Heinienkuun kymmenennettä jo mennään,lomat täydessä vauhdissa.Mutta Helsinkipä ei nukukaan,kuten yleensä heinäkuussa.Kaupungilla väkeä lisäämässä turistit,jotka ovat risteilylaivoista purkautuneet ja nyt pällistelemässä Itämeren tyttären must-nähtävyyksiä,jotka ovat Kauppatori,Senaatintori ja Stockmannin tavaratalo.Varsinkin japanilaiset kymmenien ihmisten ryppäinä tungeksivat viimeksimainitussa jollain Marimekon kassi kädessään.Stockmannista on sen hurjan laajentumisen myötä kehkeytynyt yksi todellisista tutkailemisen arvoisista paikoista Helsingissä.Onhan se nyt etupään kauppapaikkoja Euroopassa jo kooltaankin.Sen olen ollut huomaavinani,että japsit kuulusta ostovoimastaan huolimatta,eivät rahojaan ainakaan suuressa määrin Stockmannille jätä.Tarkkaavaiset silmäni ovat merkille panneet,että tyhjin käsin retkueet poistuvat.Mutta tulihan oltua!
Jaahas,se on nyt taas tulivuoriaikaa meillä Euroopassa.Islannissa odotellaan jännittynein mielin,mitä aikovat kaksi suurta Katla ja Hekla.Katla päästelee sulaneita vesimassoja maan pinnalle ja Hekla yskiskelee tupruttaen ilmaan merkkejä mahdollisesta tulevasta.Sisiliassa on päättänyt heräillä ehkä voimainsa tuntoon itse Etna pannen lähiväestön hiukan varpaisilleen ja tiedemiehet varuilleen.On taas niin hyvä mieli olla Suomessa,jossa on vakaa graniittikuori eikä liiemmin maa vavahtele minkään isomman luonnonmullistuksen kourissa.Mitä nyt juuri näinä päivinä ukkoset ovat maatamme siellä sun täällä koetelleet Helsingin seutua visusti kiertäen.Meillähän onkin niin,että usein jättää väliin,mutta sitten jos hollille osuu,niin jytinä ja jytke,rätinä ja räiske onkin mahtavaa kuunneltavaa ja katseltavaa.Siinä ei silloin meikätyttö pysy partsilta pois,kun Luonto puhuu mahtavalla isännän äänellä.
Katselin eilen jättimäisen Jättiläisen televisioruudussa.Nähty elokuva niin moneen kertaan,että muistin paikka paikoin repliikitkin.Katselin kuitenkin.Onhan se pullollaan edesmenneitä tähtiä ja nyt viimeksi tuolle puolen sinne jonnekin siirtynyt iki-ihana Elizabeth Taylor.Miehistä komeutta edusti Rock Hudson ja James Dean taas puolestaan ehkä pitkälti itseään.Olihan mies eläessään myös originellia sorttia.Vaikka yleensä väsähdän näiden sukukronikoiden parissa,niin tätä leffaa Benedictien elämää katsellessani olen täydesti pysynyt hereillä.Niin eilenkin.Ainoa mikä ehkä hitusen vaivasi,oli se,että ei näistä nuorista näyttelijöistä ole saatu edes taitavan maskeeraajan käsittelyssä uskottavasti vanhan näköisiä,jota elokuvan loppupuoli olisi vaatinut.Jos pannaan harmaata väriä hiuksiin ja vedetään jokunen ylimääräinen ryppy poskiin,iho ja kädet pysyvät nuorina.Käsistä näkee iän etenemisen.Tiedän omiani katsellessa.
No,kun lakkasin pohtimasta näitä sen ajan elokuvantekijöiden ongelmia (nythän onnistutaan vanhentamisessa uskottavasti),niin leffa on hyvä ja taatusti moneenkin kertaan näkemisen arvoinen.Maailma muuttui Teksasissa Benedicktien aikana.Karja osin vaihtui öljyntuotantoon,vaikka vanhat parrat karjankasvattajat panivatkin kampoihin.Kampoihin pani myös vanha tapa,että rotujen välinen tasa-arvo ei tullut kysymykseenkään,ennenkuin ajan kuluessa mutkien,suvaitsevaisuuden ja ymmärryksen kautta "meksikaanitkin" pääsivät hampurilaisaterialle mihin tahansa haluamaansa paikkaan.Eikä tässä tasa-arvoasiassa ole likikään päästy toivotulla tavalla eteen päin oikeassakaan elämässä.Ei Suomessa eikä muuallakaan.Itse en usko koskaan päästävän lähellekään oikeaa tasa-arvoa missään päin maailmaa.Ehkä sittenkin ajan kuluessa,kun olemme tarpeeksi paljon sekoittuneet muihin rotuihin ja alamme muistuttaa väriltämme toisiamme.Silloin on tasa-arvo jo lähellä.
Eilen vaikutti ilma viileämmältä tuulen vuoksi.Olin rantakävelyllemme ottanut puolison vanhan golfbägijakkaran mukaan ja asettauduimme tammen alle varjoon.Minulla mukava istuin.Tuuli kävi sopivasti.Nurmikolla kaiken hanhien ulostusten keskellä makaili auringonpalvojia.Ihmisiä istuskeli rantakivillä ja jotkut jaksoivat pallopelejä.Lokit tuulen vieminä korkeuksissa ja aina ahkera tiira kalasteli rannan tuntumassa.Valkoapilat nostivat nurmesta päätään ja Vispilä kauhoi tuttuun tapaan vettä matkallaan Korkeasaareen täysine ihmislasteineen.Purjeveneet kulkivat moottorien avustamina mieluummin kuin pullistuvin purjein.Eikö tuulta riittänyt? Oli joviaali olo ja siinä olisi istuksinut kauemminkin,mutta puolisolle tuli nälkä.
Tämän päivän päiväohjelmaa en ole vielä miettinyt.Nukuimme hiukan pitempään,jotta on ikään kuin parin tunnin viiveellä kaikki.Ehkä on kuitenkin ulos lähdettävä,kun mies tuntuu siitä nauttivan.Illalla asettaudun nenäliinapinkan kanssa ruudun ääreen: Robert Taylor ja Vivien Leigh Sumujen sillassa.Aivan varmasti itkettää.On niin tehnyt ennenkin.
