkäränkkärouva on puhunut.
29. heinäkuuta 2011
JÄNISHOUSU
Ikävästi tuli päivänä muuanna todistettua,että olen jänishousu! Istuin parvekkeella ja tein ajatustyötä,jota myös mietiskelyksi voitaneen kutsua.Pihalta alkoi kuulua poikien mekastusta.Nostin katseeni.Siellä taas yritettiin kiskoa penkkiä soralaatikon päälle.Näkivät minut ja alkoi kaikkien suusta yhtäaikainen selitys,mitä siinä aiotaan.Jätehuoneen katolle hakemaan tärkeitä esineitä,jotka "toi" sinne heitti.Osoittivat sormella C-portaan tuttua jo isoa poikaa. Sanoin esille kaivamallani tätimäisellä äänellä rakennelman olevan liian vaarallisen.Panivat penkin paikoilleen.Kuulin jupinaa.
"Odottakaas vähän,pojat,tulen alas",sanoin.Kun avasin oven,hissistä tuli pojista vanhin ja pisin vastaan ja auttoi minua tikkaitten kanssa.Mitä huomaavaisuutta! Enhän ollut edes maininnut tikkaita,mutta jonkun apuvälineen aavistivat olevan tulossa.No,eivät tikkaat kiipeämiseen sen mittaisille riittäneet.Kaikki katselivat minua.Nousin epävarmoin tuntein ensimmäiselle askelmalle,toisellekin ja kolmannelle.Vyötärö oli jo melkein katon reunan tasolla.Siitä olisi helppo ollut kiepauttaa itsensä,mutta muistin olevani omaishoitaja ja puolisoni ainut ja sitten vielä ikäni ja sukupuoleni.Mieleen nousi siinä tikkailla seistessäni kaikenlaista muutakin ja käänsinkin pelkurimaisesti siellä olemiseni vain syyksi katsella,missä nämä "tärkeät esineet" ovat ja mitä ne ovat.Vanhojen syyslehtien,repaleisen koirankakkapussin ja yhden keltaisen pallon lisäksi en muuta nähnyt kuin kauempana jo tyhjän lokinpesän liepeillä pari paksua kumirengasta.Siis ne!Pojat odottivat kaikkien silmät kiinnittyneenä tiiviisti minuun.
En puhua pukahtanut,vaan arvokkaasti tulin alas ja ilmoitin tietäväisesti renkaiden olinpaikan.Katselin C-portaan poikaa,joka alunalkaen oli saanut tämän hässäkän aikaan.Istui kauempana kaverinsa kanssa.Vastasi katseeseeni ja sanoi voivansa "vähän huonosti". Katselin yhä.Lopulta poika,joka oli minun mittaiseni ja jo pitkälti toisella kymmenellä,nousi ilmeisesti pahan olon tunteen mentyä ohi ja kiipesi ketterästi tikkaille ja oli muutaman sekunnin päästä katolla.Keräsi renkaat ja heitti alas iloitsevalle pienempien poikien joukolle.
Sama poika,joka oli tullut minua vastaan,kantoi aivan oma-aloitteisesti tikkaat rappuun ja hissiin,painoi nappulaa ja kysyi kohteliaasti,selviänkö vai tuleeko kerrokseen asti.Kerroin selviäväni.Tässä kohdin täytyy mainita,että poika ei ole suomalainen,vaan pakistanilainen.Hän ja sisaruksensa ovat alunalkaen erottuneet muusta joukosta tällä äärimmäisen huomaavaisella käyttäytymisellään,jota en lakkaa ihailemasta.Se tuntuu tulevan heiltä luonnollisena jokapäiväiseen elämään kuuluvana.Lapsia lukuun ottamatta perhe on omissa oloissaan.En ole milloinkaan nähnyt kummankaan vanhemman juttelevan kenenkään samassa talossa asuvan kanssa.Kerran rouva kysyi minulta englanniksi,josko tarvitsen apua kantamusteni kanssa.Pyysi sen jälkeen vanhinta poikaansa (juuri tätä nyt auttanutta) kantamaan nyssyköitäni.Se on ollut ainoa kerta,kun hän on lähestynyt.Hän tervehtii vastaan tullessaan minua hymyillen.Siinä kaikki.
No,todistettua tuli,etten enää aseta terveyttäni entisen lailla alttiiksi.Kutsuttakoon sitä nyt sitten vaikka jänishousumaisuudeksi.Ennen oli niin,että tein ensin ja sitten ajattelin.Nyt on toisin.Jos putoan ja loukkaannun pahasti,mitä tapahtuu puolisolle? Tämä on asia,joka nousee muutenkin usein mieleen.Ei turhaan sanota,että omaishoitajan on pidettävä itsestään hyvä huoli voidakseen pitää hyvää huolta hoidettavastaan.Ei siis tahallisia ylimääräisiä riskejä.
Tänään piti mennä torille.Vaihtui kaupungille menoon.Leivänpaahdin lakkasi toimimasta.Yhteistyöhalukkuus oli tyrehtynyt.Pitää saada uusi.Ai niin,eilen olimme apuvälineklinikalla monta tuntia ja nyt pyörätuolissa on tuliterän uudet renkaat ja jarrulaitteet toimii.Muutenkin tuoli huollettiin,mutterit tarkistettiin,koko homma putsattiin ja puleerattiin.Taas kelpaa lykkiä.Ensi viikolla lounasristeilylle saaristoon.Olen varannut pöydän.Mutta tänään stadiin.