Ei kun hyvää sunnuntakipäivää itsekullekin.
10. heinäkuuta 2011
9. heinäkuuta 2011
VÄHÄN NIPOTTAMISTA JA ENEMMÄN MUUTA
Tänään heinäkuisena aamuna heräsin varsin varhain.Istuin parvekkeella lukemassa Suomen Kuvalehteä ja kuinkas ollakaan.Naapurirapun koiranpennun taluttaja meni hilpeästi lemmikkinsä kanssa lasten leikkialueelle,antoi koiran tehdä tarpeensa,nosti tuotoksen muovipussiin ja jatkoi hiekkalaatikkoa hipoen tyynesti matkaansa.No,tietysti puutuin asiaan.En kuullut,mitä mies vastasi.Ilmeisesti haisevan vastalauseensa.Koiran tunnen,jotta jos hollille osuu ihmisensä kanssa,otanpa asian käsittelyyn.On se vaan omituista,miten kovapäistä kansaa me olemme.Isännöitsijä on lähettänyt jokaiseen talouteen kirjeen,ettei lemmikkejä ulkoiluteta leikkialueella ja tämä lukee myös taloyhtiön järjestyssäännöissä.Mutta...
Ei voi muuta kuin ihmetellä ja oikeastaan sääliä näitä ihmisiä,jotka porskuttavat elämänsä läpi mistään piittaamatta,mitään sääntöä noudattamatta kuin sikapoloiset pellossa.
Hepi tuli ja oli.Oli liki seitsemän tuntia.Mutta hauskaa oli.Kertoi Turkista,Turkista ja taas Turkista.Osaa jo joitakin sikäläisiä sanoja ja repertoaari laajenee,kun taas marraskuussa suuntaa itsensä Alanyan hietikoille ja yllätti minut kertomalla aikomuksena nyt olla peräti viisi kuukautta.Siellä on aina tuttua suomalaisporukkaa,joka ystäväni lailla palautuu Turkkiin talvikuukausiksi.Viettävät aikaa yhdessä retkiä tehden,iltoja istuen,ystävyyksiä solmien.Ja kaukana ovat Suomen pakkaset ja lumimassat,kaukana oikeastaan koko kavala maailma,kun niin leppeästi eletään tutkaillen Välimeren sineä lämmittävän auringon paisteessa.No,joskus sataakin.Toisinaan myös on pantava villaa ylle,kun turkkilainen talvi näyttää kyntensä.Sekin lempeämpää ja pehmeämpää kuin Pohjolassa.
Maailmanmatkaajaystäviltäni tuli kortti Pariisista.Kuvapuolella itse Montmarte.Minäkin joskus satoja vuosia sitten siellä pasteeraillut,kun rinnassa sykki vielä seitsentoista-vuotiaan nuoren naisen sydän.Tai oikeammin olin sen jättänyt Saksaan Frankfurtiin poikaystäväni luo.Olimme viettäneet muutamia suloisia yhteisiä hetkiä.Minun perheeni oli näytillä Horstin vanhempien kodissa ja suomalaista tyttöystävää kävivät tutkailemassa Horstin kaveritkin.Oi noita ihania aikoja! Eivätkä edes unohdu,vaikka ajan ratas pyörähtänyt eteen päin vuosikymmenten aikana ja elämä tuonut mitä tuonut ajan kuluessa.No,nyt on näin ja niin Frankfurtin kaduilla kuin Montmartella kulkee muita seitsentoista-vuotiaita.Heilläkin oma tarinansa.Elämä edessään,hymy herkässä ja ruusuiset unelmat tulevaisuudesta. Varsinkin Pariisissa!
"Onnellinen kuin Jumala Ranskanmaassa",kuten saksalaiset ovat muinon sanoneet ja silkasta kateudesta.Riittäähän Ranskaa yhä Pohjanmereltä Välimerelle ollen vielä aikoinaan kaikin puolin mitä mahtavin valtio.Kerrotaan ranskalaisten sotilaiden huutaneen keskiajalla "Kauan eläköön Kristus,joka rakastaa ranskalaisia".Niihin aikoihin naapurimaat olivat pahasti jäljessä ja kauempanakin elettiin takatuppulameiningissä Ranskaan verrattuna,jossa kansa oli vaurasta ja elinvoimaista,viini kasvoi auringon säteissä,väki iloista ja uutteraa.Kyllähän siinä tuppasi väkisinkin kateuden inha siemen itämään.No,nyt ovat jo onnen lahjat tasan,eikä Kristus yksinomaan ranskalaisia rakasta.
Kun Ranskassa Henri de Toulouse-Loutrec 1800-luvun puolen välin jälkeen maalasi sirkusaiheitaan,kuviaan kabareteista ja julisteitaan oli Helsingissä aukkaita noin 32 000,Vanha ylioppilastalo tuli valmiiksi ja kaupunki sai kunnallisen vesilaitoksen ja sähkön.Viimeisellä vuosikymmenellä Katajanokkaa alettiin asuttaa ja uusien rakennusten jugendtyyli antoi entisille ränstyneille köyhälistön maille elegantin leimansa.Hepikin tiesi,vaikka ei stadilainen olekaan, Katajanojan menneisyyden ja minä lisäsin hänen tietämystään sen kuin kerkisin.Ei mikään asioista ja asuinkaupunkinsa historiasta tietämätön rouva olekaan.Tunsi Vironniemen alun ja ihmisten luut Senaatintorin kiveyksen alla.Tiesi paljon muutakin.Saattoi tietää enemmän kuin moni muu täällä jo vuosikymenet asunut.Nostanpa,nostanpa hattuani!