"Odottakaas vähän,pojat,tulen alas",sanoin.Kun avasin oven,hissistä tuli pojista vanhin ja pisin vastaan ja auttoi minua tikkaitten kanssa.Mitä huomaavaisuutta! Enhän ollut edes maininnut tikkaita,mutta jonkun apuvälineen aavistivat olevan tulossa.No,eivät tikkaat kiipeämiseen sen mittaisille riittäneet.Kaikki katselivat minua.Nousin epävarmoin tuntein ensimmäiselle askelmalle,toisellekin ja kolmannelle.Vyötärö oli jo melkein katon reunan tasolla.Siitä olisi helppo ollut kiepauttaa itsensä,mutta muistin olevani omaishoitaja ja puolisoni ainut ja sitten vielä ikäni ja sukupuoleni.Mieleen nousi siinä tikkailla seistessäni kaikenlaista muutakin ja käänsinkin pelkurimaisesti siellä olemiseni vain syyksi katsella,missä nämä "tärkeät esineet" ovat ja mitä ne ovat.Vanhojen syyslehtien,repaleisen koirankakkapussin ja yhden keltaisen pallon lisäksi en muuta nähnyt kuin kauempana jo tyhjän lokinpesän liepeillä pari paksua kumirengasta.Siis ne!Pojat odottivat kaikkien silmät kiinnittyneenä tiiviisti minuun.
En puhua pukahtanut,vaan arvokkaasti tulin alas ja ilmoitin tietäväisesti renkaiden olinpaikan.Katselin C-portaan poikaa,joka alunalkaen oli saanut tämän hässäkän aikaan.Istui kauempana kaverinsa kanssa.Vastasi katseeseeni ja sanoi voivansa "vähän huonosti". Katselin yhä.Lopulta poika,joka oli minun mittaiseni ja jo pitkälti toisella kymmenellä,nousi ilmeisesti pahan olon tunteen mentyä ohi ja kiipesi ketterästi tikkaille ja oli muutaman sekunnin päästä katolla.Keräsi renkaat ja heitti alas iloitsevalle pienempien poikien joukolle.
Sama poika,joka oli tullut minua vastaan,kantoi aivan oma-aloitteisesti tikkaat rappuun ja hissiin,painoi nappulaa ja kysyi kohteliaasti,selviänkö vai tuleeko kerrokseen asti.Kerroin selviäväni.Tässä kohdin täytyy mainita,että poika ei ole suomalainen,vaan pakistanilainen.Hän ja sisaruksensa ovat alunalkaen erottuneet muusta joukosta tällä äärimmäisen huomaavaisella käyttäytymisellään,jota en lakkaa ihailemasta.Se tuntuu tulevan heiltä luonnollisena jokapäiväiseen elämään kuuluvana.Lapsia lukuun ottamatta perhe on omissa oloissaan.En ole milloinkaan nähnyt kummankaan vanhemman juttelevan kenenkään samassa talossa asuvan kanssa.Kerran rouva kysyi minulta englanniksi,josko tarvitsen apua kantamusteni kanssa.Pyysi sen jälkeen vanhinta poikaansa (juuri tätä nyt auttanutta) kantamaan nyssyköitäni.Se on ollut ainoa kerta,kun hän on lähestynyt.Hän tervehtii vastaan tullessaan minua hymyillen.Siinä kaikki.
No,todistettua tuli,etten enää aseta terveyttäni entisen lailla alttiiksi.Kutsuttakoon sitä nyt sitten vaikka jänishousumaisuudeksi.Ennen oli niin,että tein ensin ja sitten ajattelin.Nyt on toisin.Jos putoan ja loukkaannun pahasti,mitä tapahtuu puolisolle? Tämä on asia,joka nousee muutenkin usein mieleen.Ei turhaan sanota,että omaishoitajan on pidettävä itsestään hyvä huoli voidakseen pitää hyvää huolta hoidettavastaan.Ei siis tahallisia ylimääräisiä riskejä.
Tänään piti mennä torille.Vaihtui kaupungille menoon.Leivänpaahdin lakkasi toimimasta.Yhteistyöhalukkuus oli tyrehtynyt.Pitää saada uusi.Ai niin,eilen olimme apuvälineklinikalla monta tuntia ja nyt pyörätuolissa on tuliterän uudet renkaat ja jarrulaitteet toimii.Muutenkin tuoli huollettiin,mutterit tarkistettiin,koko homma putsattiin ja puleerattiin.Taas kelpaa lykkiä.Ensi viikolla lounasristeilylle saaristoon.Olen varannut pöydän.Mutta tänään stadiin.
27. heinäkuuta 2011
TERVE JA TERVEELLINEN
Joskus kun jotain sanaa on alettu esimerkiksi puhekielessä käyttää väärässä merkityksessä,se juurtuu yleiseen käyttöön ja sanan oikea ja alkuperäinen tarkoitus jää hämärän peittoon. "Terve" ja "terveellinen" (komparatiivit: terveempi ja terveellisempi) eivät ole synonyymejä. Terve-sanaa käytetään elävien olentojen ja organismien yhteydessä tarkoittaen elimien ja elintoimintojen normaalia käyttäytymistä.Terveempi ei tarkoita terveellisempää. Terveellinen-sana taas tarkoittaa jotain,joka on terveydelle suotuisaa,terveyttä edistävää jne. Esimerkkejä: terveellinen ruokavalio,on terveellistä levätä aterioinnin jälkeen jne.
Vanha kunnon suomen kielen taitaja E.N.Setälä opetti näitä asioita oppikirjassaan verbeineen,substantiiveineen,sijamuotoineen,taivutuksineen ja adjektiiveineen kaikkineen.Kirjan opit olivat meille koululaisille tuikitärkeitä myöhempää elämää varten.Meille olisi ehkä ollut hyvinkin terveellistä seurata opetusta tarkemmin kuin sen teimme.
Mitä tulee terve-sanan komparatiiviin vielä,sehän on,kuten kaikki tiedämme adjektiivin vertailuaste.Tässä tapauksessa "terveempi". Synonyymi sen kanssa on "sairaudettomampi" eli vähemmän sairas.Kun toivotetaan kaikkea hyvää matkalle kohti terveempää elämää,se sanotaan ihmiselle,joka on läpikäynyt vakavan sairauden ja on jo menossa parempaan suuntaan jätettyään taakseen pahimman,mistä sairaus sai alkunsa.Tosin terveelliset elämäntavat voivat joissakin tapauksissa edesauttaa kulkua kohti terveempää elämää.