Riitta Kylänpää kirjoittaa SK:ssa pitkästi maailmalla mainetta niittäneestä suomalaisohjaaja Aki Kaurismäestä.Kaurismäki lausahtaa "Jokaisella on aikansa,määränsä,mittansa ja kohtalonsa".Tämä tarkoittanee,kuten Kaurismäki itse sanoo,että filmaa vain kaksi elokuvaa enää.Mitä tekee Kaurismäki lopetettuaan filmien teon,kysyy toimittaja."Vaihdan taiteenlajia",on vastaus,joka ei kerro juuri mitään. Kirjoittaako romaaneja?,tuumii toimittaja."Tällaisten elokuvienko jälkeen! Alan kirjoittaa haikuja." Uskommeko? Tekstin luettuani huomasin Kaurismäen olevan muutakin kuin taitavan elokuvantekijän,originellin taiteilijan,joka on armoton tupakoija,asuu perheineen osan ajastaan Portugalissa ja pyytää vaimoaan siistimään hiuksensa.Hänellä on mielipiteitä muustakin kuin ohjaustyöstä.Hän hämmästelee suomalaista pakolaispolitiikkaa puhisemalla,että Suomessa ollaan paniikissa muutamasta pakolaisesta,kun muissa pohjoismaissa on heitä paljon enemmän.Hän pitää kylmäsavustetusta hauesta,pelaa jalkapalloa Karkkilassa ja on urheiluhullu muutenkin.Siis oikeastaan ihan tavallinen mies.Mutta hemmetin hyvä elokuvaohjaaja.Le Havren ensi-ilta Suomessa on syyskuussa.
Suomen Kuvalehdellä aloitin ja siihen jorinani tänään päätän.Seuraavaan kertaan.

7. heinäkuuta 2011
EHTOOHAASTELUA
Mikä meitä ihmisiä vaivaa? Miksi semmoistakin julmuutta,että joku sytytetään tuleen nukkuessaan? Kuten Helsingissä raitiovaunupysäkillä tapahtui.Nyt tämä palamaan pantu mies on kuollut vammoihinsa.Murhaajat vangittu.Saanevat joskus elinkautisen -ehkä.Ja jos niin sehän on vain tietty määrä vuosia ja sitten vapauteen.Ei siis mikään "elinkautinen".Vielä ehtii hyvin tappohommiin.Tämmöisissä tapauksissa kannatan aina kuolemantuomiota,kun asia on aivan selvä.Minusta siinä ei ole mitään lieventävää,kun ottaa hengen toiselta omavaltaisesti.Syytetään humalatilaa ja ties mitä.Kyllä siinä järki pelaa,kun oli tässäkin tuleen sytyttämistapauksessa palavaa nestettä mukana.Harkittua.Ei sitä yleensä kanniskella kaupungilla.
Me olemme muuttuneet hyvin lyhyessä ajassa ikävämpään suuntaan.Ihmishenki ei ole enää minkään arvoinen.Ihmisten välinen kunnioitus kadonnut.Ei mitään kontrollia sanomisissa eikä teoissa.Jos uskaltaa antaa asiasta reklamaatiota palveluammatissa oleville,saa yleensä sellaisen ryöpyn vastaansa ettei paremmasta väliä.Tänään jouduin invataksin kuljettajan kanssa keskustelemaan kiivain sanoin.Ensin seisotutti meitä helteessä yli 20min.Kun soitin asianomaiseen keskuspaikkaan,aina kerrottiin "auton olevan tulossa".Mies alkoi paahteessa voida huonosti.Autoa ei missään.
Muita tuli ja meni ja kaikki ajallaan,kertoi minulle eräs rouva kiivetessään omaan autoonsa.Sitten tuli taas inva-auto.Minä kysymään,josko meitä haetaan.Sanottiin toinen nimi.Myöhemmin rohkaistun uudestaan kysymään,vastaus sama.Ei liioin sillä nimellä löytynyt kuljetettavaa.Kuski odotti ja odotti.Eikös hänen olisi jo siinä vaiheessa pitänyt tarkistaa nimi,josko hän olisi väärässä.No ei.Lopulta hän soittaa matkapuhelimeeni,jolloin en enää antanut periksi,vaan väitin hänellä olevan alunalkaenkin väärän nimen.Sappeni kiehui,olin vihainen,väsynyt,kuumissani ja tulin sanoneeksi yhtä ja toista.Tämä palveluammatissa oleva tummahipiäinen kaveri antoi tulla tuutin täydeltä käyttäytyen kaikkea muuta kuin ammattitaitoisesti palveluammatissa olevana.Tein hänestä heti reklamaation päästyäni kotiin.Jo se,että iältäni olisin voinut olla tämän poikaklopin isoäiti olisi pitänyt herättää hänessä jonkunmoista kohteliaisuutta.Päättelin kyllä hänen käytöksensä ja huökkäävyytensä johtuvan ehkä siitä,että on saanut tuta kommentteja ihonväristään ja ehkä rasistisia huomautuksiakin.Siksi sanallinen päällekäyminen.Mutta palveluammatissa... Lopulta olimme kotona ja aikaa kaikkeen tuhrautui melkein tunti kymmenen minuutin matkalla.
Sulloin lämmenneet (kylmäkassista huolimatta) huomiset ruoka-aineet jääkaappiin,panin mansikat marinadiin,syötin miehen ja join litrakaupalla vettä.Parvekkeella hikoilin kolmen muurikukan kanssa,jotka ostin,koska joulukukka alkaa repsahtaa ja silkkikukat eivät ole sama asia kuin elävät kasvit.Partsi kyllä näyttää enemmänkin puutarhalta kivineen päivineen,mutta on minulle mieluinen ja eikös se ole pääasia.
Kauhulla katselin eilen kotiin tullessamme,kun kaksi miestä raahasi rapun kierreportaita pitkin pianoa viidenteen kerrokseen uusille asukkaille.En uskaltanut jäädä sen enempiä pällistelemään,kun olin varma,että hyvin ei siinä käy.Näytti aivan mahdottomalta tehtävältä.Kun ei kuitenkaan suurempaa kolinaa kuulunut,saivat pianon vietyä ja siitä hatun nosto ammattiväelle.Meille aukaisi noin kymmen-vuotias tyttö ulko-oven samoin eilen.Sanoin että selviämme kyllä,mutta hän piti kuitenkin ovea ja minä sen sitten sallin.Kysyin,onko uusi asukas.Kyllä oli.Arvasin hänen kuuluvan viidenteen ja oikeassa olin.Toivotin tervetulleeksi taloon.Tyttö kiitti silmiin katsoen ja sydämeni hypähti riemusta: jälleen yksi hyvin kasvatettu nuori neiti.
Herkussa tapahtui tänään kummia.Pitää ihan sekin vielä kertoa.Olin leikkelepuolella hankkimassa huomiseen kylmätarjottimeen aineksia ja ostin myös palan kasvishyytelöä.Jatkoimme matkaa ja seisoin jo kalatiskillä,kun joku keveästi kosketti olkapäätäni.Leikkelemyyjä! Hän kertoi,että "kasvishyytelön päällä on muovikelmu".Sanoin huomanneeni ja kiitin ystävällisyydestä.En kyllä oikein ymmärtänyt koko asiaa,mutta kielihän tuo,että myyjä yritti parhaansa saada omalta osaltaan minun huomisen lounaani onnistumaan,etten vaan erehdyksessä tarjoa Hepille muovia.Tai sitten piti minua niin höppänänä etten huomaa ja tosiaan panen muoveineen päivineen tarjolle.
Vaikka tänään alleviivasin reklamaatiossani ikääni matkakeskukseen,on se tarkoin harkittua,eikä kuulu missään tapauksessa ruokaostosten yhteyteen.Herkussa olen aina tyytyväinen 25v ja kaikki hoksottimet sekä järki tallella,iäkkyydestä ei hajuakaan.Sitä paitsi minulta sujuu vielä yhteen- ja vähennyslaskukin,eikä kertotaulun tietämyksessä liioin aukkoja ole.Pystyn yhä huomioimaan ympäristöäni terävästikin ja sanon tarvittaessa sujuvasti mielipiteeni,näen ja kuulen loistavasti,vatsa toimii säännöllisesti enkä tena-tippasuojia tarvitse.Ainoa mitä tarvitsen,on lukulasit ja nekin sieltä miedommasta päästä.Juoksen myös sutjakkaasti yhä ratikkaan ja asian niin vaatiessä kävelen meille kolmanteen raput hengästymättä.Joskus,myönnän,on tehnyt tiukkaa,kun olen kavunnut Meilahden sairaalan viidenteentoista.Jaa miksikö? Joskus iskee semmoinen hissikammo ja ne varsinaiset vierashissit olivat ainakin siihen aikaan kovin pieniä.Jos kyytiin sattui joku valkotakkinen,se oli onnea se.Puoliso oli viidennessätoista ja joka päivä kävin.Hiukan piti huilia välillä.Viistoista on sentään aika kamala matka.Kuinka monta askelmaa? Enpäs tullut räknänneeksi.Niin että kyllä meikätytössä vielä potkua on!
Nyt menen antamaan puolisolle iltapalan ja selvitän itselleni,kannattaako televisio avata.Hyvää iltaa.

6. heinäkuuta 2011
ARKISTA TARINOINTIA
On ollut viileämpää,joka ainakin minulle oli tervetullutta vaihtelua.Luvattiin toki jälleen lämpenevää,jotta lyhytaikaiseksi iloksi jäi.No,tässäkin sopii ajatella olevan turha tutkainta vastaan taistella.
Kyllä torielämä Kauppatorilla kukoistaa entiseen tapaan.Olimme asian eilen tarkistamassa.Kaikenlaista tuoretta ja vihreää ostin sekä kirsikoiden,mansikoiden ja hallainten lisäksi mustikoita ja aprikooseja.Näiden jälkeen lykkiydyimme Vanhaan kauppahalliin,josta ylikypsää kinkkua ja Kouvolan Lakritsin lakritsikiekko.Sekin myymälä ulkomaalaisomistuksessa.Kojun seinällä mainostetaan "tuoreita taateli".Odottelimme invataksia ja minä katselin ihmisvilinää,joka suurelta osin koostui vieraista maista tulleista,jotka kohteliaan ihastuneina silmäilivät helsinkiläistä hallikujaa,jonka molemmin puolin on pikkumyymälöitä,kahvila ja sushipaikka kuin myös koju,josta aasialaiset myyvät kevätkääryleitä sun muita kaukaisen maan herkkuja.Kymmeniin kameroihin pääsi näkymät hallista ja kun kauppakuja oli kierretty,ulos ja torille jatkamaan tutustumista meikäläiseen tuoremaailmaan.Tosin siihen mukaan mahtuu porontaljat,paksut karvalakit ja kaikki se pieni krääsä,joka markkinoi pohjoisen maan eksotiikkaa.Antaa ehkä kuvan,että eteläisessäkin Suomessa porotokat jutaavat koparat kolisten jäkälämaalta toiselle.Yksi poro on kuitenkin yleensä Senaatintorin kupeessa Kiseleffin talon kulmalla.Täytettynä siinä seisoo suvaiten vaieten ihmisten silittelyt ja ihmettelyt "noinko pieni se onkin".
Saamme Hepin lounasvieraaksemme perjantaina.Tarjoan kylmän aterian vastakeitettyjä siikli-perunoita paitsi.Jäkiruuaksi sitrusmansikat vaniljakastikkeen kera.Niiden kanssa vaaleanpunaista samppanjaa.Tervetuloksikin samppanjaa,mutta aterialla nautimme valkoviiniä.Juomat ovat Alkon asiantuntijamyyjän suosittelemat.Olin hallin piskuisessa Alkossakin eilen.Sen valkoimassa juomia,joita ei muista Alkoista välttämättä saa.On pitkä aika,kun olen Hepin oikein nenätyksin tavannut.Kanssakäymisemme on yleensä puhelimitse tapahtuvaa elämäni rajoittuneisuuden takia.Kuten niin monen muunkin ystäväni kohdalla.Onneksi viitsivät kaupungin toisiltakin laidoilta ja joku vallan naapurikaupungista asti vieraiksemme kotiimme tulla.