On muitakin väärin käytettyjä sanoja mm. "viihtyisyys" ja "viihtyvyys". Nekään eivät ole samatarkoituksellisia.Me ihmiset viihdymme ympäristössä,joka on viihtyisää. Sanojen oikein kirjoittamisen mestari Rauni Vornanen on aikoinaan toivonut viihtyvyys-sanan heitettäväksi romukoppaan.Sen tilalla käytettäisiin mieluummin sanaa "viihtyminen".Hän on myös teilannut sanan "rangaistustoimenpide".Pitäisi sanoa "rankaisutoimenpide",joka tarkoittaa rangaistusta. "Rangaistustoimenpiteessä" on ikään kuin tårta på tårta,kuten ruotsiksi sanotaan. Sitten on vielä "loppu" ja "loppunut".Loppu-sana on substantiivi ja se on alku-sanan vastakohta. Hyvin usein kuulemme "se on nyt loppu",kun pitäisi kertoa jonkun asian tai esineen "loppuneen" tai olevan "lopussa".Vornanen heittää esimerkin: näytäntö on jo alku,vai onko se jo loppu. Kuulostaa aikamoisen hölmöltä.
Tämä suomen kielen "oppitunti" sai alkunsa eräästä pienestä episodista,joka kohdalleni osui.Minusta sanojen kanssa on oltava tarkka,että ne kirjoitetaan ja myös ymmärretään oikein välttyäksemme väärinkäsityksiltä.En väitä ollenkaan oman suomen kieleni olevan virheetöntä.Yritystä on kuitenkin.
Vanha kunnon suomen kielen taitaja E.N.Setälä opetti näitä asioita oppikirjassaan verbeineen,substantiiveineen,sijamuotoineen,taivutuksineen ja adjektiiveineen kaikkineen.Kirjan opit olivat meille koululaisille tuikitärkeitä myöhempää elämää varten.Meille olisi ehkä ollut hyvinkin terveellistä seurata opetusta tarkemmin kuin sen teimme.
Mitä tulee terve-sanan komparatiiviin vielä,sehän on,kuten kaikki tiedämme adjektiivin vertailuaste.Tässä tapauksessa "terveempi". Synonyymi sen kanssa on "sairaudettomampi" eli vähemmän sairas.Kun toivotetaan kaikkea hyvää matkalle kohti terveempää elämää,se sanotaan ihmiselle,joka on läpikäynyt vakavan sairauden ja on jo menossa parempaan suuntaan jätettyään taakseen pahimman,mistä sairaus sai alkunsa.Tosin terveelliset elämäntavat voivat joissakin tapauksissa edesauttaa kulkua kohti terveempää elämää.
On muitakin väärin käytettyjä sanoja mm. "viihtyisyys" ja "viihtyvyys". Nekään eivät ole samatarkoituksellisia.Me ihmiset viihdymme ympäristössä,joka on viihtyisää. Sanojen oikein kirjoittamisen mestari Rauni Vornanen on aikoinaan toivonut viihtyvyys-sanan heitettäväksi romukoppaan.Sen tilalla käytettäisiin mieluummin sanaa "viihtyminen".Hän on myös teilannut sanan "rangaistustoimenpide".Pitäisi sanoa "rankaisutoimenpide",joka tarkoittaa rangaistusta. "Rangaistustoimenpiteessä" on ikään kuin tårta på tårta,kuten ruotsiksi sanotaan. Sitten on vielä "loppu" ja "loppunut".Loppu-sana on substantiivi ja se on alku-sanan vastakohta. Hyvin usein kuulemme "se on nyt loppu",kun pitäisi kertoa jonkun asian tai esineen "loppuneen" tai olevan "lopussa".Vornanen heittää esimerkin: näytäntö on jo alku,vai onko se jo loppu. Kuulostaa aikamoisen hölmöltä.
Tämä suomen kielen "oppitunti" sai alkunsa eräästä pienestä episodista,joka kohdalleni osui.Minusta sanojen kanssa on oltava tarkka,että ne kirjoitetaan ja myös ymmärretään oikein välttyäksemme väärinkäsityksiltä.En väitä ollenkaan oman suomen kieleni olevan virheetöntä.Yritystä on kuitenkin.
26. heinäkuuta 2011
PULLOISTA VIINIIN
Tyhjien pullojen kerääminen veronalaiseksi tuloksi.Tästä riehaannuttiin,vaikka verottaja nimenomaan on maininnut,että ei ryhdy peräänkuuluttamaan (ja miten?) kerääjien tienistejä.Sitten Etelä-Savon verotoimistosta älähdettiin,että tulot on kerrottava veroilmoituksessa ja siitä nousi lisäkohua.Oliko nyt sitten näin vallan määrätty tekemään? Vai oliko juttu lehtimiehen provokaatiota? Vielä kerran: miten näitä tuloja sitten vahdittaisiin? Seisooko jokaisessa puistossa juhlinnan jälkeen verotoimiston tarkastaja tai peräti pullonpalautuskoneen ääressä mittailemassa palautusmääriä,mikä kuuluisi vain omaan talouteen ja mikä taas turuilta ja toreilta kerättyä? Huhhei,ei tämmöistä voi kontrolloida.Ja kun päällepäätteeksi verottaja on luvannut,ettei moiseen edes ryhdy. Miksi siis protestoidaan? Joskus voisi olla kunnonkin syytä nousta barrikadeille!
Eilen oli Stockmannilla hiljainen hetki Norjan uhreille.Tasan kello yksi minuutiksi hiljennyimme.Satuimme olemaan pesuaineosastolla.Puoliso ei tosin tajunnut miksi asiakkaat sekä myyjät jähmettyivät paikoilleen,vaikka kuulutus oli sen kertonut.Oli niin hiljaista,että kuului aivan selvästi,kun puoliso söi kuormasta luumua.Silti ajatuksiini nousi se kauheus,mitä Norjassa oli viime viikolla saatu kokea.Mitä ihmettä tämmöisen tappajakaverin päässä oikein liikkuu? Ei kai hän tosissaan ajattele muuttavansa yhteiskuntaa mieleisekseen viemällä hengen aivan viattomilta kansalaisilta? Ja jos motiivina oli surmata maan entinen pääministeri,joka oli jo leiristä poistunut,niin miksi ampua muita ihmisiä? Murhaajan biologinen isä on sanonut,että hänen poikansa olisi pitänyt riistää henki itseltään jo ennen näitä hirmutekoja.Se oli paljon sanottu,mutta näin olisi ollut parempi.Omaiset olisivat voineet rehellisesti surra.Nyt siihen sekoittuu häpeää ja kauhua.