Italiasta tipahti eilen niinikään jälleen 12-arkkinen kirje,molemmin puolin tiheää pränttiä.Ystäväni oli käväissyt miehensä kanssa Lissabonissa,josta taas mitä mainioin matkakuvaus.Mukana seurasi kaksi kuvaa sikäläisistä raitiovaunuista,koska olen "ratikkakonduktöörin tyttären tytär". Nämä kulkuneuvothan ovat yksi Lissabonin symboleista ja niitä onkin sitten joka lähtöön ja sortimenttiin.Kaupungin kukkuloille on helppoa näillä välineillä kulkea.Jotkut ällistyttävänkin jyrkillä kaduilla kuin myös kapeilla kujilla melkein talojen seiniä hipoen.Lissabon on yksi niistä kaupungeista,joihin hyvin mieluusti olisin vielä tahtonut mennä.Oli suunnitteilla,mutta sitten se kuin niin moni muukin ajatus vain haaveeksi jäi.Näinhän pääsen ystävien kuvaamina ja televison antoisten matkadokumenttien myötä sekä matkaoppaita ja matkakirjoja lukien.
Seinänaapuri muuttaa takaisin juurilleen maalle.Monikymmenvuotinen yhteiselo talon kanssa päättyy.Kertoi eilen.Tytär on saanut lapsen ja vastaleivottu mummi tahtoo perheensä lähelle.Hiukan haikealta tuntuu.On ollut mukava naapuri,yksi niistä harvoista,jolta liiennyt pihalla sana jos kaksikin.Toivotin hyvää elämää eteenpäin ja onnea uuteen kotiin.
Tämmöistä päiväkirjaa tänään ilman historian hituistakaan.Hyvää päivää.

4. heinäkuuta 2011
HERKUISTA HERKUIMPIA
Helsingin ihkaensimmäinen sokerileipuri lienee ollut Christian Menn,joka sai kaupungin maistraatilta 8.8.1814 porvarioikeudet sekä oikeutettiin valmistamaan ja myymään liköörejä.Hän oli jo seitsemän vuotta harjoittanut kondiittorin ammattia ja oli havainnut,ettei Helsingissä ollut ainuttakaan sokerileipuria.Hän sai yksintein myös aloittaa Helsingissä sokerileipurin toiminnan.
Menn oli alkuaan sveitsiläinen ja työskennellyt vaimonsa Charlotta Amalia Scheerin kanssa Göteborgissa.Christian Mennin syntymävuosi oli 1787.Helsingissä perhe kasvoi neljällä lapsella,joista yksi menehtyi.Helsinkiläiset tykästyivät Mennin leivonnaisiin.Kauppa kävi.Mutta vastoinkäymisiäkin oli.Maistraatti oli saanut poliisilta tutkittavakseen kengän muotoisen leivoksen.Kuorrutus oli vihreää ja monet olivat sairastuneet syötyään mainittua leivonnaista.Asia huolestutti.Sokerileipuri Menn kuitenkin oppi virheestään,eikä moista -mikä se sitten oli ollutkin- myöhemmin tapahtunut.
Konditoria kukoisti Aleksanterinkatu 12:ssa ainakin vuonna 1830.Mennin luona oli tapana ylioppilailla juhlistaa kokeittensa hyväksymistä.Juhlijoiden joukkoon kuului myös nuori Runeberg.Siinä hiukan riehaannuttiin ja malja nostettiin vallankumoukselliselle Puolalle,joka kippistäminen katsottiin ennenkuulumattomaksi virheeksi.Tieto asiasta meni itselleen keisarille ja uskaliaita nuoria uhkasi karkotus Venäjän armeijaan.Tästä kuitenkin vältyttiin,sillä ylioppilaat keksivät,että yleinen tapa on juoman viimeisiä tippoja kutsua "puolalaisiksi".Runeberg oli tunnetusti rehellinen mies ja hän ei tämmöistä "hätävalhetta" oikein hyväksynyt.
Menn vauraustui ja konditoria lisääntyi,kun hän sopi ulkoilmaravintolan vuokraamisesta Töölön huvilassa.Se aloitti toimintansa kesäkuussa 1828.Paikka lienee ollut nykyisen Kaupunginmuseon eli Karamzinin huvilan paikalla.Ympäristöä ryhdyttiin oitis parantelemaan istutuksin.Asiakkaat saivat nauttia luonnosta puutarhassa.Koirilta oli visusti pääsy kielletty.Aitaus ympäröi aluetta ja nimeksi tuli "Landhaus zum Vergnügen".
Vain seitsemäksi vuodeksi oli vuokrasopimus tehty.Mennillä oli aikomus sitä pidentää,mutta hän kuolikin yllättäen aivohalvaukseen vuonna 1834. Charlotta Amalia-rouva ei ollut halukas yritystä jatkamaan.Kaupunki vuokrasi Töölön huvilan vuodesta 1834 tanssinopettaja Johan Christian Gottlieb Stålhanelle,jonka tarjous vuokraamisesta oli edullisin.Hän oli avustanut Menniä jo tämän sairastellessa,jotta paikka oli tuttu.Näin päättyi Töölön huvilan sveitsiläiskausi.
Edellä ollut tositarina on omin sanoin kerrottua Sven Hirnin kirjasta "Huvia ja herkkuja" helsinkiläisten herkuttelusta ennen itsenäisyyden aikaa. SKS:n julkaisema ja Kariston painama vuonna 2007.
Herkuista puheenollen.Olen nyt kokeillut Romanovin mansikoita,sitrusmansikoita sekä minttumansikoita.Hepi tulee meille perjantaina.Tarjoan lounaan ja jälkiruokana totta kai jonkun sortin lajitelman mansikoita.Pitää vain päästä toriostoksille tai jos Stockmannilta saan mieleisiäni.
No,tänään vaikuttaa,kuten luvattiinkin,helteen kaikonneen ainakin toviksi.Taivas suojaavasti pilvessä ja tervetullut tuulenvire haamuilee pihakoivujen latvoissa.Lupasivat meillekin päin tämän päivän aikana sade- ja ukkoskuuroja. Eipä nuo juurikaan Helsinkiä ole hemmotelleet,vaikka muualla on ropissut jopa rakeitten muodossa.Vertasivat kokoa golfpalloon.Semmoinen kun päähän mujahtaa,niin ottaapi kipiää.