No,kaikesta huolimatta tänäänkin paistaa kirkas aurinko ja kesää vielä riittää tovi.Loma jo monilla takana päin ja joillakin onnellisilla edessä.Kaupungilla ihmiset ja liikenne lisääntynyt.Kielii kotikonnuille saapumisesta Helsingissä.Inva-autommekin juuttui ruuhkaan mennessä.Lyhyt matka kesti arvaamattoman kauan.Esplanadilla katselin täysinäisiä terasseja -hiukan kateellisena.Siunaantuisiko minulle vielä nyt kesällä hetki piipahtaa kahville tai lasilliselle? Tietysti puolison kanssa voi mennä,mutta hyvät hyssykät,eihän se nyt sama asia ole! Minullahan on niin paljon hommaa miehen kanssa,että nautinto omalta kohdaltani kaikkoaa taivaan tuuliin.Oma fiilis pitäisi olla joviaalia sorttia,rauha langennut kaiken hektisyyden ylle.Pitäisi saada istua onnellisena hetken ja katsella ohikulkijoiden jatkuvaa virtaa.Miehen kanssa on erilaista,aivan erilaista.Kyllä,kyllä minä saan olla itsekäs.
"Vain Hän voi juoksullemme määrän panna.
Suur-aikeita siis mieless´ älä kanna!
Vain minkä kestät,ota taakakses,
sill´loppu onhan:mene,mennä anna."
(Omar Khaijam)
Tämän Teltantekijän lauselmia-kirjan vuodelta 1929,josta tämäkin säe on, on isäni,joka ei silloin vielä isäni ollut,antanut 20.4.1936 äidilleni,joka ei äitini vielä silloin ollut. Vasta melkein aikuisena otin kirjan hyllystä ja tutustuin näihin epigrammeihin (rubaijat). Ja tykästyin.Onhan runoilijan tausta 900 vuoden takaista jossakin Bagdadin Tuhannen ja yhden yön-satujen mailla.Suureksi Viisaaksi kutsutun runoilija-matemaatikon ammatti ei suinkaan teltantekijä ollut,vaikka teltantekijän säkeistä
puhutaan monille kielille käännetyissä teoksissa.
Omar Khaijam,persialainen,kuoli tiettävästi vuonna 1123. Hänen haudastaankin lauletaan.
"Se hauta on aikoinaan sijainnut Hiran hautapaikalla Nishapurissa,nyt se on jäljellä vain tarussa.Sen ylle on kuihtunut monen puun kauneus ja satanut vuosisatojen tomu.Mutta siinä tomuksi tulleen runoilijan säkeitten kauneus ei ole kuihtunut eivätkä niissä etsijähengen kysymykset,epäilyt ja ajatukset kuivuneet tomuksi."
Toivo Lyy vuonna 1928 suomensi Omar Khaijamin Teltantekijän Nissilän Rahaniemessä ystäviensä ystävällisessä hoivassa,kuten Lyy itse kertoo.Hän mainitsee myös kieltolain yhdistäen sen Omar Khaijamin ylistyksiin viinistä ja humalasta. "Näin kieltolakimaassa on ehkä otollisinta todeta,ettei hänen epigrammeistaan ole syytä toisessa leirissä enempää vihastua kuin toisessa ihastua.Sillä niin rypälemehun ymmärtäjä kuin Omar on ollutkin,merkitsee "viini" hyvin usein hänen runoissaan vain henkeä,ajatusta,sen vapautta tms. ja "humala" hengen innoitusta,totuuden etsijän ekstaasia."
"Elämän ihmeellinen karavaani katoo,raukeaa.
Sa tartu hetkeen! Se poissa on,kun jousi laukeaa!
Vain nautinto on päiviemme pelastus,oi juomanlaskija!
Siis maljat täyteen taas! Yön synkkä syli kohta aukeaa."
Kippis! Skål!
Eilen oli Stockmannilla hiljainen hetki Norjan uhreille.Tasan kello yksi minuutiksi hiljennyimme.Satuimme olemaan pesuaineosastolla.Puoliso ei tosin tajunnut miksi asiakkaat sekä myyjät jähmettyivät paikoilleen,vaikka kuulutus oli sen kertonut.Oli niin hiljaista,että kuului aivan selvästi,kun puoliso söi kuormasta luumua.Silti ajatuksiini nousi se kauheus,mitä Norjassa oli viime viikolla saatu kokea.Mitä ihmettä tämmöisen tappajakaverin päässä oikein liikkuu? Ei kai hän tosissaan ajattele muuttavansa yhteiskuntaa mieleisekseen viemällä hengen aivan viattomilta kansalaisilta? Ja jos motiivina oli surmata maan entinen pääministeri,joka oli jo leiristä poistunut,niin miksi ampua muita ihmisiä? Murhaajan biologinen isä on sanonut,että hänen poikansa olisi pitänyt riistää henki itseltään jo ennen näitä hirmutekoja.Se oli paljon sanottu,mutta näin olisi ollut parempi.Omaiset olisivat voineet rehellisesti surra.Nyt siihen sekoittuu häpeää ja kauhua.