Eilen istuimme pihalla hetken ja yläkerran naapuri tuli kotiinsa.Yhytin oitis miehen,kun oli asiaa.Olin kuitenkin päivätolkulla kerännyt rohkeutta pohtien jokaiselta kantilta,että onko sopivaa vaiko eikö ole.Päätin olevan.Katkaisija lukulampusta kenkkuilee ja siihen tietysti olisi pantava uusi.No,minun taitoni eivät taida tämän sorttisiin sähköhommiin riittää,jotta siksi sitä asianpuolta naapurille oli.Kun olen havainnut miehen ylen ystävälliseksi ja muutenkin avuliaaksi.Lupasihan tuo.Tulee katsomaan.Sanoin,ettei asialla ole kiirettä että sitten kun sopii,sillä ketkuttelen katkaisijan kanssa kikkoineni hyvinkin toistaiseksi.Vie vain aikaa,ennen kuin saan valon sammumaan ja peukalo väsyy.Viime kädessähän sammuttaminen onnistuu,kun kiertää polttimoa hiukan irti.
Lampuksi ei sitä kuulemma saa enää kutsua.Kuuluu niihin ei-toivottaviin nimikkeisiin kuin "neekeri",josta sanasta itse ihan hillittömästi tykkään.Käytän sitä itsekseni,mutta varon tietysti julkisilla paikoilla.Hiukan hymyilyttää nämä kielletyt ilmaisut.Ottivat mustan pojan pois Fazerin lakupötköstäkin ja geisha-patukka menetti niin ikään tavaramerkkinsä.Mitäs sitten,kun valkoisia naamoja ja muuta olemusta on näkyvissä? Mustalainen ei ole enää mustalainen,vaan heistä on sanottava "romanit". Kuitenkin me muut olemme heidän kielenkäytössään "valkolaisia",eikä se ainakaan minua hituistakaan loukkaa.Myönnän olevani ihan "valkolainen".Jos en nyt blondi,mutta vaaleahko brunette kumminkin.On tämä semmoista yhtä sääntöä,pykälää ja kieltoa koko maailma.EU-direktiivit vielä lisäksi.
Tämmöistä naputtelua tänään sadekuuroa vuotellessa.

3. heinäkuuta 2011
KIUKKUA HELTEESSÄ
Sappi kiehuu melkein vieläkin.Tapahtui eilisen päivän aikana seuraavaa.Vanhemmat kodeista lomalla.Nuoriso kotona.Kaljaa ja musiikkia,viimeksi mainittua niin että piha ja koko tienoo raikaa.Kestin päivän.Illalla lähdin etsimään suurinta melskeen alkulähdettä.Jokaisella partsilla nuoret heiluivat kaljapulloineen jumputtavan musiikin säestäessä hommaa.Otin yhden parvekkeellisen puhutteluun ja sammaltava miehen ääni lupasi vaimennusta meluun.Lähdin kotiin.Panin kaikki lävet kiinni,mutta seinän takaa kuului ja juuri makuuhuoneeseen.Kiukustuin lisää,mutta aloin kuunnella äänikirjaa Sauli Niinistön kiharoista.Tai niiden kantajasta.
Puoli yhdeltä mittani oli täysi.Meidän rappu suorastaan tärisi musiikin pauhusta.En odottanut edes hissiä,vaan kirmasin alas paljain jaloin yöpaidan helmat hulmuten aina vaan paisuvaa ääntä kohti.Tempaisin pihan ulko-oven auki ja kirjaimellisesti karjaisin eläinlääkärin pojalle vieraineen "musiikki pois!".Poika huojahteli patiollaan kohti ja sopersi,ihme kyllä,"anteeksi" ja sen jälkeen osui kuin osuikin omaan oviaukkoonsa ja meni vaimentamaan melun.Katselin joukkiota.Sanoin tätimäisimmällä äänelläni osoittaen sanani eläinlääkärin pojalle "eikös sinullakaan ole muuta tekemistä kuin juopotella,mitä äitisikin ajattelee".Tämän jälkeen poistuin.Pihalta ei kuulunut enää pihaustakaan.
Tunnin päästä alkoi aamu sarastaa ja makasin yhä selälläni silmät avoinna ja mietin nuorison viinahöryjen höystämää käyttäytymistä noin ylipäätään.Näistäkään nuorista juopottelijoista ei yksikään ollut kahdeksaatoista täyttänyt.Eläinlääkärin pojan orastava alkoholismi ei kuulu tokikaan minulle,mutta se kuuluu,kun melskataan siihen aikaan häiriöksi asti.Seura,missä poika liikkuu ja patiolleen usein äidin poissa ollessa raahaa,ei ole hänelle hyväksi.Pitkin pihaa lojuu tyhjiä kaljapulloja ja -tölkkejä.Osa heitetään pyörävajan katolle.Tupakantumpit viskataan niin ikään yleiselle puolelle.Koko nurkka on kuin sikolätti!
En jaksanutkaan eilen katselle Elizabeth Taylorin elokuvaa.Ehkä seuraavat saavat jo kiinnostukseni.Mutta minkä jaksoin,olivat Monacon häät.Kauan niitä vietettiin ja kaunista oli.Ainakaan morsian ei tuntenut oloaan kovin rennoksi,se näkyi.Eikä seremonioiden jälkeinen autoajelukaan saanut hänen kasvoilleen loistavaa hymyä.Käsi ei liioin noussut vilkutusasentoon monacolaisten täyttäessä katujen reunat,odottaessa ruhtinasparin ohikiitämistä.Mutta ruhtinas Albert tiesi,mitenkä tärkeää on näyttäytyessään tervehtiä ja hymyillä.Tämän hän teki todella asiaan kuuluvasti.No,ehkä puolisokin oppii.Sitä hämmästyin,kun selostajat kertoivat,naisen asuneen jo viitisen vuotta Monacossa,eikä vielä puhu sujuvasti ranskaa.Toimittajat ovat olleet pulassa haastatellessaan silloista tulevaa maan ruhtinatarta.Jaa-a,oliko miettinyt loppuun asti,mihin soppaan lusikkansa on panemassa? Nyt se on myöhäistä.Hääkellot ovat soineet,uskonto vaihdettu,velvollisuudet hallitsijan puolisona odottavat.