No,kaikesta huolimatta tänäänkin paistaa kirkas aurinko ja kesää vielä riittää tovi.Loma jo monilla takana päin ja joillakin onnellisilla edessä.Kaupungilla ihmiset ja liikenne lisääntynyt.Kielii kotikonnuille saapumisesta Helsingissä.Inva-autommekin juuttui ruuhkaan mennessä.Lyhyt matka kesti arvaamattoman kauan.Esplanadilla katselin täysinäisiä terasseja -hiukan kateellisena.Siunaantuisiko minulle vielä nyt kesällä hetki piipahtaa kahville tai lasilliselle? Tietysti puolison kanssa voi mennä,mutta hyvät hyssykät,eihän se nyt sama asia ole! Minullahan on niin paljon hommaa miehen kanssa,että nautinto omalta kohdaltani kaikkoaa taivaan tuuliin.Oma fiilis pitäisi olla joviaalia sorttia,rauha langennut kaiken hektisyyden ylle.Pitäisi saada istua onnellisena hetken ja katsella ohikulkijoiden jatkuvaa virtaa.Miehen kanssa on erilaista,aivan erilaista.Kyllä,kyllä minä saan olla itsekäs.
"Vain Hän voi juoksullemme määrän panna.
Suur-aikeita siis mieless´ älä kanna!
Vain minkä kestät,ota taakakses,
sill´loppu onhan:mene,mennä anna."
(Omar Khaijam)
Tämän Teltantekijän lauselmia-kirjan vuodelta 1929,josta tämäkin säe on, on isäni,joka ei silloin vielä isäni ollut,antanut 20.4.1936 äidilleni,joka ei äitini vielä silloin ollut. Vasta melkein aikuisena otin kirjan hyllystä ja tutustuin näihin epigrammeihin (rubaijat). Ja tykästyin.Onhan runoilijan tausta 900 vuoden takaista jossakin Bagdadin Tuhannen ja yhden yön-satujen mailla.Suureksi Viisaaksi kutsutun runoilija-matemaatikon ammatti ei suinkaan teltantekijä ollut,vaikka teltantekijän säkeistä
puhutaan monille kielille käännetyissä teoksissa.
Omar Khaijam,persialainen,kuoli tiettävästi vuonna 1123. Hänen haudastaankin lauletaan.
"Se hauta on aikoinaan sijainnut Hiran hautapaikalla Nishapurissa,nyt se on jäljellä vain tarussa.Sen ylle on kuihtunut monen puun kauneus ja satanut vuosisatojen tomu.Mutta siinä tomuksi tulleen runoilijan säkeitten kauneus ei ole kuihtunut eivätkä niissä etsijähengen kysymykset,epäilyt ja ajatukset kuivuneet tomuksi."
Toivo Lyy vuonna 1928 suomensi Omar Khaijamin Teltantekijän Nissilän Rahaniemessä ystäviensä ystävällisessä hoivassa,kuten Lyy itse kertoo.Hän mainitsee myös kieltolain yhdistäen sen Omar Khaijamin ylistyksiin viinistä ja humalasta. "Näin kieltolakimaassa on ehkä otollisinta todeta,ettei hänen epigrammeistaan ole syytä toisessa leirissä enempää vihastua kuin toisessa ihastua.Sillä niin rypälemehun ymmärtäjä kuin Omar on ollutkin,merkitsee "viini" hyvin usein hänen runoissaan vain henkeä,ajatusta,sen vapautta tms. ja "humala" hengen innoitusta,totuuden etsijän ekstaasia."
"Elämän ihmeellinen karavaani katoo,raukeaa.
Sa tartu hetkeen! Se poissa on,kun jousi laukeaa!
Vain nautinto on päiviemme pelastus,oi juomanlaskija!
Siis maljat täyteen taas! Yön synkkä syli kohta aukeaa."
Kippis! Skål!
25. heinäkuuta 2011
UUDELLA SIVULLA VANHOJA ASIOITA
Nyt on blogisivu hieno! Eikös olekin? Sen teki ystäväni P-D,toinen niistä tietokone-eksperteistäni ja joka on sen toisen vaimo eli puoliso.Kiitoksia hänelle.Nyt kelpaa sivulla käydä ihan näiden ainakin meille helsinkiläisille tuttujen kuvien takia.Se on juuri se kuva,joka tulee mereltä päin tulijoita vastaan.Kaunis kaupunki tämä helsinkiläisten Helsinki Itämeren tyttäreksi kutsuttu.
Aurinkoinen päivä urkeni heti aamusta,asteitakin enemmän kuin eilen.Luvattiin muistaakseni kaakosta päin lämpenevää.Eilisen viileät tuuloset vaihtunevat taas helteen kajoamiksi kosketuksiksi iholla.Eilen en viitsinytkään lähteä puolison kanssa pihaa pitemmälle.Istuin penkillä ja tunnustan,että tuli hiukan vilu.Mutta sitten sisäinen harmistus pani pökköä pesään,kun lasten leikkialueelta tepasteli taloon ja meidän portaaseen vastikään muuttanut rouva koirakultansa kanssa.Kysyin kohteliaasti,josko rouva on tietoinen,ettei sille alueelle eikä sen välittömään läheisyyteen ole kotieläimillä asiaa? Rouva tunnusti tietävänsä ja samalla veti jälkeen jäänyttä lemmikkiään pois hiekkalaatikon reunalta.Jaksoin pitää hymyä yllä ja kehoitin edelleenkin kohteliain äänensävyin häntä tutustumaan talon järjestyssääntöihin. "Pitäis tutustua",sanoi rouva. Shit,ajattelin,eikä tutustu tämä ihminen.
Nyt pääsenkin sitten semmoiseen asiaan kuin talonpoikaisjärki,joka tuntuu yhdeltä sun toiselta koirantaluttajalta pakkautuneen siihen osaan aivoja,jota ei käytetä.Jos sitä osaa käytettäisi,putkahtaisi sieltä hoksaus,että koira saattaa liraista hiekkalaatikon santaan tai ehkä paremminkin pykätä kakkaransa hiekan päälle.Koira tiputtelee hilsettä iholtaan ja erittäin allerginen lapsi alkaa voida huonosti käsitellessään koiran hilseen kyllästämää hiekkaa.Ja mitä helkuttia se koira tekee lasten hiekkalaatikossa tai koko leikkialueella? Sehän on eläin herrijee.Ei se halua istua keinussa tai käyttää hyväkseen liukumäen iloja.Se ei myöskään rakenna hiekkalinnoja tai aja muovitraktorilla hiekan pinnalla.Mitä se siis tekee tällä alueella? Onko todellakin niin,että jotkut koiranomistajat pitävät lemmikkiään ihmisenä ja sitä myöten sinä lapsena,jota ei ole koskaan saanut tai joka on jo lentänyt omille teilleen pesästä? Tästä syntyy ongelma,jos sen päästää överiksi.Koiraa pidetään ihmisen ehkä vanhimpana kotieläimenä.Sen latinalainen nimi on Canis familiaris.Ihmisellä on taas toinen nimi.Näitä ei pidä fanaattisimmankaan koiranrakastajan sekoittaa.
Sitäkään en ymmärrä,miten taloon muuttavat eivät yleensäkään ole lukeneet talon järjestyssääntöjä? Minut on yllättänyt se,että säännöissä kehoitetaan mm.olemaan häiritsemättä öiseen aikaan naapureita.Eikös tämäkin ole itsestään selvää? Maton tampaaminen on suoritettava siihen toimitukseen tarkoitetulla telineellä (???). Ei siis saa viedä pihalle omaa telinettä! Pihaa ei saa roskata ja jätepussit pantava jätehuoneessa oleviin laatikoihin. No,kun hiukan on vuosien aikana seurannut talossa asuvia,niin kyllähän nämäkin säännöt ovat tarpeellisia.Silti niitä rikotaan.Päivittäin.Ehkä se johtuu juuri siitä,että sääntöjä ei ole luettu ja talonpoikaisjärki uinahtelee sikeitä aivokopassa.
Tämmöiseen jeremiaditulvaan onkin hyvä tämänpäiväinen kirjoitus päättää ja panna puoliso kuntoon kaupungille menoa varten.Hyvää päivää.
Aurinkoinen päivä urkeni heti aamusta,asteitakin enemmän kuin eilen.Luvattiin muistaakseni kaakosta päin lämpenevää.Eilisen viileät tuuloset vaihtunevat taas helteen kajoamiksi kosketuksiksi iholla.Eilen en viitsinytkään lähteä puolison kanssa pihaa pitemmälle.Istuin penkillä ja tunnustan,että tuli hiukan vilu.Mutta sitten sisäinen harmistus pani pökköä pesään,kun lasten leikkialueelta tepasteli taloon ja meidän portaaseen vastikään muuttanut rouva koirakultansa kanssa.Kysyin kohteliaasti,josko rouva on tietoinen,ettei sille alueelle eikä sen välittömään läheisyyteen ole kotieläimillä asiaa? Rouva tunnusti tietävänsä ja samalla veti jälkeen jäänyttä lemmikkiään pois hiekkalaatikon reunalta.Jaksoin pitää hymyä yllä ja kehoitin edelleenkin kohteliain äänensävyin häntä tutustumaan talon järjestyssääntöihin. "Pitäis tutustua",sanoi rouva. Shit,ajattelin,eikä tutustu tämä ihminen.
Nyt pääsenkin sitten semmoiseen asiaan kuin talonpoikaisjärki,joka tuntuu yhdeltä sun toiselta koirantaluttajalta pakkautuneen siihen osaan aivoja,jota ei käytetä.Jos sitä osaa käytettäisi,putkahtaisi sieltä hoksaus,että koira saattaa liraista hiekkalaatikon santaan tai ehkä paremminkin pykätä kakkaransa hiekan päälle.Koira tiputtelee hilsettä iholtaan ja erittäin allerginen lapsi alkaa voida huonosti käsitellessään koiran hilseen kyllästämää hiekkaa.Ja mitä helkuttia se koira tekee lasten hiekkalaatikossa tai koko leikkialueella? Sehän on eläin herrijee.Ei se halua istua keinussa tai käyttää hyväkseen liukumäen iloja.Se ei myöskään rakenna hiekkalinnoja tai aja muovitraktorilla hiekan pinnalla.Mitä se siis tekee tällä alueella? Onko todellakin niin,että jotkut koiranomistajat pitävät lemmikkiään ihmisenä ja sitä myöten sinä lapsena,jota ei ole koskaan saanut tai joka on jo lentänyt omille teilleen pesästä? Tästä syntyy ongelma,jos sen päästää överiksi.Koiraa pidetään ihmisen ehkä vanhimpana kotieläimenä.Sen latinalainen nimi on Canis familiaris.Ihmisellä on taas toinen nimi.Näitä ei pidä fanaattisimmankaan koiranrakastajan sekoittaa.
Sitäkään en ymmärrä,miten taloon muuttavat eivät yleensäkään ole lukeneet talon järjestyssääntöjä? Minut on yllättänyt se,että säännöissä kehoitetaan mm.olemaan häiritsemättä öiseen aikaan naapureita.Eikös tämäkin ole itsestään selvää? Maton tampaaminen on suoritettava siihen toimitukseen tarkoitetulla telineellä (???). Ei siis saa viedä pihalle omaa telinettä! Pihaa ei saa roskata ja jätepussit pantava jätehuoneessa oleviin laatikoihin. No,kun hiukan on vuosien aikana seurannut talossa asuvia,niin kyllähän nämäkin säännöt ovat tarpeellisia.Silti niitä rikotaan.Päivittäin.Ehkä se johtuu juuri siitä,että sääntöjä ei ole luettu ja talonpoikaisjärki uinahtelee sikeitä aivokopassa.
Tämmöiseen jeremiaditulvaan onkin hyvä tämänpäiväinen kirjoitus päättää ja panna puoliso kuntoon kaupungille menoa varten.Hyvää päivää.