Monaco on maa,jossa minäkin ollut pariin kertaan.Tämä tarkoittaa,että pienellä pysähdyksellä läpi ajaen Casinon ja luksusvenesataman ja muun asiaan kuuluvan katsastaneena.Oli ja meni päästä päähän hujauksessa.Vähän sama kuin Norjaan mennessämme en tajunnut olleeni Kilpisjärvellä,kun jo melkein hurahutin Norjan puolelle.Tosin Kilpisjärveä ja Monacoa ei muilta osin käy vertaaminen.Ensin mainitussa vain muutama talo ja siinä toisessa sitten vilskettä ja vilinää ihmisten ja elämisen puolella.Kilpisjärveä saattaa olla neliökilometreiltään enemmän,mutta ulapat huomattavasti vaatimattomammat kuin Monacon edustan vedet.Maisemat taas ovat aivan makuasia.Erilaiset.Molempi parempi.
Tänään tuulee ja aurinko ei helotakaan pilvettömältä taivaalta.Jokohan hellitti? Ukkosta luvattu myös Helsinkiin päin.Tässä kohdin sanon koko sydämestäni että tervetuloa.Jos vielä ottaa Esterin mukaan,niin sitä mukavampaa.Helle ihan tutkitusti saa ihmisissä aikaan ärtymystä.Sen huomaa yleisenä kärsimättömyytenä ja kipakkoina sanomisina heti tilaisuuden tullen.Myös minun ymmärryksen kynnykseni huomattavasti alenee.Odotan puolisolta enemmän kuin hänen rahkeensa riittävät,vaikka tiedän hyvin sairauden tuomat rajoitteet.Jos Monacon uusi ruhtinatar ei ole viidessä vuodessa oppinut ranskaa,niin minulta on mennyt seitsemän ja puoli,enkä vieläkään osaa suhtautua miehen elämän supistuneisuuteen oikealla tavalla.Helle antaa lisäväriä käytökselleni.Saan anella anteeksiantoa ensin mieheltä ja sitten Yläkerrasta.Yksi hyvä puoli asiassa on.Mies ei muista kiivastumisiani,vaikka ei se mikään puolustus ole.Minä muistan ja se juuri koskee.Eikä Yläkerrassakaan huonoa muistia ole.Sekin koskee.
Tänään soitan Hepille ja sovitaan päivä,milloin saan tämän ystäväni visiittiin.Siitä onkin aikaa,kun olemme fyysisesti tavanneet.Nyt Hepillä olisi semmoinen väli,kunnes taas kone vie rouvan Turkkiin.Tulikin sieltä vastikään.Minä en ole kuunaan Turkissa ollut.Yli lentänyt matkalla Kyprokseen.Näin pari hiljaiseloa viettävää tulivuorta kraattereineen ja muuta vuoristoa.Loppu olikin pelkkää vettä ennenkuin kone laskeutui Larnakan kiitoradalle. Hotelli oli Limassolissa,kun en oikein piittaa niistä rantakohteen majapaikoista enkä liioin liian tiiviistä hotellialueestakaan,josta periaatteessa ei tarvitse koko loman aikana edes poistua,kun kaikki tarvittava on hollilla alueella.Syvästi kartan tämmöistä,koska minun matkailemiseeni pitää sisältyä oma-aloitteisuutta,laajaa tutkimusta maassa muuallakin,hyviä aterioita paikoissa,missä paikallisetkin käyvät,niiden nähtävyyksien näkemistä,jotka eivät ole matkaoppaissa mainittuja,eksymisiä ja yllätyksiä.Näin sen olla pitää.
Rantaleijonien rakkaudentunnustuksia en kaipaa,enkä sitä tietoa,että hän on vuosikaudet etsinyt juuri minun kaltaistani kypsää naista,joka pyöreydellään saa hormonit villisti leijonassa hyrräämään.Mistäkö tiedän? No siitä,kun katselin tv-ohjelman Thaimaan rantapojista,jotka ansaitsevat perheelleen leivän rakastamalla hurjasti hetken eurooppalaista naista,joka puolestaan näistä huolenpidoista ja huomionosoituksista koko rahan edestä pitää.Sillä maksaahan hupi.Ohjelmassa haastateltiin näitä kavereita.Eräs kertoi kirjanpitonsa menneen hiukan sekaisin ja kahden "työnantajan" saapuneen samaan aikaan.Toisen,kuulemma sen lihavamman,oli mies antanut kolleegalleen,jolla sattui olemaan vapaata ennen kuin seuraava rahasampo saapuisi maahan.
Hertsileijaa,ajattelin,eikö matkailu olekaan enää kulttuuripitoista museoineen,historioineen ja muine sivistävine asioineen? Nyt pelataankin erotiikalla.No,mikäs siinä sitten.Kunhan tietää mitä tekee.Mikäs minä olen tästä asiasta olemaan mitään mieltä. Luin juuri jostain,että turistit kantavat tuliaisina kaikenlaisia tauteja,semmoisiakin,joita pidetään menneitten talvien lumina niin sanoakseni.Homma haiskahtaa ihan venäläiseltä ruletilta.No,ja onhan se niin,että milläänhän ei tässä maailmassa ole enää väliä,niin ei kai sitten tälläkään asialla.Laulettiinhan sitä ennenkin,mitenkä meripojalla on jokaisessa satamassa morsio.Ei maailma ole muuttunut näin ollen paljoakaan.
Minä taidan olla.

2. heinäkuuta 2011
HELLETTÄ PIISAA
Taas kierähti uusi huomen ja tässä naputtelen "kettu-selaimen" voimin.Eilen pyörähtivät visiitissä tietokone-eksperttiystäväni viivähtäen luonamme sitten muutaman miellyttävän tovin. On se,kuulkaas,niin maan mainioin juttu,että on tämmöisiä ystäviä.Siitä heille ikuinen kiitos.Kuin myös tietokoneeni kiittää.Rupattelu piristi ainakin minua,vaikka helle tuppasi tekemään parhaansa sen kumoamiseen.Olin ostanut sampanjakorkkeja ja oli vähän muutakin.