24. heinäkuuta 2011
MUISTOJA IKÄVIÄ JA MIELUISIA
Suomessa liput liehuvat tänään puolitangossa Norjan tapahtumien vuoksi.Norjalainen äärioikeistolainen mies Anders Behring Breivik kirjoitti Oslon ja Utöyan saaren historiaan epäinhimillisyyttä täynnä olevan lisän.Osloa hävitettiin autopommilla ja Utöyan saaressa olleita nuoria leiriläisiä ammuttiin surmaamisen aikein.Kummankin hirmuteon takana sama mies,jonka on kerrottu jo tunnustaneenkin poliisille.Ruumiita ja kadoksissa olevia.Surua monessa norjalaiskodissa kuten kaikkialla muuallakin.Terroristitappajat eivät enää jätä Euroopan pohjoisimpiakaan maita rauhaan.Turha tuudittautua lintukotomentaliteettiin Suomessa.Koska ja missä vaan voi tapahtua.Breivik oli tekojaan suunnitellut vuosikausia viimeistä piirtoa myöten."Julmaa mutta tarpeellista",oli hänen kommenttinsa poliisille.Motiivi? Siitä en minä ainakaan ole vielä kuullut.Tämä on taas niitä tapauksia kun kannatan kuolemantuomiota.Ehdottomasti.
Elämä kulkee kulkuaan kaikesta huolimatta.Tänään huomattavasti viileämpää.Hetkellisesti,kerrottiin.On parempi hengittää,puoliso himpun verran pirteämpi ja minä myös.Meille ainakin mitä tervetullein muutos.
Eilen puutuin pikkupoikien pihaelämään.Vein roskia ja jouduin tapahtumien keskelle.Joku älypää oli saanut muut kiinnostumaan lokin pesästä roskisvajan katolla ja uskomaan siellä olevan vielä kasapäin munia.Minä kertomaan totuuden.Ei enää tähän aikaan vuodesta."Me mennään hävittämään sitten pesä",sanoivat.Puhuin hiukan puitaheiniä kalalokin rauhoituksesta jättämällä mainitsematta,että lain pitkä koura ei ulotu pesimäajan ulkopuolella olevaan pesän tuhoamiseen.Tämän pesäpaikan kohdalla on vielä niin,että vaikka kuinka monta kertaa pesä poistetaan,se pykätään keväällä siihen kerta kerran jälkeen.Talon huoltofirma voi tämän todistaa.Parempi siis jättää paikoilleen.
Pojat lähtivät yrittämään katolle luvattuaan pesän antaa olla rauhassa.Tulin kotiin ja menin partsille seuraamaan tilannetta.Vintiöt olivat raahaamassa pihapenkkiä soralaatikon päälle,josta sitten mukamas katolle. Ei kun huutamaan "liian vaarallista".Penkki paikoilleen ja pettyneitä katseita.Uusi yritys pyöräkatoksen tukipalkkien kautta.Jopas onnistui pienintäkin vesaa myöten.Tepastelua kattopellin päällä,kolistelua ja voittajan elkeitä.Alastulo pienimmällä olikin sitten jo toinen juttu.Sekin onnistui,kun toiset neuvoivat jalkojen paikan.Ryhmä oli taas koossa.Seuraavan tehtävän pariin,joka oli jo katseeni ulottumattomissa.Perunatkin olivat jo kypsyneet.Kutsuin puolison aterialle.
Onkohan niin että pikkupoikien elämä tuossa iässä on jännittävämpää ja seikkailurikkaampaa kuin tytöillä? Onhan niitä raisuja poikatyttöjä,jotka päihittävät vaikka puuhun kiipeilyssä poikapuoliset tarzanit.Minä en kuulunut heihin,vaikka uskaltauduinkin puihin mamman mökin palstan metsäisellä puolella serkkujeni kanssa.Kaupungissa Messeniuksenkadulla leikimme nukeilla,hypimme narua ja parbiidaa ja kävelimme yhtäjalkaa käsikoukkua parhaan ystävän kanssa.Pojilla meno oli ehdottomasti hurjempaa.Talossa oli kuudenteen kerrokseen asti pihan puolella palotikkaat seinässä ulkopuolella.Rohkein kaveri kiipesi kolmanteen,muut usuttivat korkeammalle,mutta pelottihan poikaa.Kapuaminen jäi kesken.Minäkin kyllä kiipesin,mutta en edes juurikaan ensimmäistä kerrosta pitemmälle.Sitä paitsi pojat seisoivat alapuolella naureskellen näkymiä.
Muu huvi,johon me tytötkin osallistuimme oli kun kipusimme piha-aitojen yli (siihen aikaan kukin taloyhtiö rajasi oman alueensa verkkoaidalla ja näitä piha-alueita oli korttelin sisällä monta) tai hivuttauduimme jonkun tekemistä reijistä.Jännittäväksi asian teki se,että saimme kimppumme aina kiukkuisia talonmiehiä,jotka valvoivat reviiriään haukan lailla.Isolla kaltsilla (nykyisen Kansaneläkelaitoksen paikalla Töölössä) oli kalliossa isojakin halkeamia,joihin oli kiva ujuttautua.Luonto oli myös aivan kuin tyttöjen kotileikkejä varten muovannut syvennyksen,joka muodosti melkein neliön kallion kupeessa.Nukkien kanssa me siellä leikimme eikä sinne huolittu poikia.Vaikka norkoilivat lähistöllä.Talvisin varsinkin iso kaltsi (pikkukaltsi oli vieressä) antoi oivan kelkkamäen lasketella.Se oli yhteistä tytöillä sekä pojilla.Joskus joku poika,joka tykkäsi tytöstä,otti rattikelkkansa kyytiin ja se oli menoa se.Punastuttikin vähän,kun muut katselivat.Ensimmäinen pussauskin tapahtui kaltsin puitten alla.Tästä kyllä levisi sana kulovalkean tavoin ja siitä kuuli ensimmäisenä Päivärinnankadun poikajengi.Päivätolkulla kiusasivat.Ne olivat semmoisia päivän tai kahden pussaussuhteita.
Suurimmaksi osaksi me leikimme yhdessä kaikki lapset kirkonrottaa,viimeistä paria uunista ulos,pallopelejä kaltsilla ja kävimme viikkorahoilla ostamassa Stadionin apteekista salmiakkia.Sinne mentiin kaltsin yli Minna Canthin kadun ja Nordenskiöldinkadun kulmaan.Me lapset kasvoimme ja muutimme pois ja niin teki Stadionin apteekkikin.Maansiirtokoneet tulivat kaltsille,joka madaltui katutasoon asti tehden tilaa Kansaneläkelaitokselle.Iso kaltsi ja pikkukaltsi lakkasivat olemasta.Kuten meidän lapsuutemmekin.
Elämä kulkee kulkuaan kaikesta huolimatta.Tänään huomattavasti viileämpää.Hetkellisesti,kerrottiin.On parempi hengittää,puoliso himpun verran pirteämpi ja minä myös.Meille ainakin mitä tervetullein muutos.
Eilen puutuin pikkupoikien pihaelämään.Vein roskia ja jouduin tapahtumien keskelle.Joku älypää oli saanut muut kiinnostumaan lokin pesästä roskisvajan katolla ja uskomaan siellä olevan vielä kasapäin munia.Minä kertomaan totuuden.Ei enää tähän aikaan vuodesta."Me mennään hävittämään sitten pesä",sanoivat.Puhuin hiukan puitaheiniä kalalokin rauhoituksesta jättämällä mainitsematta,että lain pitkä koura ei ulotu pesimäajan ulkopuolella olevaan pesän tuhoamiseen.Tämän pesäpaikan kohdalla on vielä niin,että vaikka kuinka monta kertaa pesä poistetaan,se pykätään keväällä siihen kerta kerran jälkeen.Talon huoltofirma voi tämän todistaa.Parempi siis jättää paikoilleen.
Pojat lähtivät yrittämään katolle luvattuaan pesän antaa olla rauhassa.Tulin kotiin ja menin partsille seuraamaan tilannetta.Vintiöt olivat raahaamassa pihapenkkiä soralaatikon päälle,josta sitten mukamas katolle. Ei kun huutamaan "liian vaarallista".Penkki paikoilleen ja pettyneitä katseita.Uusi yritys pyöräkatoksen tukipalkkien kautta.Jopas onnistui pienintäkin vesaa myöten.Tepastelua kattopellin päällä,kolistelua ja voittajan elkeitä.Alastulo pienimmällä olikin sitten jo toinen juttu.Sekin onnistui,kun toiset neuvoivat jalkojen paikan.Ryhmä oli taas koossa.Seuraavan tehtävän pariin,joka oli jo katseeni ulottumattomissa.Perunatkin olivat jo kypsyneet.Kutsuin puolison aterialle.
Onkohan niin että pikkupoikien elämä tuossa iässä on jännittävämpää ja seikkailurikkaampaa kuin tytöillä? Onhan niitä raisuja poikatyttöjä,jotka päihittävät vaikka puuhun kiipeilyssä poikapuoliset tarzanit.Minä en kuulunut heihin,vaikka uskaltauduinkin puihin mamman mökin palstan metsäisellä puolella serkkujeni kanssa.Kaupungissa Messeniuksenkadulla leikimme nukeilla,hypimme narua ja parbiidaa ja kävelimme yhtäjalkaa käsikoukkua parhaan ystävän kanssa.Pojilla meno oli ehdottomasti hurjempaa.Talossa oli kuudenteen kerrokseen asti pihan puolella palotikkaat seinässä ulkopuolella.Rohkein kaveri kiipesi kolmanteen,muut usuttivat korkeammalle,mutta pelottihan poikaa.Kapuaminen jäi kesken.Minäkin kyllä kiipesin,mutta en edes juurikaan ensimmäistä kerrosta pitemmälle.Sitä paitsi pojat seisoivat alapuolella naureskellen näkymiä.
Muu huvi,johon me tytötkin osallistuimme oli kun kipusimme piha-aitojen yli (siihen aikaan kukin taloyhtiö rajasi oman alueensa verkkoaidalla ja näitä piha-alueita oli korttelin sisällä monta) tai hivuttauduimme jonkun tekemistä reijistä.Jännittäväksi asian teki se,että saimme kimppumme aina kiukkuisia talonmiehiä,jotka valvoivat reviiriään haukan lailla.Isolla kaltsilla (nykyisen Kansaneläkelaitoksen paikalla Töölössä) oli kalliossa isojakin halkeamia,joihin oli kiva ujuttautua.Luonto oli myös aivan kuin tyttöjen kotileikkejä varten muovannut syvennyksen,joka muodosti melkein neliön kallion kupeessa.Nukkien kanssa me siellä leikimme eikä sinne huolittu poikia.Vaikka norkoilivat lähistöllä.Talvisin varsinkin iso kaltsi (pikkukaltsi oli vieressä) antoi oivan kelkkamäen lasketella.Se oli yhteistä tytöillä sekä pojilla.Joskus joku poika,joka tykkäsi tytöstä,otti rattikelkkansa kyytiin ja se oli menoa se.Punastuttikin vähän,kun muut katselivat.Ensimmäinen pussauskin tapahtui kaltsin puitten alla.Tästä kyllä levisi sana kulovalkean tavoin ja siitä kuuli ensimmäisenä Päivärinnankadun poikajengi.Päivätolkulla kiusasivat.Ne olivat semmoisia päivän tai kahden pussaussuhteita.
Suurimmaksi osaksi me leikimme yhdessä kaikki lapset kirkonrottaa,viimeistä paria uunista ulos,pallopelejä kaltsilla ja kävimme viikkorahoilla ostamassa Stadionin apteekista salmiakkia.Sinne mentiin kaltsin yli Minna Canthin kadun ja Nordenskiöldinkadun kulmaan.Me lapset kasvoimme ja muutimme pois ja niin teki Stadionin apteekkikin.Maansiirtokoneet tulivat kaltsille,joka madaltui katutasoon asti tehden tilaa Kansaneläkelaitokselle.Iso kaltsi ja pikkukaltsi lakkasivat olemasta.Kuten meidän lapsuutemmekin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)