Puoliso oli niin kuumisaan (kun ei juo,kun ei janota) ja pyysi ykskaks,että lähdetään pihalle vilpoisampaan ilmanalaan.Niin tehtiin.Siirsin auringon edetessä pyötätuolin varjoon ja ihana tuulenhenki peitti meidät aika-ajoin,mikä tuntui suorastaan taivaalliselta kaiken paahteen lomassa.Vastikään taloon muuttanut herraihminen tervehti.Olimme jo kyllä sanan vaihtaneet aikaisemmin hissin mentyä jumiin ja nyt sitten oikein esittäydyttiin ja minä huomasin ihastuttavan häntä ja minua yhdistävän asian.Olemme kumpikin kolmannen polven töölöläisiä! Hertsileijaa,olin kuukahtaa nurin mielihyvästä.Hän on asunut Museokadulla ja me Temppelikadulla (kuin myös muissakin Töölön osoitteissa).Miellyttävä mies kuten vaimonsakin,jonka myös tapasimme hissiepisodin yhteydessä aiemmin.Tästä huomaa erään seikan eli kuka on stadilainen ja kuka ei.Stadilaiset tervehtivät ja juttelevat niin vaikka kerrostalossa asuvatkin.Se kun on semmoinen yhteisö,johon voi vaikka vuosikymmeniksi hautautua edes naapuria tervehtimättä.Saas nyt nähdä,tästä voi näin muutaman polven stadilaisnaapurusten kesken kehkeytyä moniakin juttutuokioita tavatessamme.Voi pojat!
Mitä helteeseen tulee,se sais jo kadota.Mies on huonossa kunnossa,punoittaa kasvoista ja on tavallistakin enemmän vetämättömissä.Jos joisi,se edesauttaisi,mutta eihän aikuista saa juomaan,kun "ei janota".Järkipuhe tai pirujen maalaileminen seinille ei tässä tapauksessa auta.Ehkä vielä aivan päinvastoin ja saa lisää uhmaa aikaan.No,on hänet kerran kiikutettu tiputukseen ambulanssissa,kun nestevajaus meni niin pitkälle.Mitenkä käy tänä kesänä?
Otin sääkukkani pois.Revin ne juurineen päivineen,sulloin neljään hajoavaan biokassiin ja kiikutin biojätteisiin.Miksikö? Siksi,että joku oli riipinyt niistä kukkia ja ripotellut ne rapun viereen.Ajattelin,että eivät nämä ihmiset tässä talossa ole minun kukkiani ansainneet ja sillä siisti.Alakerran eläinlääkäri huikkasi eräänä päivänä perääni kysyen,missä kukat.Kerroin.Rouva on puolalaista juurta ja on alunalkaen ollut meitä suomalaisia sosiaalisempi eli jutellut tavataessamme iloisesti.Hänkin valittaa tätä meikäläisten juroutta ja sitä,ettemme päästä juurikaan ketään lähellemme,ei edes päivääsanomisen vertaa.On sanonut meidän,hänen ja minun,olevan aivan eri maata tässä talossa.Olen ihan vähän samaa mieltä.No,nyt joukkoomme ilmeisesti liittyy nämä uudet ihmiset.
Ystäväni C hehkuttaa Elizabeth Taylorin tulemista televisioruutuihin.Tähtihän kuoli hiljattain ja aina semmoisen tapahtuman jälkeen on näyttelijän elokuvakavalkadi näytillä.Mikäs siinä.Kyllä minäkin nuorena tyttönä liimasin suuren hekuman vallassa Taylorin kuvia vihkooni.Hekumat tosin jäivät jonnekin tuonne vuosikymmenten taakse,mutta C:llä sen kuin jatkuvat.Nyt katselen Taylorin leffoja kriittisemmin enkä vain puolipökerryksissä hänen kauneudestaan.Näyttihomma alkaa Muistojeni Pariisilla,jota en näin äkkisältään muista.Seuraavat näytettävät ovatkin sitten jo tutumpaa kamaa. Niin,ja hemmotellaanhan meitä myös tänään kuninkaallisilla,sanoisinko ruhtinaallisilla, häillä piskuisesta Monacosta käsin.Ei kun ruudun ääreen.Saas nähdä,miten uimarityttö täyttää edesmenneen ruhtinattaren Prada-saappaat?
Tästä aiotaan ulos tänäänkin.Sitten etsitään semmoinen tuulellinen varjoisa paikka,jossa on hyvä elämästä nauttia.Lokkeja ei helle näy näännyttävän.Kirkuvat kilvan aivan tässä pihataivaallakin.Istuin yöllä partsilla,eikä silloinkaan ollut aivan hiljaista.Eiks ne ikinä nuku? No,ei ihmisetkään ainakaan viime yönä.Jutustelua kuului monelta pikkupatiolta ja pihan poikki käveltiin mistä milloinkin tulleina.Irtonainen kissakin kulki yllättäen pihatietä pitkin.Murkinaa saattaa riittää,sillä olen tavannut pari kertaa hiiren.Saattoi olla villimpi metsähiiri,kun väri oli ruskea ja kotihiiret tuppaavat olemaan enemmänkin harmaanpuoleisia.
Meillä oli mökillä hiiriä vaikka muillekin jakaa.Emme sitä tehneet,vaan puoliso isäni kanssa ryhtyi hiirille epäsuotuisaan lahtiin kyllästyttyämme yhteiseen ranskanleipään niiden kanssa.Ihmisen itsekkyys ja julmuus teki tehtävänsä ja vähitellen hiiriarmeija hupeni ja hupeni ja loput varmastikin kirmasivat jonoina jonnekin ystävällisemmille seuduille.Yhteiselo oli päättynyt.Varmemmaksi vakuudeksi pidimme hiirenloukkua vielä jonkun aikaa,mutta se pysyi tyhjänä houkuttimen käpristyessä lopulta juustomuumioksi.
Että tämmöistä tänään heinäkuun toisena päivänä armon vuonna 2011 Helsingin Katajanokalla kuuman auringon alla melkein läkähdyksissä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)